Seitsemän afrikkalaisurheilijaa mystisesti kateissa Lontoossa
Kamerunilaisurheilijoiden epäillään lähteneen etsimään asuinpaikkaa Euroopasta.
Seitsemän Kamerunia Lontoon olympiakisoissa edustanutta urheilijaa on kadonnut urheilijoiden kisakylästä. Viranomaislähteiden mukaan afrikkalaisurheilijoiden epäillään lähteneen etsimään uutta asuinpaikkaa Euroopasta taloudellisista syistä.
Ensimmäisinä urheilijoista katosi naisten jalkapallojoukkueen maalivahti Drusille Ngako. Kun muu joukkue matkasi Coventryyn olympiakisojen avausotteluun Uutta-Seelantia vastaan, Ngako pakkasi kamppeensa ja häipyi urheilijakylästä.
Seuraavaksi oli uimari Paul Ekane Edingue vuoro tehdä katoamistemppu tavaroineen. Kaksikon lisäksi myös viisi kamerunilaisnyrkkeilijää on kadonnut Lontoon urheilijakylästä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kamerunilaisurheilijat katoavat kansainvälisten urheilutapahtumien aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.