Pyrintö vei trillerin ja otti revanssin Katajasta
Hallitseva Suomen mestari Tampereen Pyrintö voitti Joensuun Katajan Korisliigan kärkipään ottelussa pisteen erolla lukemin 66-65 (31-34). Voitto toi Pyrinnölle hieman balsamia haavoihin, jotka se sai hävitessään Katajalle Suomen cupin finaalissa pari viikkoa sitten.
Viime kevään Korisliigan finalistien kohtaaminen näytti alussa olevan selvästi kotijoukkueen heiniä. Pyrintö karkasi toisen neljänneksen alussa jo 27-12-johtoon, mutta Kataja tuli tuntumaan (27-25) viemällä reilun kolmiminuuttisen 13-0 ja punnersi tauolle kolmen pisteen johdossa.
Pyrintö nappasi johdon uudestaan tauon jälkeen, ja vaikka Jeremy Price vei vielä Katajan johtoon päätöneljänneksen alussa (54-55), Pyrintö piti huipputasaisella toisella puoliskolla hermonsa kasassa ja Katajan niukasti takanaan
Price toi Katajan tasoihin 63-63 vajaat kolme minuuttia ennen loppua, mutta Antero Lehdon nakkaama kolmen pisteen heitto puolitoista minuuttia ennen loppua riitti lopulta Pyrinnölle voittoon, sillä Sami Lehtorannan reilu minuutti ennen loppua upottamien vapaaheittojen jälkeen korinteossa ei enää onnistuttu.
Pyrintö nousi voitollaan tasapisteisiin Kauhajoen Karhun kanssa ja sarjassa kolmanneksi. Sarjakärki Katajalle tappio oli tämän vuoden ensimmäinen.
Pyrinnön tilastokärki oli tuttuun tapaan Damon Williams 13 pisteellä, 12 levypallolla ja 6 syötöllä.
KTP-Basket otti seitsemännen voittonsa yhdeksässä viime ottelussa, kun se käänsi pudotuspelipaikan tavoittelun kannalta tärkeän ottelun Salon Vilpasta vastaan selväksi voitokseen toisella ottelun puoliskolla.
Vilpas johti vielä tauon jälkeen 52-42, mutta sen jälkeen KTP vei reilun yhdeksänminuuttisen peräti 38-6 ja karkasi selvään voittoon lukemin 90-69 (34-39).
Korisliigan pistetilaston ykkönen TImothy Blue heitti KTP:lle 26 pistettä ja kahmo 13 levypalloa.
Torpan Pojat katkaisi tappioputkensa kolmeen otteluun kukistamalla Lappeenrannan NMKY:n Töölön Kisahallissa Timo Heinosen 30 pisteen johdolla lukemin 80-72 (35-35).
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Korisnaisten puolustus dominoi Norjaa vastaan
Suomen naisten koripallomaajoukkue nujersi Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Norjan lukemin 74–49 (46–20).
Hester palaa Suomeen
Vuoden 2010 Suomen mestari Chris Hester palaa Suomeen. Tällä kertaa osoitteena on Kouvola.
Tähdet eivät jäätyneet - Miami konferenssifinaaleihin
Miami Heat taistelee toisena vuotena peräkkäin NBA:n itäisen konferenssin mestaruudesta.
Koripallonaiset avasivat PM-kisat voitolla
Anton Mirolybovin debyyttiottelu koripallonaisten peräsimessä päättyi voitokkaasti, kun Suomi löi Tanskan PM-avauksessa.
Sinnikäs Sixers ajoi Bostonin ahtaalle
Boston Celticsin ja Philadelphia 76ersin pudotuspelisarja huipentuu seitsemänteen otteluun.Sixers voitti kuudennen ottelun 82-75.
Slovenian mestaruus karkaamassa Salinilta
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana taipui Slovenian liigan finaalien kolmannessa osaottelussa Novo Mestossa viimeistelyongelmiin. Hallitseva mestari KK Krka päihitti Olimpijan kotikentällään 72–63 (35–29) ja johtaa finaalisarjaa voitoin 2-1.
NBA-koripallo palaa San Franciscoon
Golden State Warriors palaa lähes 40 vuoden tauon jälkeen San Franciscoon.
Pounds siirtyy Espanjan pääsarjaan
Tuplamestaruuden koripallossa voittanut Dionne Pounds ei jatka ensi kaudella Lappeenrannan Catzissa. Poundsin uuden seuran nimi paljastetaan vasta myöhemmin kesällä.
Bisons rohmusi Koripalloliiton palkintoja
Loimaan Bisonsin Jeb Ivey, Matti Nuutinen ja valmentaja Greg Gibson palkitiin Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa. Kauden parhaina pelaajina palkittiin Katajan Sami Lehtoranta ja Huiman Sanna Jämsen.
Rannikon Varese shokeerasi Sienan, Koposen huippupeli ei auttanut
Teemu Rannikon Cimberio Varese tiputti pommin Italian Serie A:n kolmannessa puolivälieräottelussa nousemalla 15 pisteen takaa 73–70 (30–41)-voittoon hallitsevaa mestaria Montepaschi Sienaa vastaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.