Silja Lehtinen: Uusi luokka on hyvin mahdollinen
Rio de Janeiron olympiakisoissa mukana olevan uuden veneluokan vene oli esittelyssä suomalaispurjehtijoille perjantaina.
Rion olympiapurjehduksissa 2016 nähdään uusi naisten veneluokka, 49er FX. Vene oli tänään ensimmäistä kertaa suomalaisten huippupurjehtijoiden testattavana
Lontoon kisoissa olympiapronssia purjehtinut Match Race -tiimi miettii uransa jatkoa eikä naisten neljäysiluokka ole kenellekään tiimin jäsenistä poissuljettu vaihtoehto. Silja Lehtinenkin pitää siirtymistä luokkaan mahdollisena.
- Ilman muuta se on mahdollista. Olen aina odottanut, että naisille tulisi 49-luokkaa vastaavaa luokka. Syksyn aikana, viimeistään jouluun mennessä täytyy tehdä päätöksiä.
Jos siirtyminen 49er FX -luokkaan toteutuu, Lehtisen täytyy valita itselleen pari.
- Tämä on ensimmäinen kerta, kun näemme veneen livenä. Se on isompi, mitä olimme mieltäneet kuvista. Todella hauskalta näyttää. Fyysinen luokka. Gastin täytyy olla vahva, että jaksaa naruja vääntää, Lehtinen totesi.
Lehtisen mukaan ero on suuri Match Race -luokkaan verrattuna.
- Tavallaan tilanne on aivan päinvastainen. Match Racessa täytyy vain olla nopeampi kuin se yksi vene, jota vastaan purjehtii. Vaikka olisi hidaskin, voi voittaa kisoja. Siinä keskitytään yhden vastustajan häiritsemiseen ja taktikointiin. Näissä kisoissa missä on useampi vene radalla, pyritään välttämään kaikkia muita veneitä ja halutaan purjehtia mahdollisimman rauhassa rataa ympäri, Lehtinen selvitti.
Tuoreimmat aiheesta: Purjehdus
Tuula Tenkanen purjehti toiseksi Eurooppa-cupin ensimmäisessä osakilpailussa
Suomalaiset purjehtivat hyville sijoituksille Italiassa käydyssä Eurooppa-cupin osakilpailussa.
Purjehduksen olympiavoittaja hukkui
America's Cupiin valmistautuvan Artemis-joukkueen katamaraani kaatui kohtalokkain seurauksin San Franciscossa. Andrew Simpson menetti henkensä.
Tuula Tenkanen nousi maailmancupin kilpailussa toiseksi
Tuula Tenkanen kilpaili lauantaina Ranskan Hyéresin maailmancup-regatan mitalilähdöissä.
Tuula Tenkanen Hyéresin maailmancupin voittotaistelussa
Suomalaispurjehtijat jatkoivat urakkaansa Hyéresin maailmancup-regatassa perjantaina.
Tenkaset edelleen kärjen tuntumassa mc-regatassa
Suomalaispurjehtijoilla oli torstaina kiireinen päivä Ranska Hyéresissä käytävässä maailmancup-regatassa.
Tuula Tenkanen jatkaa kärkipaikalla
Tuula Tenkanen on vahvassa vireessä Hyeresin purjehdusregatassa Ranskassa.
Tenkanen mc-regatan johtoon Ranskassa
Tuula Tenkanen otti vaikeissa olosuhteissa yhden ykkös-, yhden kakkos- ja yhden kolmossijan. Keskiviikkona vuorossa ovat Laser Radial -luokan finaalilähdöt.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kaikkimuupaitsipurjehdus
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivottavasti näemme yhden maailman parhaista purjehtijoista (eli tietenkin Silja Lehtinen) myös Riossa taistelemassa olympiamitaleista.
Suomella ei ole varaa siihen, että Silja Lehtisen tasoinen urheilija ei olisi vahvasti mukana jo alkaneella olympiadilla ja sitten myös kisoissa...
eki
Ilmoita asiattomasta kommentistapitäisikö myös 100m juoksu välillä vaihtaa kävelyksi tai rollaattori ajeluksi? Samoin uinnissa löytyisi muitakin lajeja esim: uimapatjalla vapaalla tavalla. Ihanaa...
topi
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlman muuta Siljan pitää jatkaa Rioon! Sen pitää vaan saada joku ihan älyttömän kokoinen gasti niin hyvä tulee...
mtalistit
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitn olis petäjä ja lehtinen?