Selänne jatkaa jälleen vuoden
Teemu Selänne, 42, on tehnyt jokakesäisen päätöksensä. Hän jatkaa Anaheim Ducksin riveissä ainakin vuoden.
Anaheim Ducks kertoi torstai-iltana odotetun tiedon: Teemu Selänne jatkaa uraansa vielä ainakin vuoden.
Seura ei julkistanut sopimuksen yksityiskohtia tänäkään vuonna, mutta eräiden tietojen mukaan Selänne tienaa ensi kaudesta 4,5 miljoonaa dollaria, eli noin 3,7 miljoonaa euroa.
- Hänen nopeutensa ja taitotasonsa hämmästyttää minua yhä edelleen, mutta Teemun rakkaus peliä ja joukkuekavereitaan kohtaan on se, mikä tekee hänestä niin erityisen, toimitusjohtaja Bob Murray kertoi seuran verkkosivuilla.
Selänne iski päättyneellä kaudella 66 tehopistettä 82 ottelussa. Pelaamalla kauden kaikki 82 ottelua Selänteestä tuli vanhin kauden kaikki ottelut pelannut pelaaja.
- Tunnen, että pystyn edelleen pelaamaan korkealla tasolla. Kuten aina sanon, tämä on minun paikkani ja en malta odottaa, että pääsen jäälle huikeiden faniemme eteen, Selänne kommentoi seuran verkkosivuilla.
Tuoreimmat aiheesta: NHL
Edmontonin veteraanipuolustaja laittoi hokkarit naulaan
Edmonton Oilersin kanadalaispuolustaja Andy Sutton lopettaa pelaajauransa.
NHL-hyökkääjä tuhosi urheiluautonsa - katso hurjat kuvat
Jakub Voracek ei loukkaantunut kolarissa. Miehen Ferrarille kävi huonommin.
AHL:n konferenssifinaaleissa vankka suomalaisedustus
Vähintään yksi suomalaispelaaja nähdään AHL:n finaaleissa tänä keväänä. Toni Rajala ja Teemu Hartikainen taistelevat pistepörssin kärkisijoilla.
Niemi kesti lopun tulituksen - San Josen kotitaika pitää
San Jose on voittanut kaikki kotiottelunsa pudotuspeleissä. Ottelusarja Los Angelesiä vastaan on nyt 2-2.
Raskia hehkutetaan Bostonissa - "En voi kehua häntä tarpeeksi"
Bostonilla on huonoja muistoja 3-0-johtoasemasta pudotuspelien toisella kierroksella. New York Rangers ei ole luovuttanut.
Rask pysäytti Rangersin - Boston jyräämässä jatkoon
Boston haki vierasvoiton Madison Square Gardenista päätöserän osumien turvin. Konferenssifinaali on enää yhden voiton päässä.
Lehti: Yksi kaikkien aikojen NHL-pelaajista Coloradon luotsiksi
Patrick Roysta on tulossa NHL-luotsi. Valmennuskokemusta on aiemmin Kanadan junioriliigoista.
Detroit iski nopeasti – hylätty osuma puhutti
Detroit Red Wings siirtyi läntisen konferenssin semifinaalisarjassa 2-1 johtoon. Chicago Blackhawks taipui maalein 3-1.
Ottawa-fanien kynnet koetuksella - ratkaisu toisessa jatkoerässä
Pittsburgh Penguins oli kiinni voitossa ottelun viimeiselle minuutille saakka. Maalivahdit loistivat pitkäksi venyneessä ottelussa.
Raskin huippuilta takasi Bostonille voiton
New York Rangers törmäsi maalivahti Tuukka Raskiin. Bruins jätti varmistelun päätöserässä.

Kommentoi aihetta
(43 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Fin
Ilmoita asiattomasta kommentistaHohhyyy!
Hyvä Teemu!
holgerstein
Ilmoita asiattomasta kommentistaon se mahtava homma että teukka jaksaa vielä painaa. Innolla kohti uutta kautta
JIPPIIIIIIIIIIIII
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki kunnia Granlundille ja Koivun Mikolle, mutta onhan se niin, että itse olen seurannut pian 20 vuotta NHL 95% vain ja ainoastaan Teemun takia...
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVähän sama juttu, tosin aikoinaan aloin seuraamaan Saku Koivua, mutta Teemu Selänne tuli hieman viiveellä (olin niin nuori, että en juurikaan muista Teemun tulokaskautta, itse asiassa New York Rangersin Stanley Cup kausi taitaa olla ensimmäinen, mistä on muistikuvia). Lähinnä Teemun ja Sakun takia on tullut seurattua NHLää, vaikka Teemu onkin se ainut superstara näin "modernina" aikana.
Jee
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä nhlstä tulee tylsä sit kun teemu lopettaa
ähnooäl
Ilmoita asiattomasta kommentistajos Teemu lopettaa...
Pate
Ilmoita asiattomasta kommentistaItekki oon seurannu NHL:ää pitkälti Teemun takia, mutta ei Granlundeja ja koivuja ollut 20v sitten sielä, mutta kunnia heille kumminkin...
Hemuli
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarma kesän merkki on, kun Teemu arpoo että jatkaako vai eikö jatka.
Flash#8
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Teemu ,nyt on tulossa todella mielenkiintoinen Nhl kausi sinun ansiosta + uusien Suomalais tulokkaiden takia.Viaplaylle löytyy taas käyttöä ensi kaudeksi,kun Teemu jatkaa ja nuoret Suomalaiset tekevät toivottavasti vahvan esiinmarssin maailman parhaaseen jääkiekkosarjaan.
TheOperator
Ilmoita asiattomasta kommentistanäimpä. kotimainen urhotv voisi ottaa vähän mallia ko. lähetysten tasosta (hd, selostus, kommentointi...). kun kaikki tuo edellä mainittu ei onnistu niin sitten pitäisi saada tuote vs. hinta (asiakkaan maksama) tasapainoon!
tosin katson kyllä nhl gamecenterin kautta pelit, mutta viaplay:n hokipaketti...
Full HD 4 free
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiljoona saittia, miljoona parempaa streamia. Ilman edestä, vailla veivailuja. Nhl-kausi työttömänäkin nautittavissa!
ex-työtön
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyöttömänähän sitä on aikaa yökaudet kupata peliä kattomassa :)
k
Ilmoita asiattomasta kommentistakova jätkä
Winnipeg kutsuu
Ilmoita asiattomasta kommentistaHei Teemu,
Viimeinen kautesi Winnipegiin?...siinäpä olisi rautaa! Me kanukit Ajaisimme taatusti Thunder Baystä katsomaan koti otteluita Winnipegiin ja vieras otteluita Minneapolikseen.
kotka
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi Teemu lämmöstä enää lähde palelemaan.
Kynämies
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo olipa yllätys
yeah?
Ilmoita asiattomasta kommentistaIkämies, josta ei ole enää iloa maajoukkueelle, jatkaa ansaitsemista. Ei sen kummempaa.
maajoukkueeseen
Ilmoita asiattomasta kommentistaSelänne olisi edelleen kova vahvistus myös Suomen maajoukkueelle.
katteelline
Ilmoita asiattomasta kommentistaThe Show League is veriveri mats peter than maajoukkuegames. Ameriikassa kaikki ollanna isompaa ja komiampaa.
Go Wings, Go!
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo tämä ikämies oli menneen kauden paras suomalaispelaaja ja hyvin todennäköisesti myös seuraavankin. Puhumattakaan että on kaikkien aikojen suomalaispelaajien top kahdessa, IMO makuasia kuka haluaa nostaa Kurrin vai Teemun ykköseksi. Hieno homma että vielä pelaa, toivottavasti tulee hyvä kausi ja 700 täyteen.
Flame
Ilmoita asiattomasta kommentistaWingsin miehen (?) mielestä Selänne menneen kauden paras suomalaispelaaja? Millähän näytöillä? Filppulalla sama määrä pisteitä, M. Koivulla sama piste/peli -keskiarvo ja molemmat ovat Selännettä parempia puolustussuuntaan.
Eiköhän se paras ollut kuitenkin Vezina -ehdokas Pekka Rinne.
Teemu
Ilmoita asiattomasta kommentistaTeemu oli surkeasti pelanneen seuransa paras pistemies. Olisipa hauska kuvitella Teukan tehoja esim Zetterbergin ketjussa Detroitissa, jauhaen jatkuvasti Datsjukin kanssa ylivoimaa. Silmät käteen, kattokaa Anaheimin kakkosketjun ja ykkösyyveen peliä - Paljolti Teemun varassa.
Wild
Ilmoita asiattomasta kommentistaCalgaryn miehen (?) mielestä Selänne ei olisi menneen kauden paras suomalaispelaaja?
Okei ymmärrän pointtisi, mutta Filppulan ja Koivun pitäisi pystyä kovempaan jos tahtovat olla kovempia kuin 42 vuotias Teemu Selänne. Eikä ohiteta OJ:ta joka oli viime kaudella hyvä.
Ja kyllä, Rinne oli paras suomalainen, mutta kenttäpelaajista valitsen Selännteen.
MUFC
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä Teemu vielä Sotsiin tulee :)
Voi theme Fläski!
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo vähintään ainakin Päivää ennen olympialaisia jähmettää Suomen kansaa;D no eivaan mediahan Teemusta jahkailijan tekee jokapäiväisillä kysymyksillään!