Jälkihiki |

"Niinistö on pitkäaikainen urheilun ystävä"

Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Erkka V. Lehtola keskustelivat Aamu-TV:n Jälkihiki-osiossa urheilun ajankohtaisista aiheista. Esiin nousi muun muassa urheilumiehenä tunnetun Sauli Niinistön vaalivoitto.

Video
Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Erkka V. Lehtola keskustelivat Aamu-TV:n Jälkihiki-osiossa urheilun ajankohtaisista aiheista.

Kokoomuksen ehdokas Niinistö keräsi presidentinvaalin toisella kierroksella melkoisen äänisaaliin, mutta Kanervan mielestä sunnuntai-illan vaalivalvojaisten riemastuttavin hahmo ja persoona oli Jokeri-pomo Harry Harkimo.

- Milloin olette nähneet viimeksi Hjallis Harkimon tuulettamassa mestaruutta? Jokerit on voittanut viimeksi kivikaudella, 2002. Siitä on kymmenen vuotta, hän laskeskeli.

Väistyvä tasavallan presidentti Tarja Halonen on naisvoimistelun ystävä, joka on ollut virkakautensa aikana aktiivisesti mukana urheilun suurtapahtumissa.

- Ehkä Suomen kansa jää kaipaamaan sitä visiota kuitenkin, kun Jutila ja Halonen olivat kädet pystyssä aitiossa. Sitä emme enää koskaan näe, mutta luulen, että elämme sen kanssa, naurahti Tuominen.

Kanerva muistutti Niinistön olevan pitkäaikainen urheilun ystävä, joka on urheillut itsekin jo nuoruudesta lähtien.

- Hän on toiminut Palloliiton puheenjohtajana viimeiset reilut kaksi vuotta, mutta eihän jalkapallo mikään hänen lajinsa ole. Nuoruudessa hän harrasti ennen kaikkea yleisurheilua ja kilpaili siinä. Sitten hän innostui tenniksestä vähän myöhemmin ja on käynyt useasti jäällä kiekon perässä ja myöhemmällä iällä myös rullaluistelussa ihan huikeita suorituksia ikäänsä nähden. Hänhän on ollut loistavassa fyysisessä kunnossa, Kanerva totesi.

Tuominen väläytteli kieli poskessa sitä, että turvamiehet passitetaan nyt rullaluistelukouluun. Hän esitti hienon vision letkasta Seurasaaren teillä, mutta pohti myös vakavampaa puolta Niinistön valinnassa.

- Kun miettii, että mitä presidentti voisi tehdä, niin Niinistön kampanjan yksi keskeisistä teemoista oli nuorten syrjäytyminen. Kun on tutkittu paljon, mitkä ovat keskeisiä asioita, jotka pitävät nuoria yhteiskunnassa mukana, niin se on nimen omaan urheilu. Siinä voisi olla joku ihan luonteva linkkikin, että pohdittaisiin, millä tavalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kytkettäisiin urheilun kautta, mietti Tuominen.

- Tässä joukkuepelit ovat aika isossa asemassa. Jos ajatellaan, että meillä on nyt jalkapallomies ministerinä. Siinä voisi olla hyvät miehet vasemmalta ja oikealta, jotka nyt löytävät toisensa entistä paremmin ja vievät tätä juttua eteenpäin, Lehtola säesti.

Kanerva kertoi pohtineensa paljon yksilölajien ja joukkuelajien tematiikkaa. Hän esittikin aiheeseen mielenkiintoisen näkökulman.

- Väittäisin, että monessa mielessä yksilölajit ovat - jos eivät nyt enemmän joukkuelajeja - niin kuitenkin hyvin suurissa määrin. Mielestäni harvassa ovat ne lajit, joissa sinä operoit täysin yksin tai vailla koneistoa tai yhteisöä.

Tuominen puolestaan arvioi, että työryhmiä on nähty jo riittävästi. Hän kaipaisi nyt konkreettisia tekoja, kuten köyhyysrajan olevien perheiden nuorten kytkeytymistä eri yksilö- tai joukkuelajeihin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Jälkihiki

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä