Yleisurheilu |

Satasen olympiavoittaja kiinni kielletystä aineesta

Naisten sadan metrin pikajuoksun hallitseva olympiavoittaja Shelly-Ann Fraser on jäänyt kiinni kielletyn aineen käytöstä. Jamaikalaisen dopingnäytteestä löydettiin kiellettyä kipulääkettä Timanttiliigan Shanghain osakilpailun jälkeen toukokuussa.

Kuva: EPA

Fraser kertoi ottaneensa lääkettä hammassärkyynsä ja unohtaneensa ilmoittaa asiasta dopingtestaajille.

- Kyseessä on pieni dopingrike, joten meillä ei ole mitään peiteltävää. Sen takia päätimme kertoa asian julkisuudessa, Fraserin seuran puheenjohtaja Bruce James kommentoi.

Kipulääke ei ole suorituskykyä parantava eikä peiteaine, joten jamaikalainen saa tapauksesta varoituksen ja mahdollisesti lyhyen kilpailukiellon, josta päätetään myöhemmin.

Fraserin oli määrä kilpailla Timanttiliigan Lausannen osakilpailussa torstaina, mutta vetäytyi kilpailusta kerrottuaan positiivisesta testituloksestaan.

- Minulla ei ole mitään salattavaa. Otan vastuun, koska urheilijat ovat itse vastuussa siitä, mitä aineita he käyttävät, Fraser selitti.

Vuoden 2008 Pekingin olympialaisten voiton lisäksi Fraser on voittanut sadan metrin ja pikaviestin maailmanmestaruudet vuonna 2009.

Kommentoi aihetta

(12 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

neula

Ilmoita asiattomasta kommentista

ei mikään uutinen. uutinen on kun joku huipulla oleva urheilija on puhdas. lukekaa vaikka vasta täälläkin ylen sivuilla oleva Johnsonin juttu.



kmjnhb

Ilmoita asiattomasta kommentista

hidasta porukkaa maailma on hidas jos oikeudenkäynti esim. kestää 5 vuotta

sotilas juntalta päätöksen tekemiseen menisi päivä


fngfm

Ilmoita asiattomasta kommentista

-kyseessähän oli pieni dobing rike jonka unohdimme kertoa... ihan kuin huipulla ei tiedettäisi dobingeista ym. mitään. (kanattaa muuten harjata hampaita ennen kilpailuja)


aulis

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jotta tämmöisiä kipulääkkeitä maailmanmestareilla...

Ei luulisi tuon tason urheilijan unohtavan ilmoituksia.

Vaan bisnes vaatii, jotta korkeintaan varoitus ja sekin pehmein sanakääntein. Ja kilpailukiellosta käy tuo Lausannesta pois jäänti.




Ei Kipua Vaan Lääkettä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kipulääkkeitä käyttäny kuitenkin lihaskipuihin, jotta pystyy harjoittelemaan kauemmin ilman kipuja....Sitä se huippu-urheilu teettää...Eihän sitä aina myöskään muista ilmoittaa, jos jotain kiellettyä ainetta käyttää...


Tietäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei ole varmaan kenellekään yllätys, että Jamaikalainen jää kiinni. Homma on siellä päin aivan yleistä.

"Miten niistä pienistä Karbian saarivaltioista voi tulla niin paljon hyviä juoksijoita?" Niin, mitenköhän se nyt on mahdollista??


Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä