Salin: Mahdollisuudet pysyvään menestykseen
Sasu Salin toivoo jatkavansa sekä seura- että maajoukkuetasolla Euroopan huipulla.
Suomi aloittaa koripallon EM-karsinnat perjantaina Albaniaa vastaan. Vasta 21-vuotias Sasu Salin debytoi Suomen A-maajoukkueessa edellisissä EM-karsinnoissa, minkä jälkeen heittävälle takamiehelle vastuuta on kertynyt "Susijengin" takakentällä reilusti.
Kuukauden mittaisissa karsinnoissa Salinin ja maajoukkueen tarkoituksena on uusia paikka EM-parketeilla.
- Nälkä on kova. Se loisi hyvää pohjaa jatkolle, jos pääsisimme kisoihin toista kertaa peräkkäin. Se toisi itseluottamusta, jos pystyisimme tekemään sen uudestaan. Sitä ei tarvitsisi miettiä niin paljoa vuoden 2015 karsinnoissa, Salin sanoo.
Salin on pelannut vuodesta 2010 lähtien slovenialaisen suurseuran Union Olimpijan riveissä. Nuorukainen tietääkin hyvin, millaista arvostusta maailman toiseksi suosituin pallopeli nauttii ulkomailla.
- Suomessa koripallo on jääkiekkoon ja jalkapalloon verrattuna pienempi laji. Euroopassa siihen panostetaan erilailla. Siellä on kulttuuria, mikä työntää koripalloa eteenpäin. Siksi myös Euroopan muilla mailla on hyvin pelaajia kansainväliseen rytmiin, Salin arvioi.
Vaikka koripallo ei ole Suomessa yhtä suuressa suosiossa kuin muualla Euroopassa, uskoo Salin Suomen vakiinnuttavan paikkansa Euroopan huipulla.
- Suomalaispelaajia on määräänsä nähden paljon ulkomailla. Mielestäni se on jonkinlainen mittapuu. Siellä pelaajat kehittyvät entisestään. Mielestäni tässä on hyvät lähtökohdat siihen, että menestys on pysyvää ja jatkuvaa.
Salinin sopimus Olimpijan kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Nuori takamies toivoo saavansa myös jatkossa vastuuta eurooppalaisen huippuseuran riveissä.
- Olen päässyt pelaamaan Euroopan kovinta sarjaa, eli Euroliigaa jo pari vuotta. Toivottavasti pystyn pysymään myös jatkossa sillä tasolla. Mieluiten pelaisin myös jatkossa Euroliigassa.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Pacers varasti kotiedun Miami Heatilta
Roy Hibbert johdatti Indianan avausvoittoon itäisen konferenssin finaalisarjassa. Miami Heatille tappio oli vasta neljäs viimeiseen 50 otteluun.
Sammelvuo tyytyväinen Tšekki-otteluiden antiin
Suomen lentopallomaajoukkue kärsi niukan tappion Tšekille harjoitusmaaottelussa. Kotijoukkue vei Odolena Vodassa pelatun ottelun 3-1 (25-23, 26-24, 19-25, 25-23).
Suomen korisnaiset hätää kärsimässä
Espanja ryöpytti Suomen naisia torstaina pelatussa koripallomaaottelussa. Suomi oli hätää kärsimässä heti avausminuuteista lähtien.
Lapuan Haanpää korisliigan vuoden pelaaja
Koripallokauden parhaat palkittiin torstaina. Samuel Haanpää valittiin miesten liigan vuoden pelaajaksi, Niina Laaksonen sai saman kunnian naisten puolella.
USA tuleviin olympialaisiin tutun valmentajan johdolla
Mike Krzyzewski valmentaa Yhdysvaltain miesten koripallomaajoukkuetta myös vuoden 2016 olympialaisissa.
