Mestarien liiga |

Ranieri: Meillä on mahdollisuus

Interin päävalmentaja Claudio Ranieri toivoo joukkueensa pystyvän kääntämään jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälieräparin edukseen tiistain kotiottelussa. Marseille on etulyöntiasemassa voitettuaan ensimmäisen osaottelun 1-0.

Kuva: Yle

Inter nappasi ensimmäisen voittonsa kymmeneen otteluun, kun se kaatoi perjantai-illan liigakamppailussa Chievon loppuluvuin 2-0. Ranieri oli niin liikuttunut, että hänen nähtiin kyynelehtivän.

Kun milanolaisten suunta on ylöspäin, niin Marseille puolestaan on tappiokierteessä. Häviöitä on kertynyt peräti neljä putkeen, minkä Ranieri on pannut merkille.

- Tunne on kaikista kaunein asia. Teen tätä työtä tunteiden takia, sekä positiivisten että negatiivisten. Totta puhuakseni, positiiviset tunteet ovat parempia, päävalmentaja toteaa.

- Toivon, että tiistaina Marseillea vastaan San Siro on täynnä ja fanit sysäävät meitä eteenpäin. Siitä ei tule helppo peli, mutta me yritämme. Meillä on mahdollisuus. Katsotaan mihin pystymme, kun fanit ovat takanamme.

Interin kokoonpanosta puuttuvat pelikieltoa kärsivä puolustaja Cristian Chivu sekä loukkaantumisten takia puolustaja Andrea Ranocchia ja keskikenttämies Ricardo Alvarez.

Ranierin pelaajavalintoja on vaikea ennakoida, sillä hän on käyttänyt viime viikkojen aikana useampaa eri ryhmitystä. Cataniaa vastaan Inter aloitti kolmella hyökkääjällä, kun taas Chievoa vastaan käytössä oli 4-3-1-2.

Marseillen päävalmentaja Didier Deschamps lepuutti tähtiään perjantain liigaottelussa Ajacciota vastaan, joka päättyi niukkaan 0-1-tappioon.

Laituri Mathieu Valbuena ja keskikenttäpelaaja Alou Diarra tulivat kentälle vasta toisella puolijalalla, kun taas Morgan Amalfitano ja Loic Remy pelasivat yhden puoliajan.

- Se oli Didierin päätös, jotta pelaajat olisivat täydessä iskussa tiistaina Milanossa. Uskon, että fyysisessä mielessä tilanteemme on hyvä, apulaisluotsi Guy Stephan kertoo Marseillen verkkosivuilla.

Ensimmäisen osaottelun ainoan maalin viimeistelleen Andre Ayewin odotetaan olevan pelikunnossa olkapäävamman jäljiltä.

Mahdolliset avauskokoonpanot

Inter

1 Julio Cesar
13 Maicon
25 Walter Samuel
6 Lucio
55 Yuto Nagatomo
4 Javier Zanetti
19 Esteban Cambiasso
5 Dejan Stankovic
10 Wesley Sneijder
22 Diego Milito
7 Giampaolo Pazzini

Marseille

30 Steve Mandanda
2 Cesar Azpilicueta
3 Nicolas N'Koulou
21 Souleymane Diawara
24 Rod Fanni
17 Stephane Mbia
4 Alou Diarra
7 Benoit Cheyrou
28 Mathieu Valbuena
18 Morgan Amalfitano
11 Loic Remy

Erotuomari: Pedro Proenca (Portugali)

Kommentoi aihetta

(14 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Forza Serie A

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hahhah, kylläpä taas kosahtelevat "futisjunnut" helposti parin kirjoittajan miinoihin. Jokainen täällä on tasan tarkkaan tiennyt, mistä Interistä on kyse...

Ja ei, Pazzini ei todellakaan tule olemaan avauksessa. Absurdia tietämättömyyttä YLEltä edes ehdottaa moista.

Inter 3-1 Marseille.


TheOperator

Ilmoita asiattomasta kommentista

en vielä sanois että interin suunta on ylöspäin vaikka voitto viimeksi tulikin...eipä toisaalta yllättäis vaikka peli päättyis 1-1 tai 2-1 ja marseille jatkais...niiin huono inter on ollut tällä kaudella...



pauli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eiköhän Poli ole Nagatomon tilalla. Dejan saa varmaan avata, kun viikonloppuna pelasi kohtuu hyvin. Guarinin puuttuminen haittaa Interiä paljon enemmän kuin jonkun Chivun. En usko Interin menevän jatkoon, mutta toisaalta Moratilla tunnetusti on keinonsa..



Suomi!

Ilmoita asiattomasta kommentista

En tiennytkään että turun ylpeys on vielä turnauksessa mukana! Kaikkea hyvää jätkille, tehkää suomalaisista ylpeitä


U know who

Ilmoita asiattomasta kommentista

Saanen korjata että kyseessä ei ole suinkaan Turun Inter, vaan Barcan pahin haastaja La Ligassa.. Pelaajistoon kuuluvat mm. Ronaldo ja Barthez


Lavezzi22

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Suomi!": Luuletko tosiaan että kyse on turun interistä? Voisit seurata hieman enemmän jalkapalloa niin tietäisit! Toivon että Marseille voittaa!


Alex Jokinen - se paras

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomi! ja U know who ovat molemmat väärässä! Varmaan näitä lätkäjunnuja joilla ei elämässä oo muuta tekemistä kuin kirjoitella futistietämyksestään. Ensin FC Internazionale Milano on eri joukkue kuin Turun Inter ja kyseinen Inter Milan ei pelaa La Ligaa eikä sen pelaajistoon kuulu Ronaldo ja Barthez. Jos ei tiedä mitä kirjoittaa, älä kirjoita!

Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä