Euro 2012 |

Saksa ja Espanja Moisanderin suosikit

Hollannissa pelaava puolustaja ei usko maan puolustukseen. Vasemman pakin paikka on ongelmallinen.

Niklas Moisander
Niklas Moisander taisteli Hollantia vastaan EM-karsinnoissa. Kuva: Tomi Hänninen

A-maajoukkuekapteeni Niklas Moisander tuntee hollantilaisen jalkapalloilun erinomaisesti, mutta ei usko ”tutun” joukkueen olevan kuitenkaan mestariainesta, vaikka monissa ennakkoveikkailuissa Hollanti on kärkipäähän nostettukin.

- Saksa tai Espanja tulee voittamaan kisat. Hollannin puolustus ei ole ihan tarpeeksi hyvä, mutta eteenpäin pelatessa he ovat varmasti paras joukkue kisoissa, Moisander miettii kisojen kynnyksellä.

- Espanja on ollut jo monta vuotta kärjessä ja he ovat vahvoilla myös tänä vuonna. He voivat dominoida kentällä ketä tahansa eikä heidän pelityylinsä ole kovin rasittava. Saksa on taas nuori joukkue joka on kehittynyt paljon viime aikoina ja he ovat vahvoilla.

Moisanderin mukaan Espanjasta tai Saksasta ei löydy sellaista selkeää ongelmakohtaa kuin Hollannin ryhmityksestä.

- Heidän vasemman puolustajan paikkansa on ongelma. Siellä saattaa pelata joko nuori ja kokematon PSV:n Jetro Williams tai sitten meillä viime kaudella keskikentällä pelannut Stijn Schaars. Joka tapauksessa siinä pelaa joku kokematon pelaaja.

- Lisäksi jos Joris Mathijsen on pois, niin se heikentää entisestään. Puolustuksen vasen puoli on heidän ongelmansa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä