Schumacher: Tästä voi todella nauttia
Michael Schumacher ei uskaltanut edes haaveilla palkintopallisijasta Valenciassa. Saksalaiskuski ylsi kolmen kärkeen ensimmäisen kerran paluunsa jälkeen.
Schumacher taisteli Euroopan GP:ssä suurimman osan ajasta kymmenen sakissa, mutta käritaistoon konkarikuljettaja nousi vasta aivan loppumetreillä. Kun Pastor Maldonado ja Lewis Hamilton kolaroivat itsensä pois palkintopallilta, otti Schumacher kolmannen sijan haltuunsa.
- En ajatellut palkintopallisijoitusta lainkaan, en edes kisan loppupuolella. Kuulin asiasta tiimiltäni vasta maaliviivan ylitettyäni. En ollut uskoa sitä, Schumacher kertoi Autosportin mukaan.
Schumacher, 43, palasi kilparadoille vuonna 2010, mutta palkintopallille seitsenkertaista maailmanmestaria saatiin odottaa sunnuntaihin saakka.
- Tämä on yksi niistä hetkistä, joista voin todella nauttia. On erittäin hieno tunne olla takaisin täällä usean vuoden tauon jälkeen. Olemme olleet muutaman kerran lähellä tätä ja nyt se vihdoin tapahtui hienolla tavalla, 99 kisaa ilman palkintopallisijaa ajanut Schumacher totesi.
Tuoreimmat aiheesta: Formula 1
Räikkönen: "En näe, miksi meidän pitäisi olla yllättyneitä"
Lotus on avannut kautensa vahvasti. Aika-ajojen ja kilpailujen vauhdin eroa on ihmetelty.
Mildh: Honda-sopimus oli McLarenille välttämätön siirto
Jukka Mildh kirjoittaa kolumnissaan, että McLaren-Honda yhdistelmä nousee historian tuhkista ja pistää vipinää nykyiseen moottorikolmikkoon.
Honda tekee paluun F1-radoille
Honda on aikaisemminkin niittänyt menestystä moottoritoimittajana.
Lotus-pomo vaatii kuskeiltaan voittoja - "Meidän pitää olla ahneita"
Eric Boullierin mukaan kakkossijoihin ei ole tyytymistä. Tasaisuus ratkaisee kuitenkin maailmanmestaruuden.
Mildh: Kimi kiinnittyy Lotukseen yhä tiukemmin
Jokainen Espanjan GP:n tavoin onnistunut kilpailu kiinnittää Kimi Räikkösen tiukemmin Lotukseen myös tulevaisuudessa. Räikkönen haluaa toki nopeimman auton, mutta vaa’assa painaa muutakin.
Bottaksen uran vaikein F1-kisa kuitataan sitkeydellä
Valtteri Bottas ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut annettua äidilleen äitienpäivälahjaksi MM-pisteitä.
Kimi nautti ja toimittaja loi teorian
Yle Urheilu oli paikalla Barcelonan F1-osakilpailun lehdistötilaisuudessa ja pääsi myös ääneen.
Alonso innoissaan voitosta, Räikkönen tuttuun tapaan pettynyt
Fernando Alonso oli tyytyväinen voitettuaan kotiyleisön edessä.
Alonso voittoon, Räikkönen ajoi toiseksi - näin eteni Barcelonan F1-osakilpailu
Yle Urheilu seurasi F1-sarjan Barcelonan osakilpailun hetki hetkeltä.
Lemahdus vappua
Kävellessäni Koiranen GP:n kaksoisvoittoon päättyneen GP3-kilpailun jälkeen kohti heidän varikkotilojaan etenin nenä ojossa, vaikkei se varsinainen tuulenhalkoja olekaan. Ilmassa nimittäin leijui koko ajan vahventuva samppanjan lemu - kuin vappuriehassa konsanaan.
