Moottoriurheilu |

Seliö: Tämä mestaruus oli kovemman työn takana

Uransa toisen F1-veneiden maailmanmestaruuden voittanutta Sami Seliötä juhlittiin Helsingissä tiistaina mitalikahveilla. Tyytyväinen mestari on jo asettanut ensi kauden tavoitteekseen mestaruuden menestyksekkään puolustaminen.

Sami Seliö
Sami Seliö. Kuva: YLE

- Kyllähän se ensimmäinen mestaruus (vuonna 2007) kolahti todella lujaa, ja itku pääsi veneessä. Urheilullisesti tämä toinen mestaruus oli paljon kovemman työn takana. Taso on kovempi, eikä tuuria tarvittu niin paljoa ja ajamisesta oli kiinni nyt paljon enemmän, Seliö vertailee mestaruuksiaan.

Seliön henkilökohtaisen mestaruuden lisäksi hänen Mad-Croc F1 Team -tallinsa voitti F1-veneiden tallimestaruuden.

- Kyllähän se tallimestaruus merkitsee paljon, se on suuri kiitos niin tallin henkilökunnalle kuin sponsoreille ja minua urallani tukeneille ystävillekin. Näitä suuria talleja ja valtion tukemia talleja vastaan se on hieno saavutus.

Seliö uskoo lajin kasvavan jatkossakin niin osanottajien kuin yleisönkin määrän suhteen. Viime vuosien kasvu näkyy jo nyt esimerkiksi aika-ajoissa. Niissä on paljon vaikeampaa saada hyvää tulosta, kun ei ole enää vain yhtä tai kahta dominoivaa kuljettajaa.

Ensi kaudesta Seliö povaa jälleen tiukkaa. Tavoitteena on puolustaa MM-titteliä, mikä tunnetusti ei ole aina helppoa.

- Ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen seuraava kausi päättyi taistelun jälkeen hopeaan, mahdollisuudet MM-titteliin menivät jo melko aikaisessa vaiheessa. Toivottavasti nyt pystyisin pysymään ykkösenä ja taistelemaan maailmanmestaruudesta toisena vuonna peräkkäin. Se olisi kova juttu.

Suomessa F1-veneily henkilöityy vahvasti Seliöön, mutta mies itse uskoo lujasti manttelinperijöitä olevan jo kasvamassa.

- Suomessa on aina ollut kilpaveneilyssä paljon maailmanmestareita, ja nuorissa on intoa. Toivon mukaan oma esimerkkini näyttää, että kovalla työllä voi päästä ihan sinne F1-veneiden huipulle ja maailmanmestaruuteen asti. Toivottavasti se innostaa nuoria tulemaan lajin pariin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä