Söderberg moukaroi Norjassa kauden kärkituloksen
Moukarinheittäjä David Söderberg paransi kauden kotimaista kärkitulosta Norjan Eliittikisoissa Florøssä tulokseen 74,34.
Samalla hän ylitti ensimmäisenä suomalaisena tällä kaudella Lontoon olympiakisojen B-rajan.
Söderberg sijoittui neljänneksi kilpailussa, jonka voitti Tshekin Lukas Melich tuloksella 76,87. Toiseksi tullut Eivind Henriksen heitti uuden Norjan ennätyksen 75,57.
Moukarinheiton A-raja Lontoon olympiakisoihin on 78 metriä, mitä yksikään suomalainen ei ole ylittänyt.
B-rajan 74 metriä ovat ylittäneet viime kesänä myös Olli-Pekka Karjalainen ja Tuomas Seppänen.
Naisten 4x400 metrin viestinjuoksussa Suomen maajoukkue sijoittui toiseksi Norjan jälkeen ajalla 3.43,61. Joukkueessa juoksivat 400 metrin aitajuoksijat Noora Toivo, Anniina Laitinen, Ilona Punkkinen (o.s. Ranta) ja Emma Millard.
Naisten 400 metrin aitajuoksussa Emma Millard sijoittui neljänneksi ajalla 59,59.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.
Tuplamestari ei kilpaile Moskovan yleisurheilun MM-kisoissa
Vivian Cheruiyot on raskaana, eikä puolusta maailmanmestaruuksiaan Moskovassa. Cheruiyot ei ole kuitenkaan päättämässä kilpauraansa.
ME-mies vetäytyi perinteisestä kymmenottelusta
Yhdysvaltain superkaksikkoa ei nähdä viikonloppuna Götzisin kymmenottelussa. Molemmilla oli hyvät syyt jättää Götzis väliin.
Mannio heitti kolmanneksi Pekingissä
Ari Mannion Aasian-kiertue jatkui Pekingissä.
Toipilas Kinnunen keskeytti 50 km:n urakkansa
Pitkään sairastellut Jarkko Kinnunen uupui ja joutui keskeyttämään kävelyn Euroopan cupin 50 km:llä Slovakiassa.
Mannio heittää tiistaina Pekingissä
Keihäänheittäjä Ari Mannio jatkaa Aasian kiertuettaan ja kilpailee tiistaina Pekingissä.
Sampo Lehtola: Keihäsvalinnat Kalevan kisojen perusteella
Sampo Lehtola esittää muutoksia arvokisavalintoihin.
Thorkildsenille takaisku Shanghaissa
Tero Pitkämäen kilpakumppaneihin kuuluva norjalainen Andreas Thorkildsen joutui vetäytymään Shanghain Timanttiliigan keihäskilpailusta. Thorkildsen kärsii nivusvaivoista.
Pitkämäen kausi alkanut komeasti - "Talveni on mennyt täysin nappiin"
Tero Pitkämäki on päässyt jo alkukaudella väkevään keihäsvireeseen. Shanghaissa Pitkämäen keihäs lensi maailman kärkitulokseen 87,60 metriä.
Timanttiliigan juoksumatkoilla tehtiin mainioita tuloksia
Shanghain Timanttiliigan juoksumatkoilla nähtiin odotetusti kauden kärkituloksia. Miesten 400 metrin aidoissa ja 3000 metrin esteissä tulostaso oli hyvä.
