Real Madridille helpottava vierasvoitto
Espanjan jalkapalloliigan nihkeästi aloittanut Real Madrid haki vieraspisteet Rayo Vallecanolta. Ottelu jäi sunnuntaina pelaamatta valojen puuttumisen vuoksi.
Vierailija Real iski ensimmäisen kerran jo 13 minuutin pelin jälkeen vastahyökkäyksestä. Angel di Maria pisti vasemmalta laidalta pallon tarkasti puolustajan längistä maalin edustalle, jossa Karim Benzema jatkoi pallon maaliin.
Vajaan tunnin kohdalla Real-kärki Benzema iski pallon toistamiseen Rayon maaliin. Tilannetta edelsi kuitenkin avaustavan erotuomarin mukaan paitsio, vaikka tilanne näytti siltä, että pallo kimposi läpiajoon päässeelle Benzemalle kotijoukkueen pelaajasta.
Rayo Vallecano sai tilanteen jälkeen pienoista otetta peliin. Hyökkäyspään ratkaisuista puuttui kuitenkin laatu, ja Iker Casillas sai olla maalillaan melko rauhassa.
68. minuutilla Cristiano Ronaldo sai pallon rankkarialueella, ja hänen kääntönsä maalin edustalle osui syöttöä peittämään liukuneeseen kotijoukkueen puolustajaan. Tuomari osoitti pallon pilkulle, josta Ronaldo itse pamautti sen verkon perukoille.
Muutamaa minuuttia myöhemmin madridilaiset pääsivät nopeaan vastahyökkäykseen, ja Gonzalo Higuain petasi Ronaldolle miljoonan euron paikan, mutta maalitykin jatko epäonnistui ja pallo päätyi tolppaan.
Rayo piti palloa hallussaan ottelussa vierailijoita enemmän, mutta ilman tehoja. Niinpä Real Madrid vei pisteet mukanaan 2-0-voitolla.
Real Madridille kyseessä oli vasta kauden ensimmäiset vieraspisteet. Sarjan kärjessä porskuttava Barcelona on ennättänyt karata viiden kierroksen jälkeen jo kahdeksan pisteen päähän Realista.
Rayo Vallecanon ja Real Madridin välinen ottelu piti pelata alunperin jo sunnuntaina, mutta peliä ei kyetty pelaamaan, kun stadionin valoja ei saatu syttymään.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Milan heräsi henkiin viideksi minuutiksi - säilytti paikan Mestarien liigassa
Fiorentina oli 85 minuuttia menossa sarjakolmoseksi. Milan runnoi väkisin voiton Sienasta.
Porto otti 27. Portugalin mestaruutensa
Pacos Ferreira kaatui päätöskierroksella selvin lukemin. Jackson Martinez ja Lucho Gonzalez osuivat mestarille.
Tottenhamin kausi päättyi jälleen pettymykseen - "Tätä on vaikea hyväksyä"
Gareth Balen upea maali saattoi olla walesiläistähden jäähyväiset seuralle. Manageri Villas-Boas oli synkkänä sarjan viidennestä sijasta.
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.

Kommentoi aihetta
(34 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Feikki do
Ilmoita asiattomasta kommentistaSitä on eräs varmaan taas "surullinen", kun sössi avopaikasta pystypuuhun kun maali oli tyhjillään
Jep
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlme ja eleet kertoivat kaiken ja otti taas otsaan katsoa tuttuja irvistelyjä sekä käsien levittelyä. Pitäisi alkaa pelaamaankin...
parsas urheilun mestaritietäjä
Ilmoita asiattomasta kommentistahola senores.
en kyllä ymmärrä yhtään tätä,että peli siirrettiin,jonkun valojen puutteen vuoksi,sillä messihän olisi kyllä pärjännyt vaikka tulikärpästen ja kiiltomatojen loisteessa,sillä niin huikea on messi!
oli tietysti ihan kiva mulle,että sain nähdä koko matsin,kun iskä anto lisäaikaa valvomiseen ja niin ollen en jäänyt pelkän asiantuntevien kommentoijien varaan,joista kyllä 1 on ylitse muiden ja hän on idolini täällä.
siitä tämä nimimerkkikin juontaa juurensa,kun kaverit sanoi mun olevan jo guru-tasolla.
itse kun vaatimaton olen vastasin:
ehkä jonain päivänä olen oppi-isääni parempi....ehkä.
juuh
Ilmoita asiattomasta kommentistaaivan kamalaltahan tuo realin peli taas liigapelissä näytti. puolustus räiski palloja minne sattuu ja vastahyökkäyskissä syötöt viipyivät ja hyökkääjät ajautuivat paitsioon. viime kaudella tämän tyylinen peli olisi voitettu väh. 0-4, mutta nyt on viimeisellä hyökkäyskolmanneksella aikamoista huolimattomuutta kerta toisensa jälkeen. noh, mitään pokaalia ei vielä ole hävitty ja yksi kuitenkin jo voitettu.
seuraavien 11 (4 ucl, 7 la liga) pelin jälkeen voi sanoa tästä kaudesta jo paljon enemmän.
Messias
Ilmoita asiattomasta kommentistaJjaa se Crynaldo käv kusemas yhren avopaikan....taas
Messi puolestaan pisti vieraan joukkueen pelaajan tekemään oman maalin, niin äijä se on :D
seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo en nyt lähtis enään 3:n Balon D'orin jälkeen puhumaan Messistä ja Penaldosta samassa lauseessa.
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaValesepolla faktat hallussa, kun tuo palkinto on jaettu vasta 2 kertaa..
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta hieman faktoja tutkittuani huomasinkin että 2009 Balon d'or olikin myös Messin voittama ja kyseinen palkintohan oli silloin France Footballin palkinto ja nykyään FIFA Balon d'or jonka Messi voittanut 2 kertaa...
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaSilti eri palkinto. Voit myös käyttää omaakin nimeäsi, jos kehtaat.
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaTosin Messihän voitti 2009 myös viimeisen FIFA World Player of the year palkinnon yhdessä Balon d'or palkinnon kanssa ja nämä kaksi palkintoahan ovat nykyään yksi. Joten eipä se Ronaldo 2008 jälkeen ole voittanut yhtään isompaa henk.koht palkintoa.
Onko täällä nimien rekisteröinti käytössä? Hmmm, kas kun ei ole tullut eteen ja tokihan seppoja on Suomessa varmasti enemmänkin. Vai oletko kenties ainoa lajissaan?
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaKohtuullisen raukkamaista trollata muiden nimimerkeillä. Kertoo tosin näistä messin fanipojista kaiken olennaisen. En kehtaisi kannattaa samaa joukkuetta.
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta myönnettäköön että vale-sepihän tuossa aiemmin sortui valhesyytöksiin ja Barca-sepi joutui häntä siitä ojentamaan faktojen kera. Barcassahan luonnollisesti ei pidetä valehtelusta.
Ja otetaanpa takaisin sen verran kuitenkin että eihän faktojen ilmi tuomisessa mitään trollia ole.
Tänään poijat pelataan muuten jälleen Veikkausliigaa!
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoit tuoda omia "faktoja" esiin niin paljon kuin haluat. Olisi kuitenkin ehkä vähemmän raukkamaista käyttää vaikka omaa nimeä kuin tekeytyä jonkun toisen nimimerkin taakse. Messipoikien tason toki onnistuit jo todistamaan trollaamalla vääriä faktoja muiden nimimerkeillä..
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta en nyt kuitenkaan Veikkausliiga kiireiltäni ehdi osoittamaan näitä faktoja vääriksi, sen sijaan tyydyn kuvittelemaan ne vääriksi, joten voisiko joku ystävällisesti auttaa?
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJärkevä keskustelu tai edes oikeasta aiheesta keskustelu taitaa olla mahdotonta messipoikien kanssa. Edes keskustelu omalla nimimerkillä ei tunnu onnistuvan.
madridista
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika aneemista kyllä oli tää peli. äijät on kokoajan offsidessa. ja keskikentä ihan sekasin. ei tällä pelillä ole mitään mahdollisuuta voittaa la ligaa
Hala Madrid<3
Ilmoita asiattomasta kommentistaTästä se lähtee! Classicoiden (käytännössä voitettujen) jälkeen ero enää kaksi (2) pistettä! Mahtaa Barcagloryhuntereita ketuttaa kun Real vie taas liigan :)
halabarca!!
Ilmoita asiattomasta kommentistaketuttaa vaa ku madridist ei oo haastajaks ....
CR7
Ilmoita asiattomasta kommentistaHala Madrid, Real vie vähintään champparin tänä vuonna! Kunhan Mourinho saa poppoon ottamaan liigamatsitkin tosissaan niin ovet on auki vaikka triplaan. Sinne on vielä pitkä matka, mutta omilta toivotaan aina parasta!
kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNot sure if it's Hala Madrid or Haha Madrid...
Penaldoo
Ilmoita asiattomasta kommentistavai "tästä lähtee" Olipa surkeaa pelia. Arpalooalla kävi mahti tsäkä, kun töpeksinnästä ei tullut maalia omana päähän. keskikenttä ihan ulalla. Siinäpä halaatte. Toivokaa, että rfef pelastaa rfef madridin, kuten viime vuonna lokakuusta lähtien. PS pisteet jaetaan pelattujen pelien jälkeen. Ei puunhalaajien peräkammareissa.
madridista
Ilmoita asiattomasta kommentistaCL muka viedään tälläisellä pelillä?!?!!?!??! hyvä jos voitetaan lohkoa!
henq
Ilmoita asiattomasta kommentistaRealin suurin ongelma on Ronaldo, aivan turhiin riplauksiin menettää palloa, ei saa maalia millään, tekee käytännössä joka tilanteessa väärän ratkaisun, yleensä hakee laukausta kun voisi pelata kaverin avopaikkaan, lopulta kun syöttää niin tilanne on jo ohi. Marcelo käytännössä pelaa yksin laidalla, kun Ronaldosta ei ole mihinkään. Kova sälli.
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi saa maalia millään?? Vain 152 maalia yhtä monessa pelissä. Maailman Paras!
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaTäytyypä korjata hieman. Messillä viimeiset 150 peliä ja 164 maalia, joten eipä tuo 152/152 kovin kummoinen statsi ollutkaan.
The Happy One
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo muinaishistoriaa kelaamallahan tuon rfef madridin nykyinen konttaus selittykin, vai mitä sepi. Oiskohan kuitenkin niin, että parempi selitys on tämän kauden peleissä: penaldolla 5 ottelussa vain kaksi maalia ja penaltti.
sepi
Ilmoita asiattomasta kommentistaKorjaan vielä sen verran, että messi viimeisestä 30 maalista 12 on ollut pilkkuja :). Barcalla eri säännöt?
Fifa 13:sta messin pilkkutaidot ovat silti vain 75, esim Hetemaj on parempi..
sevillano
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni - ja esp. urheilulehtienkin mukaan - Mourinho hiukan liioittelee, sanoessaan:"Joukkue vastasi huutoon." Kai se on sitä psyykkaamisyritystä.
Todellisuudessa ja monien kolumnistien mukaan Madrid pelasi edelleen keskinkertaisesti, eikä paljon ollut muuttunut Getafe- ja Sevilla-tappioitten jälkeen.
Di Maria ja Essien olivat jengin parhaat ja mm. Ronaldo vaelteli edelleen "varjojen mailla". Puolustus sai keskinkertaiset arvostelut.
Itse en peliä katsonut, sillä samaan aikaan pelattiin Deportivo-Sevilla (0-2) La Coruñassa. Edelleen olemme Mestari-paikassa kiinni ja paikallinen Betis putosi nyt Eurooppa-paikkaan. Varsin hyvältä näyttää, sillä puolustus sai parhaimmat arvostelut. Aina ne Navas ja Negredo kerran onnistuvat maalin tekemään per matsi. Nähtiin myös Deporin maalivahdin oma maali, kun vetäisi purkupallon Rakitic'in selkään ja siitä omaan maaliin. Joskus se näemmä onnistuu ja aina kannattanee kärkimiehen juosta panemaan painetta molarille, kuten usein näkeekin.
sevillano
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo joo. Päivän AS-urheilulehdessä oli artikkeli futis-ammattilaisten ansioista. Sieltä kai se Ronaldonkin vaisuuden selitys löytyy. Tienaa noin puolet siitä mitä esim. Messi. Kolmen kärki oli Etoo 20 milj., Messi 18 milj. ja Zlatan 14,5 milj./kausi. Sitten oli jengiä siinä reilun 10 milj./kausi pinnassa: Rooney, Toure, Aguero, Silva, Drogba, Torres ja Conca. Vaan Ronaldo oli vasta 11. sijalla 9 milj./kausi.
Luulenpa, että koska Madrid ei ole ottanut kuuleviin korviinsakaan tämän vihjailuja uudesta sopimuksesta (ja palkankorotuksesta samalla), seura on hiljakseen hankkiutumassa hänestä eroon. Muttei päästä ihan vielä poiskaan. Eli tällä menolla - kun kaikki eivät anna sitä parastaan - Madrid ei tällä kaudella välttämättä niitä pokaaleja enempiä kotiin tuo.
HauPa
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaveri saa 9 miljoonaa vuodessa sittä että pelaa futista ja valittaa että ei ole tyytyväinen...
sevillano
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo; kommenttina vaan, että tyytyväisiä sanotaan kai oltavan sitten, kun se ns. tyydytyksen tarve on täytetty. Jospa se Ronaldon kohdalla ei olekaan oman rahan määrä, vaan se, ettei ne tienestit ole samaa tasoa ehkä itse häntä itseään "huonommiksi" ajattelemillaan kundeilla. Toisten rahat saattavatkin olla tiettyyn turhamaisuuteen taipuvaisella se keskeinen juttu.
Mutta toinen asia. Joku itseäni paremmin futista (erit. historiaa) tunteva voinee valistaa, mitä tarkoittaa "Balon de Oro" -turnaus. Tänään pelataan Bernabeulla matsi Madrid-Millonarios (Columbia), jonka sanovat edustavan em. turnauksen finaalia. Mm. Kaka kuulemma pelaa.
Turnausta lienee pelattu monta kymmentä vuotta, vaan lista voittajista on perin kummallinen. Ei yhtään engelsmannia eikä mm. Barca kertaakaan. Madrid on voittanut 22 (!) kertaa, seuraava Bayern 3 (!) kertaa. Milan ja Inter kaksi kertaa, Ajax, Hampuri, Kiev ja Pumas kerran.(Eli näemmä tekee 33 v.?).
Derwissi
Ilmoita asiattomasta kommentistaSenyor sevillano. En kyllä hallitse tuota kastiliaa (enkä jalkapllon historiaa erityisemmin), mutta oisko kuitenkin niin, että kyseessä on "bernabeu trophy" (Trofeo Santiago Bernabéu), jota pelattu vuodesta 1979 lähtien. Höntsäpeli siis. Barcalla on vastavvaa "Joan Gamber -pippalo", joka pelataan kauden alussa. Ei siis mikään turnaus vaan yksittäinen peli. (balon de oro viitannee, kakaan, joka pääseen vihdoin kentälle ...)
henq
Ilmoita asiattomasta kommentistaRonaldohan itse juuri tuon kohun jälkeen kertoi ettei ole pyytämässä lisää liksaa. Nuo liksankorotushuhuthan ovat roskalehdistön keksintöjä, ei aina kannata uskoa kaikkea mitä dailymailit ja muut keksivät ja mitä sitten suomennetaan eri lehdissä.
Jossain huhuttiin myös että CR7:n valitus liittyy Kakan kohteluun, mikä olisi helpompi uskoa.
Väität Essieniä pelin parhaaksi, ja sitten myönnät että mies ei edes pelannut? Essien ei todellakaan ollut kentän parhaita, kuten ei myöskään ucl-pelissä.
Steven
Ilmoita asiattomasta kommentistaOttelun nautinnollisin anti oli ammatillisesti surullisen upea sössiminen tyhjän maalin edestä. Näitä lisää, niin Real Madridin pelejäkin on mukavaa katsella.