KS: KTP-Basketin valmennustiimille jatkosopimukset
Loimaan Bisonsille Korisliigan finaaleissa niukasti hävinnyt kotkalaisseura jatkaa tutussa valmennuksessa.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Oklahoman tornado järkytti - NBA-supertähti lahjoitti miljoonan
Kevin Durant järkyttyi Oklahomaan iskeneen tornadon tekemistä tuhoista. Durant on vakuuttunut, että kaupunki nousee nopeasti jaloilleen.
Slovenian ”suomalaisjoukkueelle” jälleen hopeaa – Salin heitti 14 pistettä
Sasu Salinin, Teemu Rannikon ja Emir Sulejmanovićin Olimpija Ljubljana päätyi Slovenian koripalloliigassa hopealle.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.

Kommentoi aihetta
(9 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
koris kunniaan
Ilmoita asiattomasta kommentistaSitä olen aina ihmetellyt että koris ei ole Suomessa niin iso juttu. Nyt jos järjellä ajatellaan niin siinähän tapahtuu kokoajan. Esim. jääkiekossa ja varsinkin jalkapallossa voi olla pitkiä maalittomia jaksoja mutta koriksessa sukka heiluu koko ajan. Lisäksi jokaisen tekeminen huomioidaan. Ei jalkapallon alempaa keskikenttämiestä kukaan huomaa mutta koriksessa joukkueen tähtipelaaja saattaa ole se joka tekee eniten blokkeja tai riistoja.
Jenkkien turmelema
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa olen pohdiskellut. Toisaalta kun koripallossa tapahtuu koko ajan, niin kenties siihen vähän turtuu. Näin olen huomannut ainakin itseni kohdalla. Enää ei jaksa innostua kuin niistä huikeimmista donkeista ja syötöistä. Normaalit heittämällä upotetut pisteet eivät tunnut missään, vaikka todellisuudessa niidenkin eteen nähdään suuri vaiva. Tämä nyt tosin pelkästään NBA-koripalloa seuranneena. Olympialaistenkin matsit olivat intensiteetiltään aika läpsyttelyä ja siksi nekään eivät tuntuneet missään. Toki näihin havaointihin vaikuttaa henkilökohtainen kokemuspohja, joka taitaa sitten NBA:n pohjalta perustua turhan paljon yksilöiden edesottamuksiin.
Juha
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoris on fantastinen laji kun sen sisään pääsee kunnolla. Satunnaiskatsojalle ei läheskään kaikki hienoudet aukene vaikkakin se nopeana reaktiolajina käy hyvin myös sellaisille jotka eivät urheilukatsomossa pajon viihdy.
Onnea Susille karsintaan!
Katri
Ilmoita asiattomasta kommentistaHei
Miksei YLE Puhe selosta näitä Suomen koris maajoukkueen EM-karsintapelejä?
lol
Ilmoita asiattomasta kommentistakoska ne tulee teeveestä...
Pertti W.
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen radioihminen haluan, että YLE Puhe selostaa nämä Suomen pelit
ööh
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä kanava näyttää pelit?
mä
Ilmoita asiattomasta kommentistaoisko kellää toimivaa live streamiä otteluun?
Sataysiseiska
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomalaisen koripallon kehittymistä ovat jarruttaneet seurat! Korisseuroissa ei ymääretty vuosikymmeniin junioritoiminnan todellista merkitystä ja useat kehittyneetkin kaverit jäi pois valmentajien ja joukkueenjohtajien puutteessa.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kehitystä on jarruttanut suuret ulkomaalaiskiintiöt. Joukkueita ei enää tunneta omaksi. Ei vaikka kuinka väittäisitte vastaan. Jos joukkue makaa 5-7 kk usalaisten palkkaväen varassa, niin onko siinä mitään järkeä. Jos joukkueessa pelaa 1-2 jenkkiä, niin se tuo väriä ja kaveritkin oppii. Nykysäännöin homma on out monen nuoren kohdalla. Ei näillä sponsorimarkkinoilla meille rakenneta kv-tason joukkueita. Meillä on liian monta vararikkoa nähty. Liiton johtoon lisää johtamista!! JATKAA TÄSTÄ!