NHL |

Selänne: Olen henkisesti samalla tasolla kuin Getzlaf ja muut

Jatkamispäätös oli Teemu Selänteen mukaan huomattavasti viime kesää helpompi. Suomalaishyökkääjälle jäi paljon hampaankoloon Anaheimin kaudesta.

Teemu Selänne
Teemu Selänne jatkaa uraansa vielä ainakin yhden kauden. Kuva: Lehtikuva

Teemu Selänne ilmoitti torstai-iltana, että hän jatkaa uraansa Anaheim Ducksissa vielä ainakin yhden kauden. Suomalaishyökkääjä onnistui viime kaudella loistavasti, vaikka Anaheimin kevät päättyi runkosarjaan.

- Olen todella innoissani. Viime vuodesta on kana kynittävänä. En malta odottaa, että kausi alkaa, Selänne kommentoi Ducksin nettisivuilla.

Ikä on hassu juttu. En tunne itseäni 42-vuotiaaksi kovinkaan usein.

- Teemu Selänne

Selänteen jatkamispäätöksestä on tullut suomalais- ja pohjoisamerikkalaismedioiden tiiviisti seuraama jokakesäinen karuselli. Tällä kertaa konkarihyökkääjä kertoi, ettei jatkamispäätös aiheuttanut yhtä paljon päänvaivaa kuin edellisellä kerralla.

- Se oli vähän helpompaa kuin viime vuonna. Silloin kuntoutin polveani enkä tiennyt, pystyisinkö pelaamaan. Toki pelasin viime kaudella 82 ottelua eikä se ole koskaan helppoa. Helppoa siitä ei tule nytkään.

Selänteestä tuli viime kaudella vanhin NHL:ssä täyden runkosarjan pelannut jääkiekkoilija. Maalitaituri ei ota paineita siitä, että kuuluu taalakaukaloiden iäkkäimpään osastoon.

- Ikä on hassu juttu. En tunne itseäni 42-vuotiaaksi kovinkaan usein. 42 kuulostaa vanhalta jääkiekkoilijaksi, mutta henkisesti olen samalla tasolla kuin Getzlaf ja muut kaverit. Se on tärkein syy siihen, miksi olen yhä mukana pelissä.

Erityiskiitokset Selänne antoi perheelleen, joka on tukenut häntä vuosien varrella. Varsinkin miehen jälkikasvu oli sitä mieltä, ettei hokkareita ole aika vielä ripustaa naulaan.

- Perheeni mielestä en ollut valmis lopettamaan. Tiedän, että poikani ovat todella innoissaan, kun palaan kaukaloon. Vaimoni tietysti haluaisin nähdä minua enemmän kotona.

Kommentoi aihetta

(31 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Ilimari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Juu, kyllähän 4,5 miljoonan vuosipalkka jatkokaudelta (=noin 12 000 dollaria vuoden jokaisena päivänä) saa tuntemaan itsensä nuoreksi supermieheksi.


iceice

Ilmoita asiattomasta kommentista

Taitaa Teukan kohdalla olla jo kertynyt taaloja sen verran vuosien varrella takataskuun, että dollarikasa on motiiveista pienin uran jatkoa pohdittaessa. Voisiko Teemun motiivina olla jopa ihan halu pelata jääkiekkoa ja menestyä siinä? ;) En muutenkaan ymmärrä tätä suomalaisten kateutta. Jos joku on lajissaan maailman huipulla, niin ensimmäisenä täytyy paheksua hänelle maksettua palkaa. Rentoudu vaan Ilimari. Ei sun tarvitse Teemun palkaa maksaa. ;) Ja nähdyillä esityksillä Teemu on palkkansa kyllä ansainnut.

Tsemppiä Teemulle ensi kauteen. Huikea ura takana ja uskon että pelaa vielä ensi kaudellakin todella hyvin. Hienoa että näitä teräsmiehiä on, jotka osaavat pitää kropastaan huolta, että pärjäävät samalla tasolla 20 vuotta nuorempien mukana.


Santeri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kuten Teemukin joskus sanoi, yksikään pelaaja ei pelaa nhl-kautta läpi rahan takia, niin hullun rankkaa se on. Intohimosta se on kiinni. (toki toi palkkasumma on aivan järjetön, eikä kenenkään tekemä työ ole oikeesti noin arvokasta)



jokerit

Ilmoita asiattomasta kommentista

enpä usko teemusta et rahan takia,täytyis olla hyvät hermot jos 92-vuodesta asti pelaaja pelais rahasta.hienoa et 42.v on vielä maailman huipulla,sielä tarvitaan jo pikkasen lahjoja.hyvä teme!!!!!!!!


JP

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä ammattilaiset tekevät sitä ammatikseen. Raha kiinnostaa varmasti vai oletko kuullut että sitä on jollain liikaa? Ei kaikki pohdinta ole kateutta, eikä arvostus palvontaa.On hienoa, että voi harjoittaa ammattia josta pitää ja siitä vielä maksetaan " kohtuullisesti". Minusta urheilusta maksetaan järjettömästi, mutta ei se varmaan urheilijan vika ole.


Niinpä niin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Selännehän on viimeiset vuodet tyytynyt selvästi alempaan palkkaan kuin mitä hänelle maksettaisiin, jos kilpailuttaisi tarjoajat.

Kyllä nämä nettipalstojen "pohdinnat" taas tiedetään. Kateellista pikku näykkimistä, aina yhtä hyväntahtoista oli kohteena kuka tahansa. Eikä sillä, että urheilubisneksessä ja sen palkoissakaan mitään järkeä olisi, kuten joku jo totesikin...


nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

No, totta kai jokainen urheilija, jossakin uran vaiheessa yrittää kiskoa tarpeeksi taaloja takataskuun, jotta olisi hieman rahaa eläkepäiville, mutta eiköhän Selänne ole tienannut jo sen verran, että ei tarvitse moista enää tehdä. Taisi tienata 2000-luvun vaihteessa noin 8-10 miljoonaa per kausi.


Ilolla uraa seuranneena

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kemppiä Champ !

Ei voi kukaan muuta sanoa ,,lajissa kuin lajissa !

Oman laijinsa hienoin edustaja !

..ei oo koko maailmassa jääkiekossa Hienonpaa taistalevaa ja koko sydäntään ja koko elämää niin nöyrästi aina vaan joka hetki lajille ja sen edustavia antavaa Legendaarista Huippu pelajaa !



nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Crosby voi olla taidollisesti parempi kuin Selänne (koska Teemu on jo 42v) viime vuosina, mutta Crosby taitaa ollakin vasta noin 25v. Crosby on tähti, mutta ei hän sentään vielä ole "Legenda", vaikka todennäköistä on, että Crosby valitaan Hall of Fameen tulevaisuudessa, kuten Selännekin.



Money talks

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos tarjolla on PALJON rahaa, ei päätös ole vaikea. Lapsetkin tykkäävät kun jää aikanaan enemmän perintöä.

Asiallisesti on tietysti hienoa, että tuon ikäinen mies kestää vertailun puolta nuorempiin, koska kaukaloon olisi muitakin tulijoita pienemmälläkin palkalla. Kunnioitan Selännettä nimenomaan urheilullisista saavutuksista. Jos jättäisi sikareiden pössyttelyn, kulkisi luistimet vieläkin kovempaa. Mutta ihmekös tuo kessuttelu, kun eukkokin röyhyttää.



nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Enpä ole itsekään nähnyt moista, mutta ei Teemu sitä ihan julkisilla paikoilla taidai tehdä.... Sikarit ovat ehkä hieman sivistyneempää kuin esim. Tupakka.


JA

Ilmoita asiattomasta kommentista

En minäkään ole koskaan Selänteen nähnyt polttelevan, mutta jos joskus jonkun voitonjuhlan kunniaksi vaikka sikkeä poltteleekin, ei se tarkoita välttämättä sitä että kaiken aikaa palaisi.

Ja vähän vakavammin ottaen, kyllä pitää vähäsen hupsu olla jos kuvittelee että tuolla tasolla noin pitkään tupakoitsija pärjäisi.




Teme on 28v taas

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hassua kun seuraa Jenkkien keskusteluita asiasta, niin kaikki on positiivista ja jengi on iloisia Temen puolesta. Taalla tama tyypillinen negatiivisuus ja kateellisuus noustaa taas paataan. Kylla te suomalaiset olette sitten jotenkin niin hassua porukkaa....


John Doe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä ne jenkkiläiset sitä hassua porukkaa ovat. Olipa asia mikä tahansa, se on vain "let's go, c'mon, you now" ja rahallehan siellä ei pyllistä kukaan. Mitä suuremmat liksat, sitä arvostetumpi kaveri. Ei sen puoleen, Teemu on kannuksensa kyllä ansainnut. Hatun nostoni hienolle urheilijalle!



Sethy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Luin kaikki kommentit enkä kyllä yhtään kateellista kommenttia löytäny. Mitä oikein moralisoitte. urheilijoiden palkkoja voi miusta kyllä arvostella koska on ne kuiteski niin suuriks jo noussu, senhän takia niitä kokoajan yritetäänkin pienentää. Ei se mitään kateellisten panettelua ole.


winnipek

Ilmoita asiattomasta kommentista

Santerin kommentti on asiaa. Myöskään armeijaa kukaan ei kahlaa läpi rahan takia, niin hullun rankkaa se on. Ja palkkasumma aivan järjetön.


Terppa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä winnipekin kanssa. Paitsi että armeijakommentti ei kuulu asiaan. No joo vitsinä. Kyllä minäkin jatkaisin uraani jos olisi sellainen rakkaus lajiin kuin Teemulla näyttää olevan. Toisaalta lopettaisin jos en enää pystyisi antamaan joukkueelle tasoa parantamaa panosta/minua ei arvostettaisi joukkueessa. Teemulla on molemmat asiat hallussa. Toisin on Suomalaisilla palkatuilla yritysten presidenteillä.Ei riitä panos/ei arvostus. Kunhan saadaan "ansaitut" rahat sensitiviisistä osakkeista. Sitten vaan kohti uusia "haasteita" Seuraajat siivotkoon tunkion.


horse

Ilmoita asiattomasta kommentista

hei menkaa piipittajat itsekin vaan pelaamaan anariin niin teette hyvat massit eika tarvii piipittaa. Sinne on ovet auki kaikille halukkaille tasapuolisesti jos sielta tietokoneen aarelta vaan jaksaa nousta ja menna treenaamaan


Tuoreimmat aiheesta: NHL

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä