Jalkapallo |

RoPS jatkaa vahvaa menoaan

RoPS porskuttaa jalkapallon Ykkösessä 14 pisteen karkumatkalla ja on palaamassa takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Lauantaina kaatui AC Oulu.

RoPS kaatoi lauantaina miesten Ykkösen Juhlapäivän ottelussa kotonaan AC Oulun maalein 3-2 ja porskuttaa 14 pisteen karkumatkalla sarjataulukon kärjessä hyvää vauhtia kohti Veikkausliigaa.

RoPS-leirissä tunnelma on luonnollisesti korkealla. Lauantaina kaksi osumaa paukuttanut Aleksandr Kokko ei näe mitään syytä sille miksi rovaniemeläisten meno hyytyisi syksyn edetessä.

- Sarja on ollut tasainen, mutta meidän ylivoimaisuudesta kertoo se, että olemme klaaranneet kärkijoukkueiden keskinäiset matsit. Tasasia pelejä, mutta me olemme kyenneet kääntämään pelit voitoiksi, Kokko sanoo.

- Pienestä se on ollut välillä kiinni, mutta aina meiltä on löytynyt maalivahdin gamesaver-torjuntoja, kärkimiesten viimeistelyä tai muuta, jotka silloin on tarvittu. Meillä ei ole heikkoa osa-aluetta, eikä hyytymisen merkkejä.

Kaiken kokenut Tuomo Könönen muistuttaa jalkapalloilun perusasioista eli siitä, että peli lähtee aina puolustuksesta.

- Yksi syy hyvään kauteen on tosi hyvä puolustuspelaaminen. Tänään tuli tosin kaksi maalia ja oltiin vähän unessa, yleensä se on kuitenkin toiminut ja pitää sanoakin pojille, että pitää skarpata, liigassakin vuosikymmenen pelannut konkari Könönen naurahtaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä