Lontoo Yleisurheilu |

Sunnuntain yleisurheilutärpit – Afrikkalaisten ylivoimaa

Jos Lontoon olympiakisojen yleisurheilun päättävän maratonin voittaa joku muu kuin afrikkalainen juoksija, on tapahtunut todellinen sensaatio, toteaa Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja.

Abel Kirui
Maailmanmestari Abel Kirui on yksi suosikki olympiamaratonilla. (Arkistokuva) Kuva: EPA

Afrikkalaisjuoksijat ovat dominoineet miesten maratonia tänäkin vuonna mielin määrin. Jo pelkästään kauden parhaiden aikojen katsastus kertoo karun totuuden: peräti 29 ensimmäistä juoksijaa tulevat joko Keniasta tai Etiopiasta. 30. nopeimman ajan on juossut Ranskan Patrick Tambwe.

- Kenian maratonjoukkueen tasosta kertoo muun muassa se, että heillä oli varaa pudottaa joukkueesta maailmanennätysmies Patrick Makau, Raja toteaa.

Olympialaisissa maiden osanottajamäärä on rajoitettu kolmeen, mutta Raja uskoo silti voittajan tulevan näistä maista.

- Kenian Abel Kirui voitti kultaa sekä Berliinin että Daegun MM-kisoissa, joten hän on yksi ennakkosuosikeista. Toinen kova suosikki on hänen maanmiehensä, Lontoon maratonin voittaja Wilson Kipsang, Raja ennustaa.

- Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että tällä matkalla juoksee paljon poikkeuksellisen lahjakkaita nuoria miehiä. Yksi heistä on Etiopian Ayele Abshero, joka heti ensimmäisellä maratonillaan juoksi kaikkien aikojen tilaston 4. nopeimman ajan 2.04.23.

Lontoon olympiamaratonin reitti on sen verran mutkainen, että siinä tuskin juostaan maailmanennätysaikaa. Raja muistuttaa, että jos tätä vauhtia pidettäisiin, juoksisivat maratoonarit siinä tapauksessa 10 Cooper-testiä tulokseen 4050 metriä.

Suomalaisista kehissä on Jussi Utriainen, jolla ei Rajan mukaan ole realistisesti ajatellen korkeita sijoitusodotuksia. Uransa aikana peräti 54 SM-mitalia voittanut ja siviilissä kahden tutkinnon mies on kuitenkin pitkään tähdännyt Lontooseen, ja hän on sanonut olevansa tyytyväinen, jos pystyy eurooppalaisten joukossa sijoittumaan kymmenen parhaan joukkoon.

- Odotan, että Jussi juoksee kauden parhaan suorituksensa, omantasoisen suorituksensa, Raja toteaa.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Näkökulma: Puulaakijengille tuli seinä vastaan

Pettyneitä suomalaispelaajia.

Ruotsi hyydytti Suomen aseet totaalisesti MM-välierässä. Suomi kaatui johtaviin pelaajiin suhteessa vastustajiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä