Saku Koivu ja Tuomo Ruutu maalasivat, Ducks voitti
Anaheimin Saku Koivu ja Carolinan Tuomo Ruutu onnistuivat maalinteossa, kun suomalaishyökkääjien joukkueet kohtasivat jääkiekon NHL:ssä. Voiton vei Koivun edusta Aneheim Ducks, joka nujersi Ruudun Carolina Hurricanesin jatkoajan jälkeen maalein 3-2.
Voitto oli Anaheimille toinen peräkkäinen.
Ottelun maalinteon aloitti Ruutu, joka vei vierasjoukkueen 1-0-johtoon avauserän lopussa. Maali oli Ruudulle jo kauden 17:s. Anaheimin tasoituksen 1-1:een teki toisessa erässä sentteri Nick Bonino, jolle osuma oli vasta kauden kolmas.
Kolmannen erän alussa Eric Staal siirsi vieraat jo 2-1-johtoon, mutta Saku Koivu tasoitti ajassa 45.11. Kauden kymmenennen maalinsa iskeneen Koivun osuman alustivat Matt Beleskey ja Luca Sbisa.
- Ottelu oli hyvä esimerkki siitä, että joukkue ei anna periksi. Joukkue ei ole missään vaiheessa luovuttanut, Ducksin päävalmentaja Bruce Boudreau kuvaili joukkuetta, jokia on kahdeksan pisteen päässä pudotuspeliviivasta.
- Joukkue jatkaa taistelua loppuun asti (pudotuspelipaikasta).
Ottelu ratkesi ajassa 62.14, kun tähtihyökkääjä Corey Perry ohitti Carolinan maalilla 31 kertaa torjuneen Cam Wardin. Voitto-osuma oli ainakin Carolina-luotsi Kirk Mullerin mukaan kyseenalainen, sillä mies huusi maalin jälkeen pää punaisena vaihtoaitiosta. Perry pääsi maalintekoon, kun hän kamppasi Jussi Jokisen Hurricanesin maalin takana.
- Pilli ei soinut, joten peliä jatkettiin. Löysin (Sheldon) Brookbankin, joka teki hienon pelin ja antoi kiekon takaisin minulle. Me olemme saaneet pitkin kautta huonoja tuomioita, joten ehkä tämä oli meille käännekohta, Perry selvitti.
- On valitettavaa, että peli ratkesi tuolla tavalla jatkoajalla. Kilpailimme hyvällä tasolla, Carolina-kapteeni Staal summasi.
Voiton Anaheimille torjui myös 31 kertaa kiekon eteen venynyt sveitsiläisvahti Jonas Hiller. Iiro Tarkki toimi ottelussa Ducksin luukkuvahtina.
Ducksin Teemu Selänne, Toni Lydman ja Niklas Hagman sekä Carolinan Jussi Jokinen eivät saaneet pelistä tehomerkintöjä.
Tuoreimmat aiheesta: NHL
Henrique voittomaalista: Tämä tuntui joululta
Tulokashyökkääjän kausi on ollut huikeaa nousua. Henriquelle kaikki on kuitenkin vasta alussa.
Tulokashyökkääjän maali vei New Jersey Devilsin Stanley Cupin finaaliin
Adam Henrique nousi Devilsin sankariksi. New York Rangersin raskas pudotuspeliurakka päättyi katkerasti.
Canucks-luotsi vahvistaa: "Luongo haluaa pois"
Roberto Luongoa ei todennäköisesti nähdä enää ensi kaudella Vancouver Canucksin tolppien välissä.
Devils-kapteeni: Tämä oli meille suuri koitos
Zach Parise kiitteli voittomaalin tekijää. Ilja Kovaltshuk odottaa kotiyleisöltä kovaa kannustusta.
Rangers-vahti: Tuollainen loppu satuttaa
Henrik Lundqvist päästi ensi kerran yli kolme maalia kevään pudotuspeleissä. Maalivahti haluaa ottaa hyvät asiat mukaan vierasotteluun.
Devils käänsi edun itselleen - Lundqvistille vain 12 torjuntaa
Rangersin takaa-ajo ei riittänyt. New Jerseyllä on mahdollisuus edetä Stanley Cupin finaaliin lauantaiaamuna.
Canucks-luotsi jatkaa pestissään
NHL-seura Vancouver Canucks on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Alain Vigneaultin kanssa.
Granlund: Uskon, että pelaan NHL:ssä ensi kaudella
Suomalaiselta odotetaan paljon hyökkäyspäässä. Nuorukainen vakuuttaa myös vahvistuneensa SM-liigakausien aikana.
Granlund solmi kolmen vuoden NHL-sopimuksen
Lehtitietojen mukaan suomalainen tienaisi sopimuksensa aikana 2,7 miljoonaa dollaria eli 2 145 000 euroa. Odotukset Granlundille ovat kovaa luokkaa.
Coyotes-leirissä kiehui yli: "Elinikäinen pelikielto!"
Phoenix Coyotes ei sulattanut putoamistaan NHL:n mestaruustaistosta. Kings-kapteeni Dustin Brownille vaaditaan elinikäistä pelikieltoa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.