Räikkösellä vahva tunne Lotuksen menestyksestä
Kimi Räikkönen aikoo kuitata epäilijöilleen Montrealissa. Räikkösen mukaan Lotuksella on mahdollisuudet menestyä missä vain.
Vahvasti kautensa aloittanut Lotus ei ollut viime viikonloppuna legendaarisessa Monacon osakilpailussa vahvimmillaan. Kimi Räikkönen sijoittui vasta yhdeksänneksi ja kartutti MM-pistetiliään kahdella pisteellä. Räikkönen korostaa, ettei englantilaistallilla ole syytä huoleen.
- Yksi kisa ei muuta sitä, että olemme olleet vahvoja kaikkialla. Jopa Monacossa olimme suurimman osan viikonlopusta hyviä. Monaco on täysin erilainen kuin muut radat, enkä usko, että meidän tulee kantaa viikonlopun tapahtumista liikaa huolta.
- Olemme olleet jokaisessa kisassa nopeita ja olemme päässeet palkintopallille. On vaikeaa saada kaikki toimimaan oikeaan aikaan. Sitä kuitenkin tarvitaan, mikäli haluamme voittaa GP-kisoja, Räikkönen sanoo Autosportille.
Vuonna 2007 Ferrarillaan maailmanmestaruuteen ajanut Räikkönen ei ole vielä kaasuttanut Lotuksen ratissa osakilpailuvoittoon. Paluukauden paras sijoitus on Bahrainin osakilpailun toinen sija.
Jos ajamme noin huonon kilpailun ja otamme silti kaksi pistettä, se ei ole maailmanloppu.
- Olen voittanut kilpailuita muissa talleissa ja minulla on tunne siitä, että Lotus voi yltää vahvoihin tuloksiin. Meidän päivämme tulee vielä, suomalaiskuljettaja vakuuttaa.
Räikkösen mukaan Lotuksen otteista Monacossa ei kannata kantaa liikaa paineita.
- Se kuuluu tähän. Yhdeksäs sija oli paras suorituksemme sinä päivänä. En lähtenyt hyvästä ruudusta ja minulla oli vaikeuksia kisan aikana, joten se ei ollut helpoin viikonloppu. Saimme kuitenkin pari pistettä, mikä on parempi kuin ei mitään.
- Jos ajamme noin huonon kilpailun ja otamme silti kaksi pistettä, se ei ole maailmanloppu. Se, että saamme vaikeista kisoista pisteitä, saattaa olla tärkeässä osassa loppukaudesta, Räikkönen painottaa.
Räikkönen uskoo, että Lotuksen ajokit ovat ensi viikolla ajettavassa Kanadan osakilpailussa paremmassa iskussa kuin Monte Carlossa.
- Olemme olleet kilpailukykyisiä monissa paikoissa ja sitä odotamme myös Kanadassa. Sitä on kuitenkin helpompi analysoida, kun avauspäivä on takana.
Tuoreimmat aiheesta: Formula 1
Räikkönen: "En näe, miksi meidän pitäisi olla yllättyneitä"
Lotus on avannut kautensa vahvasti. Aika-ajojen ja kilpailujen vauhdin eroa on ihmetelty.
Mildh: Honda-sopimus oli McLarenille välttämätön siirto
Jukka Mildh kirjoittaa kolumnissaan, että McLaren-Honda yhdistelmä nousee historian tuhkista ja pistää vipinää nykyiseen moottorikolmikkoon.
Honda tekee paluun F1-radoille
Honda on aikaisemminkin niittänyt menestystä moottoritoimittajana.
Lotus-pomo vaatii kuskeiltaan voittoja - "Meidän pitää olla ahneita"
Eric Boullierin mukaan kakkossijoihin ei ole tyytymistä. Tasaisuus ratkaisee kuitenkin maailmanmestaruuden.
Mildh: Kimi kiinnittyy Lotukseen yhä tiukemmin
Jokainen Espanjan GP:n tavoin onnistunut kilpailu kiinnittää Kimi Räikkösen tiukemmin Lotukseen myös tulevaisuudessa. Räikkönen haluaa toki nopeimman auton, mutta vaa’assa painaa muutakin.
Bottaksen uran vaikein F1-kisa kuitataan sitkeydellä
Valtteri Bottas ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut annettua äidilleen äitienpäivälahjaksi MM-pisteitä.
Kimi nautti ja toimittaja loi teorian
Yle Urheilu oli paikalla Barcelonan F1-osakilpailun lehdistötilaisuudessa ja pääsi myös ääneen.
Alonso innoissaan voitosta, Räikkönen tuttuun tapaan pettynyt
Fernando Alonso oli tyytyväinen voitettuaan kotiyleisön edessä.
Alonso voittoon, Räikkönen ajoi toiseksi - näin eteni Barcelonan F1-osakilpailu
Yle Urheilu seurasi F1-sarjan Barcelonan osakilpailun hetki hetkeltä.
Lemahdus vappua
Kävellessäni Koiranen GP:n kaksoisvoittoon päättyneen GP3-kilpailun jälkeen kohti heidän varikkotilojaan etenin nenä ojossa, vaikkei se varsinainen tuulenhalkoja olekaan. Ilmassa nimittäin leijui koko ajan vahventuva samppanjan lemu - kuin vappuriehassa konsanaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.