Saksa lähetti Englannin laulukuoroon
Saksa takoi peräti neljä maalia Englannin verkkoon jalkapallon MM-kisojen odotetussa neljännesvälieräottelussa. Thomas Müller iski kaksi osumaa 4-1-voitossa, mutta suurimmaksi puheenaiheeksi nousi avausjaksolla tapahtunut tilanne. Frank Lampardin kuti olisi tasoittanut lukemiksi 2-2, mutta erotuomarikolmikko ei havainnut pallon ylittäneen maaliviivaa.
Saksalle avautui ensimmäinen maalintekopaikka jo vajaan viiden minuutin pelin jälkeen. Mesut Özil pääsi yrittämään viimeistelyä Ashley Colen nenän edestä, mutta valppaana ollut Englannin veräjänvartija David James torjui tilanteen jaloillaan. Sitä ennen Wayne Rooneyn läpiajo oli liputettu paitsioksi toisessa päässä.
Valkopaidoista kovapotkuinen Lukas Podolski eteni pian vetopaikkaan. Englantilaiset olivat kuitenkin tehneet kotiläksynsä ja peittivät kudin. Sami Khedira sai punapaidoilta selvästi enemmän tilaa, mutta laukauskin painui reilusti ohi Jamesin vartioiman maalin.
Vajaan 20 minuutin kohdalla Englanti sai vapaapotkun kohtuullisen hyvältä etäisyydeltä ja Frank Lampardin kuti osui pelaajamuuriin. Saksa siirtyi heti perään johtoon Englannin puolustajien möhlittyä pahasti veräjänvartija Manuel Neuerin antamassa maalipotkussa. Miroslav Klose karkasi keskeltä läpi ja tuikkasi pallon verkkoon.
Rooney ja Steven Gerrard laukoivat kaukaa toiveikkaasti ennen kuin Klose oli viedä Saksan jo kahden maalin johtoasemaan puolen tunnin kohdalla. Thomas Müller antoi oikea-aikaisen läpisyötön, mutta kokenut kärkipelaaja ei kyennyt iskemään uransa 13. MM-kisamaalia.
Englannin puolustus oli jälleen tuuliajolla, kun pelattiin ottelun 31. minuuttia. Glen Johnson unohti nostaa paitsiolinjaa, joten Müller pääsi vapauttamaan Podolskin maalintekoon. Tämä viimeisteli pienestä kulmasta tarkasti alanurkkaan. Heti perään Lampard pakotti Neuerin torjuntaan toisessa päässä.
Punapaidat eivät lannistuneet, vaan kavensivat reilut viisi minuuttia myöhemmin. Gerrardin loistokeskitys tavoitti Matthew Upsonin, joka puski pallon sisään Neuerin haroessa tyhjää. Sen jälkeen Lampardin hirmukuti kimposi yläriman kautta selvästi maaliviivan paremmalle puolelle, mutta avustava erotuomari ei havainnut maalin syntymistä.
Saksalla vaaralliset vastahyökkäykset
Toisella puoliajalla ensimmäisenä maalintekoa yritti Englannin James Milner, jonka kaukolaukaus leijaili pitkälle päätykatsomoon. Myöskään Gerrardin kuti ei osunut tolppien väliin hetkeä myöhemmin. Ottelun 52. minuutilla Englanti sai noin 30 metristä vapaapotkun, jonka Lampard ampui ylärimaan.
Gerrard pakotti Neuerin torjuntaan vajaan tunnin kohdalla. Maalivahti tuli sen jälkeen erinomaisesti vastaan kapteeni Philipp Lahmin pelattua pallon huolimattomasti taaksepäin. Müller puolestaan harhautteli itsensä helposti tekopaikkaan, mutta veto pomppi niukasti ohi Englannin maalin.
Tilanteita nähtiin jatkuvasti molemmissa päissä. Rooney syötti loistavasti sivuun Milnerille, jonka laukauksen Jerome Boateng peitti viime hetkellä. Saksan Bastian Schweinsteigerin lapikas puhui pian, ja pallo sujahti aavistuksen ohi takatolpan. Boatengin kaukoveto leijaili taivaan tuuliin.
Takana oli 66 minuuttia, kun Saksa hyödynsi nopean vastahyökkäyksensä Lampardin lauottua vapaapotkunsa muuriin. Schweinsteiger käytti kaiken ajan ja näki oikealla puolellaan Müllerin, jonka laukaus yllätti Jamesin. Müller iski toisen osuman vain kolme minuuttia myöhemmin - taas vastaiskun päätteeksi. Viimeisen syötön tarjosi Özil.
Kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä Gerrard harhautti vastustajia näyttävästi hyökkäyspäässä ja laukoi kohti takanurkkaa. Neuer venyi ilmiömäiseen pelastukseen ja pysäytti sen jälkeen vielä Lampardin tykin.
Saksa - Englanti 4-1 (2-1)
Saksa
1 Manuel Neuer
16 Philipp Lahm
3 Arne Friedrich (v)
17 Per Mertesacker
20 Jerome Boateng
6 Sami Khedira
7 Bastian Schweinsteiger
8 Mesut Özil 83. -> 9 Stefan Kiessling
13 Thomas Müller 72. -> 15 Piotr Trochowski
10 Lukas Podolski
11 Miroslav Klose 72. -> 23 Mario Gomez
Englanti
1 David James
2 Glen Johnson (v) 87. -> 17 Shaun Wright-Phillips
6 John Terry
15 Matthew Upson
3 Ashley Cole
4 Steven Gerrard
8 Frank Lampard
14 Gareth Barry
16 James Milner 64. -> 11 Joe Cole
19 Jermain Defoe 71. -> 12 Emile Heskey
10 Wayne Rooney
Maalit
1-0 Miroslav Klose (20 min)
2-0 Lukas Podolski (32 min)
2-1 Matthew Upson (37 min)
3-1 Thomas Müller (67 min)
4-1 Thomas Müller (70 min)
Erotuomari: Jorge Larrionda (URU)
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Lundström vieraana Yle Puheen jalkapallokierroksella
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Suomi kaatoi Turkin viime hetken maalilla Salzburgissa
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Pizarron paluu Bayern-paitaan varmistui
Perulainen Claudio Pizarro solmi yksivuotisen sopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Hän edusti seuraa vuosina 2001-2007.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.