Roposen taktiikka onnistui Venäjällä
Riitta-Liisa Roponen oli suomalaisista parhaassa vireessä hiihdon maailmancupin lauantain kilpailuissa Venäjän Rybinskissä. Roponen hiihti 10 km:n koitoksessa kuudenneksi taktisella järkevällä esityksellään.
- Tosi hyvin meni tänään, myös taktisesti hiihto meni nappiin. Muutamia pisteitä tuli myös kirimaalista, siinä ei kannattanut yrittää höökiä ihan kärkeen, vaan hiihtää taktisesti järkevästi. Melkoinen tuuli oli tänään tähän pakkaseen, aika jäätävä keli oli kyllä hiihtää.
- Ensimmäiset kierrokset menivät tosi hyvin, viimeisellä kierroksella alkoi vähän paikat jäätymään. Jäin kärkitytöistä kolmannella kierroksella ennen stadionia viimeisessä nousussa, kun Charlotte Kalla siirtyi kärkeen ja kasvatti vähän vauhtia, siinä ei pystynyt enää vauhtiin vastaamaan.
- Suksi toimi tänään tosi hyvin ja huomenna kun saadaan suksi pelaamaan skiathloniin yhtä hyvin, niin mukava on lähteä yhtä mielimatkoistani hiihtämään. Huomiseksi on luvattu myös vähän leudompaa keliä, joten lähdetään huomenna taistelemaan hyvistä sijoituksista, Roponen lupasi.
Aino-Kaisa Saarinen valitteli kisan jälkeen silmien ja sormien jäätymistä:
- Tänään oli sellainen keskiverto luistelukisa, kolmannella kierroksella tuntui, että on tosi hankalaa, loppua kohti alkoi taas tuntumaan paremmalle, vaikka sijoituksia ei viimeisellä kierroksella oikein saanutkaan parannettua. Silmät ja sormet ovat nyt aivan jäässä, muutoin pakkanen ei isosti haitannut.
Tuoreimmat aiheesta: Hiihto
Mäkipää: Saarisen pitäisi pärjätä ilman valmentajaakin
Yle Urheilun asiantuntija Vesa Mäkipään mielestä Aino-Kaisa Saarisen ei välttämättä kannata ottaa uutta valmentajaa Ismo Hämäläisen tilalle. Mäkipään mukaan Saarisen oman kokemuksen pitäisi riittää valmennuspuolella.
Aino-Kaisa Saarisen valmennuskuviot uusiksi
Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen keskittyy tulevaan hiihtokauteen ilman henkilökohtaista valmentajaa. Yhteistyö Ismo Hämäläisen kanssa on päättynyt.
Hiihdon dopingoikeudenkäynti hovioikeudessa elokuussa
Hiihdon dopingoikeudenkäynnin hovioikeuskäsittelyn tarkka ajankohta selviää vasta elokuun alussa. Oikeudenkäynti käydään kirjallisena, eikä siinä ole pääkäsittelyä.
Jauhojärvi: Meitä kuunnellaan enemmän
Hiihtäjä Sami Jauhojärvi hakee motivaatiota uuteen kauteen muun muassa suksimerkin vaihdosta. Urheilijasopimuskiistan ei pitäisi häiritä tulevaa harjoituskautta.
Tour de Ski kisataan jälleen kolmessa maassa
Maastohiihdon Tour de Skitä on kahden viimeisen kauden aikana kisattu vain kahdessa maassa. Ensi kaudella Saksan ja Italian lisäksi kilpailusarjaa hiihdetään myös Sveitsissä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.