Jalkapallo |

Raitala debytoi kotiyleisön edessä

Suomalaispuolustaja pelasi täydet minuutit ja ihmetteli MYPAn kaataneen Rapid Bucurestin vaisuutta.

Jukka Raitala Osasuna
Jukka Raitala. (Arkistokuva) Kuva: EPA

Heerenveen pelasi vakuuttavasti torstaisessa Eurooppa-liigan ottelussa kaataessaan MYPA:n pudottaneen Rapid Bucurestin selvästi 4-0. Koko ottelun urakoinut Heerenveenin Jukka Raitala oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

- Hieno voitto ja hieno debyytti kotistadionilla, kesällä hollantilaisseuraan siirtynyt Raitala iloitsi.

Neljän maalin voitto antoi Heerenveenille hyvät lähtöasetelmat kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun.

- Saimme aika alkuun maalin ja se osaltaan helpotti. Tauolla puhuimme, että ainakin toinen vielä tehdään ja teimme sitten kolme. Kun vielä nolla pysyi omassa päässä, niin jatkopaikka on todella lähellä ja tästä on aika helppo lähteä toiseen otteluun Romaniaan.

- Jos vielä vierasmaalin teemme, niin homma on sillä selvä. Vaikea uskoa vastustajan kuutta tekevän.

Raitala yllättyi vastustajan vaisusta pelistä.

- Hyvä peli meiltä, mutta vastustaja ei kyllä mitenkään vakuuttanut. Rapid pelasi todella passiivisesti, mikä vähän yllättikin.

Omaan suoritukseensa Raitala oli tyytyväinen.

- Oma peli meni ihan hyvin ja tosiaan ensimmäinen tosipeli ja kotiyleisön edessä tällainen voitto, niin ei voi valittaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Huippumiesten ja kaksintaisteluiden ilta

Jari Litmanen.

Saksalaisen jalkapalloilun suuri ilta, Mestarien liigan finaali perivihollisen, Englannin, jalkapallopyhätössä, tulee tarjoamaan hienoja kaksinkamppailuita ja koko joukon huippunimiä.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä