EM-yleisurheilu 2012 |

Ruuskanen heitti komean kaaren Orimattilassa

Antti Ruuskanen oli hyvässä keihäsvireessä Orimattilassa. Ruuskanen heitti kauden kotimaisen kärkituloksen.

Antti Ruuskanen.
Kuva: Yle

Pielaveden Sampon Antti Ruuskanen heitti keihästä Orimattilassa komeaan kauden kotimaiseen kärkitulokseen 82,60. Tulos on kauden maailmantilastossa 14:s. Se ylittää myös Lontoon olympialaisten A-rajan 82 metriä.

- Kauden kärkitulosta lähdin tekemään. Pikkaisen jähmeätä on ollut suomalaisilla ja muiden maiden heittäjillä alkukaudesta. Ei parane ruveta leijailemaan. Pitää olla jalat maassa ja keskittyä omaan tekemiseen, Ruuskanen sanoi.

Ruuskasen sarja oli tasainen. Kolme heittoa kantoi yli 80 metrin ja viidestä mitatusta heitosta lyhinkin oli 78,42. Ruuskanen on toistaiseksi ainut suomalainen A-rajan ylittänyt keihäänheittäjä tällä kaudella.

- Japanin Kawasakissa jätin kisan kesken, kun nivunen oireili. Siinä olisi voinut mennä koko kesä piloille, jos olisin jatkanut. Sen verran on mies kasvanut henkisesti, että uskalsi jättää kisan kesken, heitti Ruuskanen.

Ruuskasen valmentaja, maailmanmestari Aki Parviainen oli suhteellisen tyytyväinen kilpailun jälkeen suojattinsa esityksiin.

- Tehoja löytyy, mutta tukijalka tulee Antilla vielä liian hitaasti alas. Lyhyellä vauhdilla heitto toimii, muttei täydellä vauhdilla. Tekemistä riittää vielä, sanaili Parviainen.

Keihäsvalioihin lukeutuvan Tero Järvenpään piti myös osallistua Orimattilan kilpailuun, mutta kolea sään takia hän ei halunnut riskeerata kuntoaan. Järvenpää aloittaa sen sijaan kautensa kotiareenallaan Tampereella.

Jukka Keskisalo voitti Orimattilassa 1 500 metriä ajalla 3.49,66.

- Ei se kyllä oikein irronnut, Keskitalo harmitteli.

Esbo IF:n Mikko Kivinen voitti miesten pituushypyn koleassa säässä tuloksella 773. Hypyn aikana oli myötätuulta 2,8 sekuntia, joten tulos ei ole tilastokelpoinen.

Lämpötila Orimattilan kilpailujen aikana oli vain 11-12 astetta, mikä jonkin verran heikensi tulostasoa erityisesti nopeuslajeissa.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä