Sotkamo nujersi Pattijoen Oulussa
Miesten Superpesis palasi parin vuoden tauon jälkeen Ouluun, kun Pattijoki vei kotipelinsä Raksilaan.
Yleisömäärä 4137 osoitti, että pesäpallolle olisi Oulussa edelleen tilausta. Itse pelissä Sotkamo oli varsin ylivoimainen. Sen lukkari Toni Kohonen otti heti pelin alussa henkisen yliotteen raahelaisista, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. Varsinkin kentällemenot sekä ykköstilanteen purkaminen tuottivat Pattijoelle tuskaa. Voitto merkittiin Sotkamolle puhtaasti 2-0 (1-0, 7-2).
- Varauduttiin korkeaan tilannemäärään. Ulkopelimme oli yllättävän hyvää. Saatiin aina paloja alle, eikä Raahe päässyt pyörittämään palottomasti.
Sami Sirviö puolestaan manasi oman joukkueensa virhemäärää. Avausjakson ratkaisi Roope Korhonen tuojana Saku Hakkarainen. Toisella jaksolla Jymyn mylly jauhoi lisää. Korhoset Roope ja Mikko avasivat pelin yksittäisillä lyödyillä.
Lisäksi Jymy sai peräti kolme juoksua harhaheitoilla. Sotkamon tehopelaajana kunnostautui kolme juoksua tuonut ja sataprosenttisesti onnistunut Antti Hartikainen.
Lisäksi Roope Korhonen löi kolme juoksua. Pattijoen parhaana palkittiin ykkösvahti Joonas Eirola. Hän myös löi toisen joukkueensa juoksuista.
Viime perjantaina Helsinki-pelissä loppuhetkillä epäonnistunut Jimi Heikkinen palasi ulkopeliin, mutta löysi vaihtotilanteissa tonttinsa 2-vahdin paikalta.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Roihulle niukka tappio kotiavauksessa
Vihdin Pallo oli paremman sisäpelinsä turvin hieman Roihua parempi naisten Superpesiksen paikalliskamppailussa.
Viinijärvelle arvokas vierasvoitto
Viinijärvi pääsi pisteiden makuun naisten Superpesiksessä. Viinijärvi juhli sunnuntaina voittoa Turusta.
Vehniäinen lähestyy kaikkien aikojen lyöjäkuningattaren titteliä
Lapuan Virkiän Tanja Vehniäinen on enää kahden juoksun päässä Henna Salmelan kaikkien aikojen lyöntiennätyksestä.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Vimpeli haki vierasvoiton lähes 2000 silmäparin edestä
Seinäjoen JymyJussien superpesistaival alkoi 0-2-tappiolla Vimpelin Vedolle.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
Kossun Leppälä odottaa läpimurtoa
Janne Leppälä panostaa tänä kesänä täysillä pesäpalloon.
Haapakoski pyrkii välttämään viime kauden virheet
Sami Haapakoski sai huomata viime kesänä, että huippupesäpalloilijakin tarvitsee välillä lepoa.
Oulun seutu suosikkina miesten Ykköspesikseen
Oulun Lippo Pesis ja Kempeleen Kiri ovat pelinjohtajien suosikit miesten Ykköspesikseen.
