RoPS:n toimitusjohtaja: Kyse ei ole sopupeleistä
RoPS valmistautuu jalkapallon liigakauteen kaoottisissa tunnelmissa, kun poliisi vei tiistaina neljä joukkueen ulkomaalaispelaajaa harjoituksista kuulusteluihin. RoPS:n toimitusjohtaja Jouko Kiistala sanoo YLE Lapin haastatelussa, että kyse ei ole sopupeleistä.
Poliisi vangitsi aiemmin maaliskuun alussa seuran sambialaisen pelaajan Christopher Musondan. Musondan, 25, epäillään sotkeutuneen RoPS:n ja Tampere Unitedin väliseen liigacup-ottelun 1-1 -lopputuloksen järjestämiseen.
Tiistaina neljä muuta RoPS:n pelaajaa vietiin kuulusteluihin.
- Päätimme, että kaikki mitä joukkueen sisällä käsitellään pysyy joukkueen sisällä. Odotamme poliisitutkintaa ja sen etenemisen myötä teemme ratkaisuja, RoPS:n toiminnanjohtaja Antti Hietakangas sanoi.
- Olen helpottunut siitä, että poliisi tutkii asioita. Toivon mahdollisimman nopeaa tutkintaa. Pyrimme seurana auttamaan poliisia kaikin mahdollisin keinoin.
RoPS:n vahvuudesta puuttuu tällä hetkellä viisi pelaajaa. Kausi on alkamassa huhtikuun lopussa.
- Joukkue on nyt aika kaoottisessa tilanteessa. Luulimme, että tämä kausi on aika hyvällä mallilla, RoPS:n toimitusjohtaja Jouko Kiistala totesi.
Tilanne on kuitenkin niin auki, että RoPS ei ole vielä lähtenyt etenemään uusien pelaajien hankinnassa. Kiistala sanoi myös uskovansa, että kaikki viisi pelaajaa eivät tule olemaan pois joukkueen vahvuudesta.
- Tämä on varmasti iso case poliisillekin. Tämä ei koske vain Rovaniemeä, tämä on kansainvälinen juttu.
Kiistalan mukaan kyse ei edes ole sopupeleistä.
- Kansainvälisessä vedonlyönnissä saatetaan lyödä vetoa hyvin monenlaisista asioista, vaikka siitä, että monennellako minuutilla tulee ensimmäinen sivurajaheitto, Kiistala sanoi.
RoPS:n toive on, että tutkinta saadaan päätökseen mahdollisimman nopeasti ja päästään keskittymään pelaamiseen, joko vanhoilla tai uusilla pelaajilla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.