Hiihtolajit |

Samppa Lajunen penäsi Hiihtoliiton lainojen perään jo 2003

Yhdistetyn olympiavoittaja Samppa Lajunen vaati Hiihtoliitolta selvitystä jo vuonna 2003 siitä, millaisen valtuuksin liitto on lainannut rahaa Suomen Hiihtourheilun Kannatussäätiöltä. Lajunen istui Kannatussäätiön rahaston johtokunnan jäsenenä vuosina 2003–2005.

Samppa Lajunen. Kuva: YLE

- Huomasin Hiihtoliiton tilinpäätöksestä Kannatussäätiöstä otetun lainan. Tein lainasta kirjallisen kyselyn Hiihtoliittoon, koska en ollut tietoinen asiasta, Lajunen kertoo YLE Urheilulle.

Lajusen kysymystä käsiteltiin myöhemmin SHL:n talouden ja markkinoinnin johtoryhmässä.

Johtoryhmä vastasi Lajusen kysymykseen, että laki rahastoista astui voimaan vuoden 2000 alussa, jolloin Hiihtoliitossa yhteiskassaperiaatteella toimiva omakatteinen urheilijarahasto siirrettiin Kannatussäätiöön.

”SHL ei kyennyt rahoitustilanteensa vuoksi siirtämään säätiöön kaikkia varoja kerralla, vaan on maksanut velkakirjan mukaiset lyhennykset säätiöön. SHL on maksanut velkapääomalle tilintarkastajien hyväksymän kilpailukykyisen koron.”

”SHL ei ole yllämainittujen vuosien aikana lainannut rahaa Kannatussäätiöltä.”, johtokunta totesi vastauksessaan.

- Perustelut kerrottiin siis vasta esittämäni kysymyksen jälkeen. Minulla ei ollut tietoa velkasuhteesta ennen tätä. Eikä todennäköisesti muillakaan urheilijoilla. Päätös asiasta tehtiin muualla kuin rahaston johtokunnassa, Lajunen sanoo.

Lajusen mukaan rahaston johtokunnassa asia otettiin esille ensimmäisen kerran vasta keväällä 2004.

Lainaus 2.2.2004 päivätystä pöytäkirjasta:

”Kuultiin yhteenveto tilanteesta ja käytiin läpi liiton ja säätiön välinen velkakirja ja panttaussopimus, jonka liiton johtokunta on kokouksessaan 15.5.2002 hyväksynyt. Päätöksessään johtokunta panttasi EBU-sopimuksen tulevat tuotot rahastovelkansa vakuudeksi siten, että 1.1.2000 rahaston käynnistämisen yhteydessä syntynyt velka, jota liitto ei ole kyennyt hoitamaan v. 2000–2002, maksetaan rahastolle kokonaisuudessaan EBU-sopimuksen 15.11.2003 tuloutuvasta erästä.”

- Olin siinä käsityksessä, että laina maksetaan takaisin korkoineen, Lajunen sanoo.

Lajunen oli rahaston urheilijajäsenenä vuoteen 2005 saakka. Hän ei kuitenkaan koskaan nähnyt selvitystä siitä, maksettiinko laina korkoineen takaisin. Lajusella ei myöskään ole tietoa mahdollisista muista vipeistä tai vastuuveloista.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Hiihtolajit

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä