Sanchez toi iloa tallilleen, katsojat heittelivät nauloja tielle
Luis-Leon Sanchez kiri pyöräilyn Ranskan ympäriajon 14. etapilla voittoon. Kokonaistuloksissa ei tapahtunut muutosta kärjen osalta.
Tour siirtyi sunnuntaina Pyreneiden vuoristoon ja 191 kilometrin vuoristoetapilla olikin kaksi raastavaa ykköskategorian nousua. Viimeisen nousun lopun 20 prosentin jyrkkyys jakoi 11 ajajan irtiottoryhmän kahtia ja 5 miestä taisteli tiukimmin etappivoitosta.
Rabobank-tallin Luis-Leon Sanchez teki oman ratkaisunsa, kun maaliin oli enää 11 kilometriä jäljellä. Hän sai kasvatettua eron lähestulkoon minuuttiin ja tuuletti jo hyvissä ajoin ennen maalia etappivoittoaan. Etappivoitto oli tallille varsin maukas, sillä Rabobankilla on ympäriajossa enää neljä ajajaa jäljellä. Sanchezin ykkössija oli samalla Espanjalle tämän vuoden Tourissa ensimmäinen, mutta jo uran neljäs hänelle itselleen.
Kokonaiskilpailussa ei tapahtunut muutoksia, sillä Sky-tallin Bradley Wiggins piti johtajan keltaisen paidan itsellään. Hänen tallikaverinsa Christopher Froome on toisena 2.05 ja Vicenzo Nibali kolmantena 2.23 Wigginsiä perässä.
Kokonaiskilpailussa neljäntenä olevalle ja Tourin hallitsevalle mestarille Cadel Evansille etappi oli todellista tuskaa. Australialainen joutui vaihtamaan pyöränsä rengasta viimeisessä nousussa peräti kolme kertaa. Myös noin 30 muuta ajajaa koki Evansin kohtalon, sillä pari katsojaa oli heitellyt tielle muun muassa nauloja ja muuta rojua. Tourin järjestäjät ovat pyytäneet Ranskan poliisia tutkimaan tapausta.
Evansin ero kärkeen ei kuitenkaan kasvanut, sillä Wiggins osoitti urheiluhenkeä odottamalla rengasrikon kärsineitä vastustajiaan.
Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily
Nibali otti jättiloikan kohti Giron voittoa
Vincenzo Nibali omaa luokkaansa pyöräilyn Italian ympäriajon 18. etapilla. Nibalin pahin kilpailija, Cadel Evans, jäi italialaisesta melkein 3 minuuttia.
Sari Saarelainen kohti Giro d'Italiaa
Sari Saarelaisen valmistautuminen kesän etappeihin on sujunut toistaiseksi hyvin.
Visconti karkasi etappivoittoon – Nibali jatkaa pinkissä liivissä
Giovanni Visconti voitti Italian ympäriajon 17:sta etapin. Kokonaistilanteen kärjessä jatkaa Vincenzo Nibali.
Saarelainen: Ajoin tasaisen varmasti
Sari Saarelainen polki hyvää vauhtia Tour De Languedoc Roussillonin henkilökohtaisessa aika-ajossa.
Ranskalaispyöräilijän B-näyte vahvisti dopingkäryn Girossa
Italian ympäriajossa vahvistui ensimmäinen dopingkäry B-näytteen jäljiltä.
Intxausti voitti 16. etapin, Nibali jatkaa kärkipaikalla
Espanjalainen Benat Intxausti vei Italian ympäriajon 16. etapin nimiinsä ennen virolaista Tanel Kangertia. Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa italialainen Vincenzo Nibali.
Sari Saarelainen menetti aikaa kaatumisessa
Tour De Languedoc Roussillonin kolmannella etapilla Ranskassa mentiin jälleen mäkisessä maastossa. Kilpailun pisin etappi Belcaire - Villemoustaussou (130,2 km) alkoi hyytävissä olosuhteissa yli 800 metrin korkeudessa.
Giro jäi haaveeksi - Mentshov lopettaa uransa
Urallaan pyöräilyn Espanjan ja Italian ympäriajon voittanut Denis Mentshov lopettaa kilpauransa. Venäläispolkija on kärsinyt polvivammasta.
Sari Saarelaisen urakka jatkui mäkietapilla
Sari Saarelainen ajaa Tour du Languedoc-Roussillon –kilpailun kokonaistilanteessa sijalla 26.
Alamäkipyöräily on vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ” Parasta lajissa on mahdollisuus irtautua arjesta”
Yle Urheilu esittelee tällä viikolla vähemmän tunnettuja lajeja. Juttuja toimittavat Yle Urheilun TET-harjoittelijat.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.