Jokainen niistä on varjo lajille erikseen, mutta tarkasteltuna yhtenä kokonaisuutena on tilanne erinomaisen pelottava.

Wikipedian mukaan Palloliiton 1000 seurassa on 113 000 rekisteröityä pelaajaa. Jalkapalloa harrastaa Suomen Gallupin mukaan 500 000 suomalaista, mikä tekee Palloliitosta harrastajamäärällä mitattuna Suomen suurimman lajiliiton. Jalkapallosta keskustellaan Suomessa ehkä enemmän kuin mistään muusta urheilusta. Lajin kannattajat ovat intohimoisia omansa puolesta. Vai ovatko? Auttaako pelkää intohimo tässä parisuhteessa?

Palloliiton puheenjohtajina on aina toiminut tunnettuja ja vaikutusvaltaisia miehiä: Erik von Frenckell, Juuso Walden, Osmo P. Karttunen, Ove H. Rehn, Jouko Loikkanen, Lauri Pöyhönen, Pentti Seppälä ja Pekka Hämäläinen. Viimeisimmästä eli Sauli Niinistöstä on mielipidetiedustelujen perusteella tulossa seuraava presidentti tasavaltaan.

Silti jossain mättää. On totta, että lajin kotimaisen keulakuvan Veikkausliigan asioihin Palloliitolla on vain osavaltaa, mutta kuitenkin merkittävästi. Huolimatta vakuuttavista perinteistä laji on nyt ainakin ulkopäin tarkastellen käännekohdassa. Varmat huhut Veikkausliigan joukkueiden talousongelmista ovat varmasti kantautuneet jo liigalisenssikomiteaankin, jolla saattaa pian olla useampia ”keissejä” pohdittavanaan ennen seuraavan sarjakauden alkua.

Eikä järin hyvin näytä menevän alemmissa sarjoissakaan. Vaikka yleisesti on jo tiedossa, ettei idästä tule muuta jalkapallohyvää kuin aurinko, ovat idän hämärämiesten rahat kelvanneet seuroille. Kuinka laajasti lopulta selvinnee toivottavasti poliisitutkinnassa. Selitys, että joku on vain laittanut rahaa tilille ja raha on käytetty normaaliin jalkapallotoimintaan kuulostaa naiivilta. Onhan näin voitu menetellä, mutta varmasti on vastaanottajan täytynyt miettiä lahjoittajan motiiveja ja tarkoitusperiä. Suomalaisen jalkapalloilun hyväntekijöiksi esimerkiksi singaporelaislähteistä tuskin pyyteettömästi on.

Kaikissa kolikoissa on puolensa

Kaiken kukkuraksi Veikkausliigan ja sen tv-sopimuspuolen riita maksamattomista korvauksista on menossa välimiesoikeuteen. TV-yhtiöllä on haluttomuutta maksaa ja ehkä rahanpuutettakin, toisaalta tuote ei ole vastannut niitä odotuksia ja edellytyksiä mitä sopimusta solmittaessa todettiin.

On tietysti inhimillisesti ajatellen ymmärrettävää, että vääränlainen raha tai sopupelimahdollisuus on löytänyt sijaa jalkapalloilusta Suomessa, koska rahaa ei ole kuin harvoilla pyörittää toimintaa, johon kuuluvat myös pelaajien palkkiot ja palkat. Syöttiin voi näin tarttua paitsi seuratoimija myös yksittäinen pelaaja.

Tuntematta aluetta sen tarkemmin voi hyvin olettaa, että Suomessa on eri sarjatasoilla paljon pelaajia, joilla ei varsinaisesti ainakaan vielä ole sen suurempaa tulolähdettä kuin tämä pelaaminen. Seuran ahdinko on liian usein myös pelaajan ahdinko ja kuten lumisellakin on tällä mustalla pallolla vieriessään ilmiönä kasvaminen. Kuva tulevaisuuden jalkapallosta ei juuri nyt näytä hyvältä. Silti en ole huomannut, että kukaan olisi uskaltanut olla julkisesti edes huolissaan.

Eniten on syytä ihmetellä kuitenkin sitä missä ovat nämä suuret massat jalkapallon kiivaita tukijoita, jotka erilaisilla palstoilla vannovat uskollisuuttaan lajille? Toistuvasti jaksetaan korostaa miten jalkapallo on Suomen ykköspeli. Samaan aikaan Veikkausliigan, keulakuvan katsojamäärät putoavat. Putoaminen olisi romahdusmainen, jos laskettaisiin esimerkiksi kuluneen kauden yleisökeskiarvot ainoastaan pääsylipun tai kausikortin ostaneista.

Ovatko nämä keskustelijat vain niitä, joilla on yleensä ”salaa” vahva mielipide kaikesta, mutta oma toiminta ei ole saman mukaista? Jotain outoa tämän hetken tilanteessa on. Jalkapallosta ja jalkapalloilusta pitäisi nyt olla huolissaan etenkin niiden, joilla on vaikuttamiseen mahdollisuus. Ja myös julkisesti, tiedostaa tila ja sen vaatimat reaktiot.

Yksi ainoa valopilkku

Edelleen kauempaa tarkasteltuna suomalaisessa jalkapalloilussa on olemassa tulevaisuutta ajatellen selvä valopilkku – miesten maajoukkue. Naisethan tiedetään jo maajoukkueessa pystyviksi, vaikka ei sielläkään kehitys ole ollut monen muun Euroopan maan tasolla. Sen sijaan miesten maajoukkueen on pitkään uskottu jatkavan menoaan varjoisilla kujilla. Nyt uskallan olla poikkeuksellisesti eri mieltä.

Pitkäänhän 2000-luvulla maajoukkueessa toimittiin menestymättömyyden jatkuessa perinteisellä tavalla eli valmentaja sai lähteä: Muurinen sai mennä, Hodgson lähti kai itse, Baxter sai mennä. Media oli eniten huolissaan siitä miten kauan luottopelaajat kuten Litmanen ja Hyypiä ym. pystyvät/haluavat jatkaa maajoukkueessa. Tulokset pysyivät samana.

Tämän vuoden maaliskuussa valittiin maajoukkueen päävalmentajaksi Mika-Matti Paatelainen, Mixu, joka nyt on tehnyt sen mikä olisi pitänyt tehdä jo hyvän aikaa sitten: kärjistäen tavallaan erottanut joukkueen! Rohkeasti hän myös tuli tässä asiassa vähän aikaa sitten julkisuuteen toteamalla Ilta-Sanomien haastattelussa, että nuorennusleikkaus olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten.

On tietysti selvää, ettei Suomessa missään lajissa ole riittävästi ”hyviä pelaajoita” kuten koripallo-Petterillä oli tapana sanoa. Näin ollen maajoukkuekin vanhetessaan muuttuu tavallaan kahden tai useamman kerroksen väeksi: ylimpänä ovat vanhaan maineen mestarit, seuraavassa kerroksessa ammattilaisten sarjajyrät, sitten penkillä useimmiten istuvat ammattilaiset ja jossain alimpana kotimaassakin pelaavia. Joukkueeseen tavalla kertyy vuosirenkaita. Ja kun niitä on riittävästi alkaa degeneroituminen nimenomaan joukkueena.

Jos ylimpien, kokeneimpien renkaiden peluuttaminen koetaan välttämättömäksi liian pitkään, jos uskallus tehdä tulevaisuuden ratkaisuja ajoissa puuttuu, eivät nuoremmat koskaan pääse riittävästi esiin vahvistuakseen. Tämänkaltainen kehitys on ihan luonnollista, mutta oikeassa jalkapallokulttuurissa sitä pyritään lieventämään. Siihen Paatelainen on nyt puuttunut ja luonut tai on luomassa joukkueen, jossa ainakin hetken aikaa on saman kerroksen väkeä. Siitäkin sitten tähdet nousevat ajallaan, mutta jonkin aikaa joukkueella on paremmat edellytykset olla ennen kaikkea henkisesti joukkue.

Rion MM-kisoihin 2014 Paatelaisen joukkueella ei ole liikaa mahdollisuuksia, mutta vastoin aikaisempaa ajattelua uskon, että vuoden 2016 EM-kisoissa voi olla mukana lopputurnauksessa myös suomalainen jalkapallojoukkue!

”Jalkapallohan on maailman suosituin peli” oli avaajalla takavuosina aina tapana todeta ensimmäiseksi kaikissa Palloliiton tilaisuuksissa. Ainahan laji on ollut kovin vanhoillinen sekä kansainvälisesti että myös Suomessa. Nyt voisi olla erilaisen esiintulon mahdollisuus muutenkin mallia Paatelainen ja miesten maajoukkue.

Arto Teronen