Seliö hyvistä asemista viimeiseen kisaan
F1-veneissä ajettiin torstaina kauden viimeiset aika-ajot. MM-tittelissä vielä kiinni roikkuva Sami Seliö oli aika-ajojen kolmas ja MM-pisteissä ykkösenä oleva Jay Price viides. Seliön Mad Croc -tallitoveri Alex Carella onnistui mainiosti aika-ajoissa.
Sharjahissa, Arabiemiraateissa käytävässä kauden viimeisessä aika-ajossa mestaruutta tavoitteleva Price ajoi viidenneksi nopeimman ajan. Hän yritti vielä aivan session lopussa ajaa nopeaa kierrosta, muttei onnistunut yrityksessään. Nopeimman ajan kellotti lopulta Seliön tallitoveri Alex Carella.
- Jay jäi taakse. Se oli hyvä. Muuten ottaa kupoliin ihan julmetusti. En saanut yhtään puhdasta kierrosta, MM-mitalin jo varmistanut Seliö selvitti.
Seliö jäi paalupaikasta 0,16 sekuntia. Seliö olisi voinut trimmata koneeseen vielä aavistuksen lisää voimaa, mutta se olisi ollut riskialtista. Kun Price ei kyennyt lyömään suomalaisen aikaa, kolmaskin sija takasi kelvon asetelman kisaan.
- Aika-ajo pitää ajaa samalla moottorilla kuin kisakin. Piti siis miettiä samalla huomista kisastrategiaa. Ensimmäinen mutka on mielenkiintoinen. Ei Jay sinne aio viidentenä mennä. Kyllä hän hyökkää täysillä, ja sen jälkeen katsotaan kuka on kuka ja kuka selviää. Kyllä siitä tulee pirullinen startti, Seliö mietti.
Seliön ja Pricen piste-ero ennen päätösosakilpailua on neljä pistettä. Tämä tarkoittaa, että mikäli Seliö voittaa perjantain kisan, hän voittaa myös uransa kolmannen maailmanmestaruuden. Seliölle riittää myös aika-ajon asetelma titteliin, eli jos hän pitää kolmannen sijansa ja Price viidennen.
- Nyt laitetaan kaikki peliin. Tilanne on kieltämättä kohtuullisen jännittävä. Alexin rooli paalupaikalla on erittäin tärkeä. Meillä on tiiminä loistava mahdollisuus hoitaa homma kotiin, Seliö muistutti.
Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu
EK15: Solbergille pohjat "hirveimmällä" pätkällä
Petter Solberg kirjautti Kreikan MM-rallin kolmannen pohja-aikansa pätkällä, jolla kuskit tyytyivät himmailemaan.
EK14: Latvalalle raju pettymys
Rengasrikko romutti Jari-Matti Latvalan menestystoiveet Kreikan MM-rallissa 14:nnella erikoiskokeella.
EK13: Loeb niukassa johdossa huoltotauolle
Sebastien Loeb vastasi Jari-Matti Latvalan hyökkäykseen viemällä voiton kilpailun 13:nnella erikoiskokeella.
EK12: Latvala hengittää jo Loebin niskaan
Jari-Matti Latvalan huippuvauhti jatkui Kreikan MM-rallin lauantaiaamun kolmannella erikoiskokeella.
F1-legenda vakuuttunut Räikkösen otteista
F1:n nelinkertainen maailmanmestari Alain Prost hehkuttaa Kimi Räikkösen paluuta Autosportin haastattelussa.
EK11: Latvalalla ja Loebillä hurja taistelu
Jari-Matti Latvala kavensi Sebastien Loebin johtoa Kreikan MM-rallin lauantaiaamun toisella erikoiskokeella.
EK10: Loeb aloitti päivän vauhdikkaimmin
Sebastien Loeb oli nopein Kreikan MM-rallin lauantaipäivän avanneella erikoiskokeella.
Tuominen iski komeasti EM-finaaliin
Olli Tuominen eteni squashin EM-kotikisoissa finaaliin kaadettuaan välierässä turnauksen ykkössijoitetun, Saksan Simon Rösnerin erin 3-1 (11-9, 6-11, 11-3, 11-4).
EK7: Latvala sai taas juonesta kiinni
Perjantain aamupätkillä autonsa kanssa tuskaillut Jari-Matti Latvala löysi paremman tuntuman kilpailun seitsemännellä erikoiskokeella.
EK6: Loeb repi eroa mudassa - "Samaa p*skaa kaikille"
Sebastien Loeb lisäsi johtoaan Kreikan MM-rallissa todella mutaisiksi yltyneissä olosuhteissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.