Formula 1

Räikkönen: Tuntuma on vielä hakusessa

Suomalainen on MM-sarjassa 20 pistettä tallitoveriaan karussa ja käynyt palkintopallilla kolmesti. Parempaankin olisi rahkeita.

Kimi Räikkönen Silverstonen radalla
Silverstonen sateet eivät ole auttaneet Räikköstä auton kehittämisessä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Kimi Räikkösen kausi formula ykkösen ratissa on sujunut mallikkaasti.

Vaikka Lotus-tallin toveri Romain Grosjean on onnistunut pitämään vuoden 2007 maailmanmestarin takanaan aika-ajoissa, Räikkönen on hankkinut jo kolme palkintopallisijoitusta ja 73 MM-pistettä.

Ennen Silverstonen kisaa hän pitää sarjan pistetaulukossa kuudetta sijaa, Grosjean tulee 20 pistettä jäljessä seitsemäntenä.

Autosportin haastattelussa Räikkönen sanoo, että pystyisi parempaan ja tuntee sen tähden olonsa turhautuneeksi.

- Jos minulle olisi sanottu ennen kauden alkua, että olen päässyt palkintopallille muutaman kerran ja että minulla olisi näin paljon pisteitä, olisin todennäköisesti todennut, että sehän hienoa, Räikkönen pohtii.

- Mutta en ole kuitenkaan tyytyväinen. Vaikka olemme tallin kanssa hyvissä asemissa, olisimme voineet tehdä tiettyjä asioita paremmin ja silloin olisimme varmaankin saaneet parempia tuloksia.

Tuntuma Lotuksen E20-ajokkiin on edelleen hakusessa. Vielä kohdalle ei ole sattunut täydellistä kisaviikonloppua.

- Jos teet pienen virheen jossain kohtaa tai olet pienissä ongelmissa jossain kohtaa viikonloppua, se maksaa helposti paljon aikaa. Asiat voivat näyttää pieniltä, mutta niistä syntyy isoja eroja, Räikkönen sanoo.

Silverstonen perjantain kaltaiset rankkasateet eivät ainakaan auta asiaa.

- Meidän täytyy vielä löytää säädöt, joihin voimme olla sataprosenttisen tyytyväisiä ja meillä on joitakin ideoita. Mutta joka kerran kun olosuhteet ovat näin märät, meidän täytyy odottaa.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

No, ei MM-sarja ole vielä edes lähelläkään ratkeamista. Alonso, Webber, Hamilton, Vettel varmasti mukana MM-taistossa, mutta Rosberg, Räikkönen ovat tarpeeksi lähellä pisteissä. Grosjean ja Button taas ovat ulkona elleivät ala voittamaan paria kisaa putkeen. Vaikka tuskin Kimi tai Nico voittaa titteliä, mutta piste-ero on ihan "ok" vielä.

Tuoreimmat aiheesta: Formula 1

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä