Rossin siirtyminen Yamahalle varmistui
Valentino Rossi palaa vanhan tallinsa palvelukseen. Italialaisen aika Ducatilla jää kahden vuoden mittaiseksi.
Seitsemän kertaa ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan maailmanmestaruuden voittanut Valentino Rossi suuntaa kuluvan kauden jälkeen Yamahan talliin. Rossi on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen.
Yamaha tiedotti asiasta perjantaina.
Rossi lähti tallista kaudeksi 2011 Ducatille, mutta ei ole kyennyt voittamaan pyörällä ainuttakaan kisaa.
Rossi pääsee Yamahalla Jorge Lorenzon aisapariksi, joka tällä hetkellä johtaa MotoGP-luokan kuljettajia pisteissä. Lorenzo on voittanut puolet ensimmäisistä kymmenestä kisasta.
- Kesäkuussa teimme Lorenzon kanssa sopimuksen kausista 2013-2014 ja nyt voimme vahvistaa, että Valentino Rossi ajaa meillä kaksi tulevaa vuotta, tallin johtaja Lin Jarvis sanoi.
- Nyt meillä on vahvin mahdollinen talli, jolla voimme ajaa voitoista.
Tuoreimmat aiheesta: Moottoripyöräily
Jarno Saarinen saavutti kulttimaineen
Maanantaina 20. toukokuuta on kulunut tasan 40 vuotta siitä, kun ainoa suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari, Jarno Saarinen, kuoli Monzan osakilpailussa.
Seistola paransi asemiaan MM-endurossa
Matti Seistolan kolmas sija oli päivän paras suomalaistulos enduron MM-osakilpailussa Portugalissa.
Mika Kallion tallilla loistava päivä - Redding voittoon, Kallio toiseksi
Mika Kallion tallilla oli upea päivä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Ranskan GP:ssä. Scott Redding juhli Moto2-luokan voittoa ja Mika Kallio porhalsi toiseksi.
Ajon taival päättyi kaatumiseen
Niklas Ajo joutui keskeyttämään ratamoottoripyöräilyn Ranskan GP:n Moto3-luokassa.
Kallio ajoi toiseksi Le Mansissa
Mika Kallio oli toinen Moto2-luokan osakilpailussa Ranskan Le Mansissa.
MM-enduro: Salminen toiseksi Portugalissa
Juha Salminen taipui ranskalaisen Antoine Meon jälkeen toiseksi enduron MM-osakilpailussa lauantaina Portugalissa.
Sade katkaisi Mika Kallion aika-ajon
Sateinen sää haittasi Moto2-luokan aika-ajoa ratamoottoripyöräilyn Le Mansin MM-osakilpailussa. Mika Kallio oli aika-ajon 10:s.
Niklas Ajo yhdeksänteen lähtöruutuun
Niklas Ajo porhalsi aika-ajon yhdeksänneksi ratamoottoripyöräilyn Le Mansin MM-osakilpailun Moto3-luokassa.
Kallio manasi toimimattomia säätömuutoksia
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan neljäs osakilpailun ajetaan Ranskan Le Mansissa. Moto2-luokan harjoituksissa 13:nneksi ajanut Mika Kallio ei ollut aivan tyytyväinen avauspäivän antiinsa.
Niklas Ajolla mainio päivä Ranskassa - "Ei virheitä"
Niklas Ajo oli tyytyväinen harjoituspäiväänsä ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailussa Le Mansissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.