Ruotsi menetti dramaattisesti olympiakullan - Ratsastuksessa historiallinen temppu
Olympiahopealle kenttäratsastuksessa yltänyt Sara Algotsson Ostholt menetti viimeisen esteen puomin pudotuksella kullan. Michael Jung teki ratsastushistoriaa.
Viimeisessä kenttäratsastusosiossa olympiakultaan Lontoossa noussut Michael Jung teki lajinsa historiaa saavuttamalla ensimmäisenä kenttäratsastajana henkilökohtaiset arvotittelit niin olympialaisissa kuin MM- ja EM-kilpailuissa.
Saksalainen Jung ratsasti urotekoon Sam-hevosella.
Sara Algotsson Ostholt oli todella lähellä jättipottia. Ellei hänen hevosensa Wega olisi tiputtanut täpärästi kilpailun viimeisen esteen puomia, niin ruotsalainen olisi vienyt olympiakultaa ja samalla hänestä olisi tullut ensimmäinen kenttäratsastuksen henkilökohtaisen kilpailun voittanut nainen.
Saksaan meni myös henkilökohtaisen kilpailun pronssimitali, sillä Sandra Auffarth / Opgun Louvo juhli pronssia.
Kenttäratsastuksen joukkuekilpailussa Saksa vei odotetusti olympiakullan. Näin ollen Michael Jung saavutti kaksi olympialaisten kultamitalia samana päivänä. Britannia sai hopeaa ja Uusi-Seelanti pronssia. Ruotsi oli kilpailun neljäs.

Kommentoi aihetta
(21 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Miksi aina?
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyypilliseen ruotsalaiseen tapaan ei pää kestänyt.
saz
Ilmoita asiattomasta kommentistaHevosella vai ratsastajalla? ^^
Lontoo2012
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten kehtaat edes sanoa tuollaista?.Kuule homma menee lähes aina niin että suomalaisilla pää ei kestä,ruotsalaisilla taas kestää!!!.
Mua-ha-ha-haa
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämähän oli loistava tapahtuma, ruotsalainen menettää kultamitalin viime hetkellä. Koskahan viimeksi on moista tapahtunut? Ja ennenkuin annatte satikutia aiheesta "miksi iloita ruotsalaisen tappiosta", muistutan että ainahan mihin tahansa urheilutapahtumaan lähdetään siitä, että ruotsi ei voita :)
Christiann
Ilmoita asiattomasta kommentistaSinulla on isovelikomplexi...
niin siis
Ilmoita asiattomasta kommentistalajihan on esteratsastus eikä kenttäratsastus
Heppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaLaji on kenttäratsastus, johon kuuluu kolme osaa: kouluratsastus, maastorata ja esteratsastus.
Hyvä Ruotsi!
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoi harmi!!
Iso P
Ilmoita asiattomasta kommentistaRuotsi sai kuitenkin mitalin. Samoin Tanska ammunnassa, Norja pyöräilyssä ja Liettua uinnissa. Ja ainakin kolme ensiksi mainittua tulee vielä lisäämään mitalisaldoaan, esimerkiksi Tanska purjehduksessa. On helppo ennustaa, että Suomi menestyy näissäkin kisoissa Itämeren ympärysvaltioista heikoimmin.
Lontoo2012
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo näin on.Siihen ei tarvita edes sitä kuuluisaa kristallipalloa.
lilli
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäkyikö kenttäratsastuksen esteosuus tänään yle fem-kanavalta?Jos näkyi,niin mihin aikaan?Ärsyttävästi missasin.Näkyykö tuloksia missään kattavasti,esim henkilökohtaisen kisan 10 parasta?Tympäsee ylen kielteinen asenne ratsastukseen.Paljon lajeja,kuten esim.miekkailu näytetään kyllä kokoajan :(
Ei tuossakaan lajissa taida olla Suomalaisia.Käsi ylös,ketä kiinnostaa miekkailu??
Ratsastus on todella suosittu laji,siitä soisi saada edes tulokset kattavasti!(muutenkin kuin Philippsin osalta)
-
Ilmoita asiattomasta kommentistaainakin maasto- ja esteosuus näkyivät ylen fem kanavalta. eiköhän ne tulokset löydy, kokeileppa googlella. ja kenttäratsastuksessahan ei nimenomaan ollut suomalaisedustusta.
ratsustus siis ollut todella hyvin näkyvissä ylellä. luonnollisesti ne lajit, joissa kilpailee suomalaisia, näytetään ensisijaisesti.
aktiivi
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaidat itsekin olla todella syvästi kiinnostunut ratsastuksesta kun noin aktiivisesti seuraat.
:)
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä näkyi, se näkyi aikoina 12.55, 14.55 ja 17.00. Kyllä varmaan jostain en löytyy. Ja onhan kaksi suomalaista tuossa kouluratsastuksessa, kait perjantaina.
Hyyppä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEio paljon säälitä ruiotsalaisen epäonni....Toviottavasti se jatkuu ruotsalaisilla
Pöntöt
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn se jännää kun ruotsalaisten epäonni on tärkeämpää kuin suomalaisten menestys. Kai se on yks ja sama miten ruotsalaiset pärjää kunhan Suomi yhdenkin mitalin sais. No, kaikki tyylillään...
Huoltojeesus
Ilmoita asiattomasta kommentistaAinakin Riossa tulisi mitalisija Suomen pesäpallojoukkueelle. Japani voittaisi ja Australia olisi hopealla, mutta Sotkamon Jymyn rungolle rakennettu Suomen pesisjoukkue voittaisi uskomattoman dramaattisen pronssiottelun kotiutuslyöntikilpailussa juuri Ruotsin (jonka pelaajista yli 80 prosentilla olisi suomalaisperäinen sukunimi). Kyllä taas torilla tavattaisiin. Myös kyykkä, mölkky ja eukonkanto pitäisi saada olympialajeiksi. Herätys, Tallberg ja Talermo!
Kenttäratsastus-katsoja
Ilmoita asiattomasta kommentistaTätä kyseistä ruotsalaista ratsukkoa ihan selvästi häirittiin kahdella viimeisellä esteellä! Eikö se ole väärin?? Ottakaa ihmiset kantaa!
kannusta ethän lannista :)
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaksi tosi upeaa ratsukkoa ja vain toinen saattoi voittaa. Kyllä Sara:n pää kestää. Vain tietämätön kehtaa väittää moista ko. tilanteesta. Siinä kolmen päivän koitoksessa, kenttäratsastus, on oltava kestävyyttä, ratsastajalla & hevosella. Saran hevonen hyppäsi hyvin, mut tässä lajissa on myös se riskin mahdollisuus. Mitä tapahtui Mary King'lle ja monelle muulle, tällä kertaa.