Yleisurheilu

Ruuskaselle Eliittikisojen pääpotti - "Tunsi, että oli ottanut osumaa"

Antti Ruuskanen on Eliittiurheilija vuosimallia 2012. Uusi titteli maistui savolaiselle keihäsvelmulle.

Antti Ruuskanen
Kuva: Lehtikuva

Keihään olympiapronssimies Antti Ruuskanen voitti Joensuussa keihäskisan tuloksella 84,09 ja valloitti Eliittikisojen pääpotin - 10 000 euroa - ennen Tero Pitkämäkeä (3 000 euroa) ja pika-aituri Nooralotta Neziriä (2 000 euroa).                        

- Näköjään eilinen (Timanttiliigan osakilpailu Tukholmassa) oli sitten hyvää lämmittelyä.

- Tänään oli viimeinen Eliittikisojen osakilpailu, ja kaikki kovat keihäsmiehet olivat viivalla. Voitto hyvällä tuloksella lämmittää tietysti, iloitsi Pielaveden Sammon tähtiurheilija.              

- Jokainen heitto tuntui vartalossa. Tunsi, että oli ottanut eilisestä osumaa. Sain kuitenkin heitot lähtemään nyt rennommin ja välineen parempaan asentoon. Siitä tuli hyviä heittoja.

Sunnuntaina Pielavedellä vietetään olympiapronssijuhlat keihässankarin kunniaksi.

- Pöytään kakkua sekä kahvia ja eiköhän vietetä sellainen "haaska" päivä, kuten Savossa sanotaan. Viikon päästä on edessä taas karkelot (Kalevan kisat), muistutti Ruuskanen.  

Ruuskanen aikoo ottaa uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden Lahdessa. Eväät ovat siihen olemassa.  - Virtaa on kehossa sen verran, että vielä voisi tulla kauden paras heitto, tai lähelle omaa ennätystä.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

jj

Ilmoita asiattomasta kommentista

Maistuu "keihäsvelmulle". Koska, koska tulee asiallista kieltä Yle Urheilun teksteihin? Miksi juttu pitää aloittaa nimittämällä häntä "keihäsvelmuksi"? Se oli niin haettua, että paistaa läpi miten vain tavoitellaan iltapäivälehtien tyyliä - ja siinäkin epäonnistutaan!

"Heittäjä" olisi ollut asiallinen nimitys jutun alussa.



Hugo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kommenttisi osoittaa konkreettisesti sen kuinka paljon on mielenterveydellisiä ongelmia tämän päivän ihmisillä.

Ainoastaan asianomainen voi ottaa kantaa onko nimitys asiallinen vai ei.

Huumorilla ja pilkesilmäkulmassa tehtyjen artikkelien lukijakunnalta vaaditaan nopeita "hoksottomia" ja luontaista älykkyyttä.


Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä