Lontoo Yleisurheilu |

Sandells veti kärjessä ja hyytyi lopussa pahoin

Alkuerässään vauhtia pitänyt Niclas Sandells hyytyi 200 metriä ennen maalia ja karsiutui 1500 m:n välieristä vaisulla ajalla 3.42,67.

 Niclas Sandells
06:26
Niclas Sandells johti 1500 metrin juoksua viimeiselle kierrokselle asti. Loppukirissä puhti kuitenkin loppui pahasti.

Suomalainen juoksi toisessa tonnivitosen alkuerässä, joka ei ollut yhtä vauhdikas kuin ensimmäinen erä. 

Elämänsä kunnossa oleva IK Falkenin edustaja säntäsi heti lähdöstä kärkeen ja veti ensimmäiset 400 metriä aikaan 57,81.

Sandells keikkui kaikkien ihmetykseksi matkan ykkösenä, mutta jäi pahasti pussiin 200 metriä ennen loppua ja puutui täysin.

Hän ei pystynyt vaadittuun rytminmuutokseen. Kauden tärkeimmässä juoksussa kiriherkkä Sandells juoksi yllättäen eri tavalla kuin kauden aikaisemmissa 1500 metrin juoksussa.   

- Jäin tosi kauas kauden parhaasta ja jatkopaikasta. Tänään oli huonompi päivä. Ajattelin, että kokeillaan nyt kerran näin. Ei ollut kuitenkaan paukkuja lopussa, myönsi pettynyt suomalainen.  

Kommentoi aihetta

(17 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Riemumieli

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Tänään oli huonompi päivää, vielä tulee hyviä kisoja." Ketä kiinnostaa, laalaalaa.



Nina

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sandellsilla ei ollu mitään selityksii miks meni huonosti vaikka niitä ehkä olikin, ja sun piti moittii sitä ainoaa positiivista mitä hän haastattelussa sanoi. Kyllä sitä epäonnistumisenkin jälkeen saa edes vähän positiivinen olla, ei ole mitään hyötyä syyttää itseään vielä enemmän kuin jo tekee. Jos Sandells olisi tullut ensimmäisenä maaliin kenelläkään ei olisi ollut mitään moittimista riskin ottamisesta, mutta nyt kävi näin. Täydellisen suorituksen saavuttamiseksi on pakko ottaa riskejä. Myös olympialaisissa.


Riemumieli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sori vaan, mutta joskus suorituksissa tai tekemisissä yleensä ei ole mitään positiivista. Voi toki sanoa, että hienoa, että pysyi pystyssä ja pääsi maaliin, mikä oli parannusta EM-kisoihin, mutta siinäpä se sitten olikin.

Ihan hyvä karsintajuoksuksi, finaalissa olisi kulta tullut. Olympialaiset olivat palkinto unelmakaudesta, tähtäin takapuolessa ja sitä rataa.



Just näin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ketä kiinnostaa jonkun keskivertojuoksijan lönköttely...


Realisti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hei sohvaperuna ("Just näin"): Kun itse ei ole yhtään

mitään, on hauska rytätä suomalaista urheilijaa, joka yrittää

parhaansa.


Täh

Ilmoita asiattomasta kommentista

No sua kiinnosti kuitenkin selvästi, kun luit uutisen oikein ajatuksella ja kommentoit juoksijan suoritusta. Onhan se urheilu mielenkiintoista, eikö vaan ;)



Voittajasuosikki Sandells

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näinhän se ehkä olisi mennt EM-kisoissakin, vaikka miehellä kova kiri onkin. No, kiri ja kiri... ehti hän sentään puoli kesää ratsastaa "EM-kisavoittaja ellei olisi kaatunut" -maineellaan. Nyt hän määräsi sentään tahdin ja vauhti oli hänelle juuri sopiva. Tietysti joku voi sanoa, että hän joutui vetämään lähes koko matkan...no mitäs meni vetämään.


vara parempi

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Ajattelin, että kokeillaan nyt kerran näin..." Tuo ei voi olla totta!!

Olympialaiset tuskin ovat paikka kokeilla uusia asioita, joita ei ole koskaan testannut. Siihen sopiva aika ja paikkoja on ennen kisoja. Näissä kisoissa tuppaa pärjäämään ne, jotka vuorenvarmasti tietävät mitä ovat tekemässä ja mitä sillä saa aikaan.



hjp

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi hyvänen aika sentään taas tätä puuhastelun tasoa.

Sitä ollaan niin kovia, niin kovia ja kunto on niin kova, mutta sitten käy näin. Puheet hyvästä ja huonosta päivästä kertovat karusti, että kun on maailmantasolla surkea, tarvitsee "hyvän päivän", jotta voisi teoriassakaan päästä edes toiselle kierrokselle. Sitä se suomalaisilla yleensä on ja sitten kaikessa surkeudessaan iloitsevat Olympialaisissa karsiuduttuaan ekalla kierroksella siitä, että "vielä tulee hyviä juoksuja", jolla tarkoittavat jotain avuttomia eliittikisoja ja maksimissaan maaottelua, jotka tukevat just sitä puuhastelua ja kuvitelmaa siitä, että kovia ollaan. Suomalaiset ovat (poikkeusena Keskisalo) sellasia eliittikisaurheilijoita, ulkomailla ei oteta kovia kisoja ja kotimaassa leikitään vaan ja ollaan tyytyväisiä, jos tulee joskus "hyvä juoksu". Pöh.


pupi

Ilmoita asiattomasta kommentista

uskoiko joku tosiaan että sandells pääsee alkueristä eteenpäin kyllä taas näytettiin missä todellinen taso on jos em kisoissa pääsi finaaliin jotka oli täysin b luokkaa no ruotsi maaottelussa isku päälle vielä ja paljon lisä harjoituksia


Eemeli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sandellsilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta kärjessä tai hännillä. Hän ei osaa juosta porukassa. Olen huomannut sen vasta tänä kesänä, jolloin hän on saanut juosta kansainvälisiä kisoja. Keskellä ryhmää hän horjuu ja sotkee oman ja muiden kilpailun. Hän on koko ajan väärässä paikassa. Helsingissä hän kaatui EM-juoksun.

Samanlainen juoksija on Sandra Eriksson, joka ei osaa esteelle tullessa juosta porukan keskellä. Hän jää aina hännille. Sandra on itsekin todennut tämän asian. 3000 metrin esteissä on 35 estettä. Niistä 7 on vesiestettä. Hänen askeleensa eivät sovi yhdellekään esteelle. Siis askeleet eivät sovi kertaakaan. Outo juttu.

Monilla suomalaisilla on samaa vikaa. Tilaa pitää olla paljon. Sen huomaa jo Suomi-Ruotsi maaottelussa, vaikka radalla on vain 6 juoksijaa.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä