Uinti |

"Suomalaisuimarit raakileita arvokisoihin"

Suomen Uimaliiton valmennuspäällikkö Ippe Natunen myönsi, että suomalaissuoritukset lyhyen radan EM-uinneissa jäivät vaisuiksi. Natunen painotti, että nuorten uimareiden on saatava lisää kansainvälistä kokemusta.

Ippe Natunen
Ippe Natunen. (Arkistokuva) Kuva: YLE

- 46 starttia ja seitsemän aikaa olivat kauden parhaita tai omia ennätyksiä. Se on aivan liian vähän arvokisassa, Natunen kommentoi YLE Urheilulle.

- Näyttää siltä, että uimarimme ovat liian raakileita tulemaan arvokisa-areenalle. Kansainvälisiä kilpailuita pitää saada huomattavasti enemmän ja etenkin liittojohtoisella panostuksella.

Suomi jäi lyhyen radan EM-uinneissa ensimmäistä kertaa mitaleitta. Suurimmat odotukset kisoissa kohdistettiin tuttuun arvokisamenestyjään, Hanna-Maria Seppälään.

- Tiedän, että Hanna-Maria on hyvässä kunnossa. Selkävaiva vei yksinkertaisesti sen parhaan terän. Olen todella harmissani siitä, koska edeltävät tulokset ennustivat hyviä tuloksia, Natunen selitti.

- Minusta tämä ei kerro tällä hetkellä sen kummempia asioita. Jos Hanna-Maria olisi ollut terveenä, se mitali olisi sieltä tullut - parhaassa tapauksessa kaksi.

Natusen mukaan ennen Lontoon olympiauinteja on paljonkin tehtävissä. Keväällä uimarit leireilevät ja kilpailevat kansainvälisissä altaissa aktiivisesti.

- Meillä on paljon nuoria, potentiaalisia uimareita. Seuraava askel on tehdä heistä kansainvälisiä huippuja. Kansallinen menestys ei saa riittää, Natunen päätti.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Uinti

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä