Salomäki uskoo seiväshypyn läpimurtoon
Yleisurheilun EM-kisoihin valmistautuva seiväshyppääjä Eemeli Salomäki iloitsee kilpailun kovenemisesta, kun Matti Mononen on palannut mukaan kamppailuun. Kun kolmikon täydentää Jere Bergius, pääsevät miehet kirittämään toinen toistaan.
- Mikä on parempaa itsetunnon kasvattamista kuin piestä poikia harjoitustilanteissa, punttisalilla ja hypyissä. Sitten jos häviää, niin se pistää yrittämään vielä normaalia enemmän, Salomäki sanoo.
- Uskon, että seiväshyppy on ensi kesän läpimurtolaji.
Salomäki aikoo urakoida ennen Helsingin kisoja viidestä jopa kymmeneen kilpailua. Pääasiallisesti Someron Esan urheilija rakentaa kisakalenterinsa kotoisiin koitoksiin.
- Kisojen löytäminen on haaste, mutta onneksi Suomessa on tällä hetkellä paljon hyviä seiväshyppäjiä. Voimme sopia yhdessä, että menemme samoihin kilpailuhin ja pyytää kisajärjestäjiltä mahdollisimman hyviä olosuhteita, Salomäki toteaa
- Jos kisajärjestäjät järjestävät hyviä kisoja, me kolme (Bergius, Mononen, Salomäki) tulemme hyppäämään mihin vain.
Salomäki saattaa mitata kuntoaan myös ulkomailla.
- Haluan saada tosi monta kisaa. Hyvillä kisoilla saa itseluottamusta nostettua. Jos pääsisi samoihin olosuhteisiin huippujen kanssa, näkisi oman tasonsa.
Reilun kolmen kuukauden päästä koittavat kotikisat ovat seiväshyppääjälle "unelma".
- Ei voi ylimainostaa, kuinka tärkeää urheilijalle on päästä kotiyleisön eteen tekemään parasta suoritustaan ja toivottavasti myös menestymään.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.