Sunderland hankki kokemusta hyökkäykseensä
Louis Sahan ura jatkuu yksivuotisella sopimuksella Valioliigassa. Ranskalaiskärki nähdään Sunderlandin hyökkäyksessä jo viikonlopun Arsenal-taistossa.
Viime kaudella Englannin Valioliigassa 13:nneksi sijoittunut Sunderland on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Louis Sahan kanssa.
Fulhamissa 2000-luvun alussa loistanut Saha on edustanut urallaan Valioliigassa muun muassa Manchester Unitedia ja Evertonia.
Sunderlandin manageri Martin O'Neill odottaa viime kauden lopun Tottenhamissa viettäneeltä 34-vuotiaalta kärkipelaajalta paljon.
- Louis on hyökkääjä, jonka ominaisuudet on testattu huipputasolla. Hän tuo joukkueeseen kokemusta huipputasolta. Olen varma, että hän on loistovahvistus joukkueeseemme sille osa-alueelle, joka tarvitsee lisää tulivoimaa, O'Neill totesi seuran verkkosivuilla.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Porto otti 27. Portugalin mestaruutensa
Pacos Ferreira kaatui päätöskierroksella selvin lukemin. Jackson Martinez ja Lucho Gonzalez osuivat mestarille.
Tottenhamin kausi päättyi jälleen pettymykseen - "Tätä on vaikea hyväksyä"
Gareth Balen upea maali saattoi olla walesiläistähden jäähyväiset seuralle. Manageri Villas-Boas oli synkkänä sarjan viidennestä sijasta.
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.