Sulkapalloliitto syyttää olympiapelaajia ottelujen häviämisestä tahallaan
Maailman ykköspari pisti palloja verkkoon ja leveäksi. Kuulustelut aloitetaan keskiviikkona.
Kiinan, Indonesian ja kaksi Etelä-Korean nelinpelijoukkuetta ovat saattaneet syyllistyä häviämään olympiaottelunsa tahallaan.
Kansainvälinen sulkapalloliitto tutkii kahta tiistain ottelua.
Sulkapallonelinpelien A-lohkon ottelussa kohtasivat Kiina ja Etelä-Korea. Maailman ykköspari, Kiinan Yang Yu ja Wang Xiaoli oli jo varmistanut paikkansa jatkossa eikä halunnut kohdata seuraavaksi Kiinan toista joukkuetta.
Seurauksena oli tahallisia verkkosyöttöjä ja lyöntejä, jotka kaarsivat kauas rajojen ulkopuolelle. Pisin palloralli kesti neljä lyöntiä.
- Olemme jo päässeet jatkoon, joten miksi meidän pitäisi hukata energiaa? Ei ole tarvetta iskeä täysillä, kun pudotuspelit alkavat huomenna, Kiinan Yu Yang sanoi ottelun jälkeen.
Tutkintaan on otettu myös lohko C:n ottelu, jossa Etelä-Korean kolmanneksi sijoitettu pari Ha Jung-Eun ja Kim Min-Jung kohtasi Indonesian Meiliana Jauhari ja Greysia Poliin.
Tuomari Torsten Berg tuli jopa kentälle varoittamaan pelaajia näiden pelityylistä.
Kaikkia kahdeksaa pelaajaa kuulustellaan keskiviikon aikana.

Kommentoi aihetta
(35 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ex-molari
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikös ole pelaajien asia miten pelaa, millä oikeudella tuomari tulee huomauttamaan asiasta vai onko olympiakisojen sääntöihin kirjattu että joka ottelu on pelattava tosissaan. On aivan ymmärrettävää että halutaan säästää energiaa kun tärkeämmät pelit edessä, näin tehdään muissakin lajeissa!
ex-con
Ilmoita asiattomasta kommentistaTahallaan hävityissä otteluissa on aina mahdollisuus vedonlyöntihuijaukseen.
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaTotta, koska viimeksi Suomen kiekkomaajoukkue on hävinnyt 'vahingossa'? Taktisia häviöitähän heillä on vaikka millä mitalla. Milloin haetaan sopivaa välierävastustajaa ja milloin jotain muuta...
SS
Ilmoita asiattomasta kommentista@ex-con
"Tahallaan hävityissä otteluissa on aina mahdollisuus vedonlyöntihuijaukseen."
Sama pätee myös tahallaan voitetuista otteluista
KaPe
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaisi kyllä nyt sekoittua Ruotsi ja Suomi....
Lastu
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn tiedä sulkapallon säännöistä, mutta mielestäni yleisurheilun säännöissä ainakin mainitaan, että suoritukset pitää tehdä "parastaan yrittäen". Toteutuikos se EM-kisoissa naisten seipään karsinnassa? ;)
Riemumieli
Ilmoita asiattomasta kommentistaEI kai tuossa mitään. Suomalaisetkin häviävät tahallaan, tuloksilla kun ei ole väliä.
Kilpa- vai kuntourheilua?
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiinpä. Suomalainen urheiluvalmennus, ja tästä syystä myös urheilijat, korostavat kyllästymiseen asti sitä, että jokainen urheilija tekee vain oman suorituksensa.
Eihän silloin kilpakumppanin "venymiseen" tarvitse vastata.
Tämä ajattelu näkyy nyt kaikessa suomalaisessa urheilun tulostasossa.
Niinpä
Ilmoita asiattomasta kommentistaVille Långkin hävisi tahallaan viimeiset 10 pistettä, kun olisi malesialaiselle tullut paha mieli. Pitäisiköhän siitäkin nostaa syyte?
reino
Ilmoita asiattomasta kommentistahaha! missään ei lue mitä se toinen pari hyötyy tappiosta
Salkin
Ilmoita asiattomasta kommentistaEli suomeksi, kilpailun rakenne pitäisi miettiä fiksummin jottei tällaista tapahtuisi.. Mun mielestä on kyllä ihan sallittua että, esim. 100 metrin pikajuoksia vaikka kävelis sen sata metriä jos niin tahtoo...
sehän ei ole mitenkään pois suljettua jos jonkin lajin urheilijat päättävät tehdä protestin olympilaisten pykälä 40 vastaan mielenilmauksen ja päättävät vaikka just kävellä satasen alkukarsinnoista jokaisen lähdön, tai pituushypyssä kaikki käyvät yliastumassa jokaisen yrityksen? Mitä tuomari siihen sanoo? Ei saa yliastua hyppyjä?
JJ
Ilmoita asiattomasta kommentistaSulkapalloliitto ja kisajärjestäjät voivat katsoa peiliin ja miettiä pelisysteemi uusiksi, niin ettei tällaisia tilanteita, jossa häviäminen on parempi vaihtoehto kuin voitto, pääse syntymään.
Itse asiassa...
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlympialaisissa vala velvoittaa urheilemaan tosissaan samoin kuin puhtaasti ilman vilppiä. Harmi vain, ettei enää näistä kumpikaan ole kovassa huudossa.
fiksuja naisia
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä ne kiinalaisetkin osaa laskea!
Jertsi
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi sulkapallossa sallitaan kaksi joukkuetta per maa? Eihän jamaikalaisia 4*100m joukkueitakaan ole kuin yksi.
Kimmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä pointti, sama pätee monissa muissakin ryhmä lajeissa esim. purjehduksessa ym.
Zicke
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoukkuelajeissa jossa joukkue koostuu vain kahdesta ihmisestä, sallitaan kahden joukkueen osallistuminen. Tästä yksinkertaisesta syystä tämä.
sed
Ilmoita asiattomasta kommentistaurheiluhan on usein myös taktikointia.
Kuka nyt haluaa vastaan pahimman mahdollisen joukkueen niin aikaisessa vaiheessa, kun toinen mahdollisuus on että vastus olisi huomattavasti helpompi?
HooDee
Ilmoita asiattomasta kommentistaViisas pelaa kuten sarjasysteemi sallii ja napinat pois!
Moottoriurheilussahan tollaset tallimääräykset ovat arkea...
Aune
Ilmoita asiattomasta kommentistaTulee mieleen kolme sanaa: jääkiekko, Ruotsi ja Torino.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi se Ruotsi sentään yhtä tylysti pelannut kuin nämä sulkapalloilijat.