Yleisurheilu |

Räsänen murskasi kauden kotimaisen kärkiajan

Suomalaisnuori ei ollut tyytyväinen, vaikka paineli ratakierroksen 0,75 sekuntia nopeammin kuin kertaakaan tällä kaudella.

Ella Räsänen kisan jälkeen.
Ella Räsänen nähtiin myös Helsingin EM-kisoissa hiljattain. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva

Ella Räsänen selvitti tiensä 400 metrin välieriin yleisurheilun junioreiden MM-kisoissa Barcelonassa. 18-vuotias Räsänen jäi kivikovan alkueränsä neljänneksi, mutta kauden uusi kotimainen kärkiaika 53,77 riitti välieräpaikkaan.

Räsänen paransi omissa nimissään ollutta kärkiaikaa 0,75 sekunnilla ja oli 24 välieriin selvinneistä juoksijoista 12:nneksi nopein. Oma ennätys jäi kuitenkin 0,33 sekunnin päähän, mikä ei tyydyttänyt.

- Juoksu oli tänään vähän löysä ja tahmea. En vain saanut itsestäni kaikkea irti, Räsänen kommentoi.

Kangas pukkasi loppukilpailuun

Keskiviikkoaamun muista suomalaisista Arttu Kangas eteni kuulantyönnön loppukilpailuun tuloksellaan 19,61. Matti Sivonen sivusi ennätystään 18,73, mutta jäi finaalipaikasta 42 sentin päähän.

Juuso Hassin kymmenottelu meni pilalle, kun hänet hylättiin 110 metrin aitajuoksussa. Hassi kompuroi erässään pahasti ja kosketti sääntöjen vastaisesti aitoja käsillään. Kiekossa suomalainen sisuuntui ja viskasi koko joukon toiseksi parhaan kaaren 44,86.

- Ensimmäisellä aidalla jo lähti jalat alta. Harmittaa todella paljon, että tuli hylkäys. Kiekonheitossa oli ihan ok suoritus, kauden paras tulos ja lähelle ennätystä. Rinki oli aika liukas, Hassi selitti.

400 metrin aitajuoksussa Oskari Mörö ylsi välierävauhtiin. Joni Vainio-Kaila paransi ennätystään 0,61 sekunnilla tulokseen 52,71, mutta se ei riittänyt jatkopaikkaan.

Elämänsä ensimmäisen 10 000 metrin ratakävelykilpailun käynyt Erika Parviainen jäi Barcelonan helteessä sijalle 34. Parviainen jäi maantiellä tekemästään ennätysajasta yli kolme minuuttia.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä