Serbia marssi lentopallon olympiaturnaukseen
Serbiasta tuli yhdeksäs paikkansa Lontoon olympiakisojen miesten lentopalloturnaukseen varmistanut maa. Serbian paikka irtosi karsintaturnauksesta Japanista.
Serbia on varmistanut paikkansa Lontoon olympiakisojen miesten lentopalloturnaukseen. Paikka varmistui, kun Serbia kaatoi Iranin erin 3-0 ja varmisti voittonsa Japanin karsintaturnauksessa.
Serbialla on vielä yksi ottelu jäljellä, mutta sitä ei voi enää mikään maa saavuttaa. Kuudessa ottelussaan serbit ovat hävinneet vain yhden erän, joten pistemenetyksiä ei ole tullut.
Japanin turnauksessa on jaossa myös toinen olympiapaikka. Sen saa parhaiten sijoittuva aasialaisjoukkue. Iran taistelee paikasta kiivaimmin Japanin ja Kiinan kanssa.
Maailman karsintaturnauksia pelataan parhaillaan myös Saksassa ja Bulgariassa, joissa turnausten voittajat saavat liput Lontooseen.
Ennen Serbiaa paikkansa olympiaturnaukseen olivat varmistaneet isäntämaa Ison-Britannian lisäksi Venäjä, Puola, Brasilia, Tunisia, Yhdysvallat, Italia ja Argentiina.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.
