Saksa pelaa ihailtavalla suoritusvarmuudella
Saksa on helppo nimetä jokaisessa jalkapallon arvoturnauksessa suurimpien voittajasuosikkien joukkoon, koska harva suurmaa pelaa paineen alla vastaavalla suoritusvarmuudella. Saksan palkintokaappiin on kertynyt vuosien saatossa kolme maailmanmestaruutta ja kolme Euroopan mestaruutta.
Saksan edellisestä arvokisavoitosta on jo kuitenkin lähes 16 vuotta. Nykyinen luotsi Joachim Löw, 52, nimitettiin tehtäväänsä vuonna 2006, ja työn jälki on ollut varsin vakuuttavaa. Vuoden 2008 EM-kisoissa hän johdatti joukkonsa finaaliin ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kisoissa pronssille. Löwin sopimus ulottuu vuoteen 2014.
EM-karsinnan A-lohkosta odotettiin kiharaista. Nuorekas ja pelinopeudestaan tunnettu Saksa sai vastustajikseen muun muassa Turkin, Belgian ja Itävallan, mutta ei horjahtanut kertaakaan. Tuloksena oli kymmenen voittoa kymmenestä ottelusta, ja viimeisen kierroksen jälkeen eroa kakkoseen oli peräti 13 pistettä. Samalla Löwin voittoprosentti A-maajoukkueessa nousi lähes 70:een.
Laziota nykyään edustava ikivihreä Miroslav Klose ylsi karsintojen maalintekijätilastossa toiseksi yhdeksällä osumallaan. Hän on pelannut komean uransa aikana jo toistasataa maaottelua ja paukuttanut runsaat 60 maalia. Kesäkuussa 34 vuotta täyttävä Klose voi joutua tällä kertaa tyytymään jokerikortin rooliin, sillä Löwillä riittää vaihtoehtoja ja tulivoimaa. Myös miehen pelikunto on arvoitus.
- Ottelutuntuma on tärkeä asia. Saattaa kuitenkin olla vielä suurempi etu päästä EM-lopputurnaukseen täysin levänneenä. En usko, että minulla on syytä huoleen. Laajan kokemukseni ansiosta tiedän, mitä ja milloin minun on tehtävä kroppani kanssa, reisivamman takia sivussa ollut Klose kertoo.
Klosen entisen seuran Bayern Münchenin huippukärki Mario Gomez joutui karsinnoissa tyytymään kuuteen maaliin, mutta liigakentillä tahti on ollut hurja. Myös muut heiluttivat ahkerasti verkkoa, sillä ainoastaan Hollanti teki Saksaa enemmän maaleja karsintapeleissä.
Bayernin 22-vuotias keskikenttämies Thomas Müller säväytti jo kaksi vuotta sitten MM-kisoissa, kun hänet valittiin turnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Viisi maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä toivat Müllerille tuolloin Kultainen kenkä –palkinnon.
Kölnistä Arsenaliin vaihtava Lukas Podolski, 26, puolestaan lähestyy vähitellen sadan maaottelun rajaa. Yksi hyökkäyspään tulevaisuuden nimistä on Leverkusenin Andre Schürrle, jolle on kertynyt onnistumisia myös Saksan paidassa. Kokemusta edustaa brasilialaissyntyinen Cacau, joka palloilee Stuttgartissa. Laidalle löytyy loistavaa kautta pelaava Marco Reus, Alexander Ringin seurakaveri Mönchengladbachista.
Real Madridin 23-vuotias Mesut Özil on keskikentän kapellimestari ja saa hyvää taustatukea seurakaveriltaan Sami Khediralta, mutta hyvin paljon on kiinni myös Bayernin Bastian Schweinsteigerin pelivireestä. Uudempaa sukupolvea keskikentällä edustavat Bayernin Toni Kroos ja Dortmundin huippulupaus Mario Götze, joka on syntynyt vuonna 1992.
- Espanjalla on vahva joukkue, mutta me olemme saaneet heitä kiinni ja kehittyneet. Tavoitteemme on voittaa mestaruus, julkistaa Espanjassa leipänsä tienaava Özil.
Alakertaa miehittävät pitkälti Bayernin pelaajat, ja miksikäs ei, sillä niin vakuuttavasti joukkueen puolustus on toiminut Bundesliigassa. Kapteeninnauhaa on Michael Ballackin jälkeen kantanut laitapuolustaja Philipp Lahm. Münchenin miehistä peliminuutteja saavat kosolti myös Jerome Boateng ja Holger Badstuber.
Kolossimaisuutta puolustuspäähän tuo Arsenalin 198-senttinen Per Mertesacker, joka on oiva pelote myös hyökkäyspään erikoistilanteissa. Hänen kuntonsa on kuitenkin hienoinen kysymysmerkki nilkkaleikkauksen jäljiltä. Tuoreempia nimiä ovat Schalken Benedikt Höwedes ja Dortmundin Mats Hummels, molemmat ikäluokkaa -88. Dortmundin riveistä löytyy Götzen ja Hummelsin lisäksi myös muita nuoria, joilla voisi olla annettavaa A-maajoukkuepaidassa.
Maalia vartioi Bayernin Manuel Neuer, joka on jo muutaman vuoden ajan ollut selvä ykkösvaihtoehto tolppien väliin. Hän nousi pelaavaksi maalivahdiksi Robert Enken tehtyä itsemurhan ja Rene Adlerin loukkaannuttua ennen Etelä-Afrikan MM-lopputurnausta. Neuerin varamiehenä on häärinyt Werder Bremenin Tim Wiese.
Bayern Münchenin menestys eurokentillä on johtanut siihen tilanteeseen, että kahdeksan pelaajaa liittyy Saksan maajoukkueen harjoitusvahvuuteen vasta 19. toukokuuta pelattavan Mestarien liigan loppuottelun jälkeen.
- Kolmen ja puolen viikon valmistautuminen täyden joukkueen kanssa olisi ollut ideaali. Nuoren joukkueen kanssa kaikki harjoitukset ovat tärkeitä, mutta joukkueen runko on tasapainoisempi kuin ennen. Pelaajat tuntevat filosofiamme paremmin. Neljä vuotta sitten emme olisi pystyneet käsittelemään tällaista tilannetta, tiivistää Löw.
Saksan ottelut EM-karsinnassa
Belgia – Saksa 0-1 (Klose)
Saksa – Azerbaidzhan 6-1 (Westermann, Podolski, Klose 2, oma maali, Badstuber)
Saksa – Turkki 3-0 (Klose 2, Özil)
Kazakstan – Saksa 0-3 (Klose, Gomez, Podolski)
Saksa – Kazakstan 4-0 (Klose 2, Müller 2)
Itävalta – Saksa 1-2 (Gomez 2)
Azerbaidzhan – Saksa 1-3 (Özil, Gomez, Schürrle)
Saksa – Itävalta 6-2 (Klose, Özil 2, Podolski, Schürrle, Götze)
Turkki – Saksa 1-3 (Gomez, Müller, Schweinsteiger)
Saksa – Belgia 3-1 (Özil, Schürrle, Gomez)
