SM-liiga |

SaiPan jyllää joukkuehengellä - TPS kertoo ensi viikolla vahvistuksista

Turun Palloseuran huono viimeistelyjyvä vesitti joukkueelta pistehaaveet. SM-liigan kärkiryhmä SaiPa nousi kalkkiviivoilla 2-1-voittoon.

Jekimovs teki SaiPan voittomaalin lopussa TPS:n verkkoon.
Jekimovs teki SaiPan voittomaalin lopussa TPS-verkkoon (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva 18.9. 2012

Ennakko

TPS:n surkea esitys Jokereita vastaan oli pohjalla, kun joukkue isännöi SaiPaa.

Ratkaisut

Ensimmäinen erä oli kummaltakin joukkueelta hyvin varovaista pelaamista ja maalitilanteet olivat todella harvassa. Tauolle mentiin maalittomassa tilantessa, ja pelaajille ei tullut hikeä kuin lämpimän hallin vuoksi.

Toiseen erään tultiin sen sijaan vauhdilla ja tilanteita luotiin jatkuvasti. Kotijoukkue sai oman etsikkoaikansa ylivoimilla, mutta loistavasti pelannut SaiPamolari Jani Nieminen piti nollan alivoimissa.

Erän loppupuolella SaiPan yritys palkittiin, kun Jaakko Rissanen iski vierasjoukkueen johtoon kauden kolmannella maalillaan. TPS tuli kuitenkin nopeasti tasoihin Brian Willsien maalilla.

Kolmas erä oli vauhdikas, jossa maalitilanteita luotiin jatkuvasti, mutta kaksi loistavaa maalivahtia - SaiPan Nieminen ja TPS:n Antero Niittymäki - loistivat.

Lopulta neljä minuuttia ennen loppua SaiPan Roberts Jekimovs onnistui tekemään ottelun voittomaalin kolme vastaan kolme -hyökkäyksestä.

SaiPan parhaimmistoa oli maalivahti Niemisen lisäksi Anssi Löfmanin ketju, jossa laidoilla viilettivät Jesse Mankinen ja Stefano Giliati.

Mietteet

SaiPa-luotsi Pekka Tirkkonen kiitteli myös divarissa viime kaudella pelanneita uusia hankintoja sekä sanoi joukkueen hengen olevan loistava, jota menestys ruokkii onnistumisilla.

Pekka Virta totesi TPS:lla oleva yritystä, mutta se tarvittava rentous puuttuu. Kun ylivoimilla ei tehdä edes hyvistä maalipaikoista osumia, niin voittaminen on hankalaa.

Samalla Virta kertoi, että TPS:n vahvistuksista kuullaan lisää ensi viikolla. Apuja ei lähdetä odottamaan lentokentälle, ja ilmeistä onkin, että joukkueen vahvistukset tulevat kotimaasta. Nimiä ei vielä paljastettu.

Turkka Talonen, Turku 

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

tepsifani

Ilmoita asiattomasta kommentista

"TPS:n surkea esitys Jokereita vastaan oli pohjalla, kun joukkue isännöi SaiPaa."

Ensimmäinen erä oli silloin surkea, mutta sen jälkeen oli jo parempaa peliä. TPS ei vain enää saanut kunnon kiriä aikaiseksi kun oli jo neljä maalia tappiolla. Tehottomuus on vaivasi TPS:ää sekä eilen että tänään, paikkoja olisi ollut tehdä enemmänkin maaleja, mutta niin oli kyllä SaiPallakin. Molemmat maalivahdit pelasivat hienon ottelun.

Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia vahvistuksia sieltä ensi viikolla tulee. Tänään kuitenkin kerrottiin odotetusti, että Brian Willsie jatkaa TPS:ssä loppukauden, todetaan se nyt tässä kun YLE ei ole sitä ainakaan vielä kertonut. Eikä tässä muuten mainittu mitään Willsien maalin kyseenalaisuudesta. Minun mielestäni sen hyväksyminen ei ollut vääryys, mutta joku tuomari olisi sen varmasti hylännytkin. Eipä siitä kuitenkaan paljon iloa olut, kun TPS ei tehnyt muista paikoista maaleja ja SaiPa teki kaksi. Molemmat taisivat vielä lisäksi kolistella maalirautoja.


oi ei

Ilmoita asiattomasta kommentista

Harmi, että toimitus ei huomioinut Tepsin hienoja esityksiä Jokerit-ottelussa sen jälkeen, kun peli oli jo ratkennut. Nyt täytyy YLEn kyllä ehdottomasti pyytää anteeksi taas maakuntien puolesta! Voi kyynel.


Jaapa

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Ensimmäinen erä oli silloin surkea, mutta sen jälkeen oli jo parempaa peliä. TPS ei vain enää saanut kunnon kiriä aikaiseksi kun oli jo neljä maalia tappiolla. "

No ei varmaan - eikä Jokereiden ilmeisesti toisaalta tarvinnut enää vyöryttää täysillä, kun olivat jo neljä maalia johdossa...

Luulisi, että NHL:stä olisi ainakin jotain nuorta Korpikoskea Tepsiin tarjolla jo treenailemaan (ellei Koivuja), kun Atlantin liikennettä Suomen lentokentille saapuu. Mutta tiedä sitten...



Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä