Söderberg moukaroi niukasti ohi Karjalaisen Lontooseen
David Söderberg on Suomen edustaja miesten moukarinheitossa Lontoon olympialaisissa. Söderberg kukisti Olli-Pekka Karjalaisen viidellä sentillä ratkaisevassa kilpailussa Kuortaneella.
David Söderberg voitti Kuortaneella Eliittikisojen moukarinheiton tuloksella 75,21. Söderberg voitti Olli-Pekka Karjalaisen viidellä sentillä, sillä kolmannella yrityksellään Karjalainen heitti 75,16.
Koska kilpailu oli ratkaiseva Suomen olympiapaikan kannalta, menee Söderberg Lontooseen.
Samalla katkeaa Karjalaisen huikea putki, sillä hän on edustanut Suomea arvokilpailuissa 15 kertaa peräkkäin.
Söderberg oli kilpailun jälkeen onnellinen ja helpottunut.
- Tämä on ollut kova viikko. Onneksi kääntyi näin, että voitin tällä kertaa. Aika kova systeemi, kun yksi tulos ja yksi kisa ratkaisee, Söderberg sanoi viitaten toissa viikolla heittämäänsä tulokseen 77,53.
Söderberg heitti voittotuloksensa toisella kierroksella.
- Tiesin että olen kovassa kunnossa ja että 74,50 menee rikki milloin vain. Toivoin, että tulee vettä, ja toisella heitolla tuli. Kun vettä tulee, olen kova.
Söderberg on kilpaillut olympialaisissa kerran aikaisemmin. Ateenassa kahdeksan vuotta sitten hän heitti 74,11. Lontoossa tavoitteet ovat kovemmat - ja sadesääkin voi olla hyvin mahdollinen.
- Ateenan tulosta lähdetään parantamaan. Kunto on ollut viimeiset kolme viikkoa niin hyvä, että lähden taistelemaan finaalipaikasta. Toivotaan, että finaalissa tulee vettä, jotta voin hyödyntää nopeuttani. Kyllä tämä on loistavaa, Söderberg riemuitsi.
- Kisa miesten moukaripaikasta olympiakisoihin oli juuri niin jännittävä ja tiukka kuin osattiin näiltä miehiltä odottaakin. David Söderberg on osoittanut kesän aikana hyvää, nousujohteista kuntoa. EM-kisojen pettymyksen jälkeen hän pääsee nyt näyttämään osaamistaan Lontooseen, kommentoi Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola.
Kuortaneen Eliittikisojen moukarinheitto, lopputulokset:
1. David Söderberg 75,21
2. Olli-Pekka Karjalainen 75,16
3. Mattias Jons (SWE) 75,00
4. Lucas Melich (CZE) 73,83
5. Tuomas Seppänen 70,83
6 Juha Kauppinen 68,53

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kowalsi
Ilmoita asiattomasta kommentista72 metriä karsinnassa, ei asiaa loppukilpailuun. Ja päälle ihmettelyt: "En ymmärrä, mikä meni vikaan..."
katsoja
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika pitkälle näin siinä tulee käymään.
Vireä
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoittajan kommentit ovat niin kovat, vertaillen Karjalaiseen, että mahalasku on kohtalonsa.
Katsotaan sen jälkeen, onko hän tarpeeksi kova itkeäkseen.
Ja hävetäkseen.
luomu
Ilmoita asiattomasta kommentistaei tartte hävetä tavallisilla vitamiineilla ei heitetä yli 80 metriä
harlos
Ilmoita asiattomasta kommentistaKannattaisi käydä sielä häkissä vähän kurkkimassa yli 70 metrin päähän, silloin saattaaisi kommentoijille totuus valjeta lajista.
kokenut
Ilmoita asiattomasta kommentistamistä luomu tietää, että tuo raja on tänä päivänä juuri 80 metriä? Ennen se oli joidenkin kohdalla 60 metriä, joidenkin 70 metriä, jne.
Vihdoinkin
Ilmoita asiattomasta kommentistajoku, jolla on realistiset mahdollisuudet 78 metrin heittoon, pääsee Suomesta lekakisoihin. Eikä kilpailuissa aina jollain sijalla 11 tai 13 oleva konkari. Tsemppiä David!
Tyly tilasto
Ilmoita asiattomasta kommentistaSöderbergillä on takana seitsemät arvokisat ja seitsemän karsiutumista finaalista, OP:llä 15 arvokisat ja niistä 10 kertaa 10 parhaan joukossa..
hemmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Söder! Näytit sille ylimieliselle keppijalalle!
harlos
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi OP ole ylimielinen ollut ikinä!, V:n 2006 Em-hopean jälkeen viikon päästä jalka lipesi Lahden ringissä ja viides selkänikama liikahti paikaltaan. Niitä peruja kaikki ongelmat sen jälkeen.
Joe
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän tämä kauden tuloksiin nähden oli ainoa oikea valinta. Ei muuta kuin tsemppiä Södelle kisoihin! Hienosti kesti paineet mitkä valitsijat asetti..
Hamppi
Ilmoita asiattomasta kommentistaSöderberg heittää finaaliin! 3.8 klo.13.20 M Moukari, karsinta
Söde turistimatkalla
Ilmoita asiattomasta kommentista:) Tartteeko erikseen edes kommentoida...