Moottoriurheilu |

Seliö ei halua enää testinukeksi

F1-veneiden hallitseva maailmanmestari Sami Seliö sai kokea viikko sitten lajinsa nurjan puolen. Hurjan onnettomuuden jälkeen suomalaisajajalta murtui lukuisia luita eivätkä hänen silmänsä ole täydessä kunnossa. Tästä huolimatta Seliö hinkuu jo takaisin ratin taakse.

Sami Seliö ei ole vielä toipunut viikon takaisesta onnettomuudesta, mutta Seliö haluaa jo takaisin ajamaan. Kuva: YLE

Seliö myöntää, että hänen terveystilanteensa olevan olosuhteisiin nähden hyvä, vaikka paikat ovatkin hellänä ja kipeänä.

- Koko ajan löytyy uusia paikkoja, jotka ovat arkana ja kipeänä, hän hymähti ja kertoi lääkäreiden löytäneen luunmurtumia sieltä täältä.

- Mutta ne kuulemma paranevat itsestään. Tietysti itselläni on suurin huoli silmistä, sillä ne eivät vielä pelaa.

Seliön mukaan suurimman tuhot onnettomuudessa aiheuttivat G-voimat ja sekä vedenpaine, joka tuli ohjaamoon. Lisäksi jostain syystä veneessä repesi takaseinä, jossa penkki ja turvavyöt ovat kiinni.

- Se on revennyt irti ja minä olen lentänyt penkin kanssa pedaaleihin. Olen lyönyt kypärälläni tuulilasin rikki ja se on edesauttanut vedentuloa ohjaamoon vielä paremmin.

Onnettomuudesta opitaan paljon

Takaseinän repeämistä ei tietenkään olisi missään tapauksessa pitänyt tapahtua, ja Seliö uskookin tapauksen takia sääntöihin saatetaan tehdä tarkennuksia. Kansainvälisellä moottoriveneliitolla on parin viikon päästä kokous Abu Dhabissa ja Seliö aikoo itse olla paikalla kertomassa onnettomuudesta.

Seliön mielestä onnettomuudet opettavat valitettavasti parhaiten turvallisuutta. Hän on itsekin ollut mukana kehittämässä veneiden näitä.

- Olemme aina luulleet, että ohjaamot ovat vahvoja ja turvallisia. Olen itsekin pitänyt niitä sellaisina. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti tiedä onnettomuudessa syntyviä G-voimia ja kulmia, mistä ne voimat tulevat. Toivon mukaan tästä opitaan paljon ja tehdään ohjaamoista vieläkin turvallisimpia.

Testinukkena turvallisessa ohjaamossa

Seliö ei vielä itsekään tiedä, mikä aiheutti hänen onnettomuutensa. Hän ei ollut haluamissaan asemissa tilanteessa ja kisassa oli heti ensimmäisellä kierroksella tapahtunut toinenkin kolari. Seliöllä oli kova yritys nostaa asemiaan, ja hän olikin edellisellä kierroksella ajanut sillä hetkellä kilpailun nopeimman kierrosajan.

- Luultavasti vene lähti vain taivaille rajun yrityksen seurauksena, vaikka oli myötätuuli. Vene tuli alas, keulapiikki osui veteen ja hajosi. Vene leikkasi, kääntyi nopeasti vasemmalle sen seurauksena ja pyörähti vielä ympäri. Onneksi kävi tuuria, että vene siinä pyörinnässä tuli oikeinpäin alas.

Seliö oli rytäkässä todellisessa testinuken asemassa, sillä hän on lennellyt ohjaamossa, vaikka onkin ollut kiinni turvavöissään.

Palava halu ajamaan

Seliö myöntää, että on saanut kylmiä väreitä katsoessaan onnettomuuskuvia, etenkin kun aineksia olisi ollut huomattavasti pahempaankin. Tästä huolimatta hän ei aio lopettaa ajamista, vaan jahtaa maailmanmestaruutta, hänen urallaan jo kolmatta, myös vastaisuudessa.

- Palava halu on ajamaan. Päällimmäisenä nyt harmittaa se, että sain muutama sitten viikko tarjouksen päästä ajamaan avomeriveneiden MM-sarjaan yhden kilpailun Italiaan. Se kisa olisi ollut ensi viikonvaihteessa ja jää nyt valitettavasti väliin, hän totesi.

- Kyllä me tällä hetkellä mietimme jo kauden viimeisiä osakilpailuita. Olemme saaneet epävirallisen tarjouspyynnön, mennä ajamaan avomeriveneiden sarjan viimeisiä osakilpailuita joulukuussa. Vahvin vaihtoehto on kuitenkin se, että palaamme formula ykkösiin ja ajamme viimeiset osakilpailut ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä