Suomalainen endurotähti ei kaihda kovimpia haasteitakaan
Maailman menestynein enduromoottoripyöräilijä Juha Salminen on päättänyt sohaista lajinsa ampiaispesää ensi viikonvaihteessa Aiglunissa ajettavassa Ranskan sarjan kaksipäiväisessä osakilpailussa.
Salminen ei tunnetusti kaihda kovimpiakaan haasteita. Päinvastoin, sillä hän nauttii ja ammentaa niistä virtaa pitkälle uralleen.
Tekemistä riittää, sillä Suomen kovaa enduromainetta horjuttaneet ranskalaiskuljettajat ovat hallinneet tänä vuonna MM-sarjaa miehittäen Antoine Meon, Pierre Renetin ja Christophe Nambotinin johdolla kaikkien kolmen luokan kärkipaikat kauden puoliväliin mennessä.
- Aiglunissa on luvassa varmasti kovatasoinen ja MM-sarjaan verrattavissa oleva kilpailu. Mukana on miltei koko MM-sarjan kärki. Saattaa olla, että Meon kotikulmilla pistetään paikoittain jopa hiukan MM-sarjan tasoa paremmaksi, ennakoi Salminen.
Enduro 2-luokan MM-pisteissä kolmantena oleva Salminen ei ota Aiglunissa paineita tulostavoitteista. Viime vuonna Suomen hallitsemasta MM-joukkuekisasta sivuun jääneitä ranskalaisia on kuitenkin aina mukava härnätä varsinkin heidän omalla maaperällään.
Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu
Tilastot puoltavat Rosbergin voittoa, Räikkönen havittelee suomalaisennätystä
Jos tilastoja on uskominen, niin Red Bull on kova sana Monacon osakilpailussa. Niin on myös Mercedes, joka otti jo neljännen perättäisen paalupaikan. Kimi Räikkönen nousisi voitolla Mika Häkkisen ohi eniten osakilpailuvoittoja saavuttaneeksi suomalaiseksi.
Mildh: Nico Rosberg on tilanteen herra
- Rosberg alkaa päästää samaan huippuvireeseen, jollainen hänellä oli kahdeksan vuotta sitten GP2-sarjassa, kirjoittaa Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh.
Bottas: Paniksista turha haaveilla
Valtteri Bottas toivoo Monacon F1-kisaan yllättäviä käänteitä. Esimerkiksi turva-auton saapuminen radalle kelpaisi suomalaiselle.
Renkaat yhä Rosbergin huolena - "Kilpailusta tulee varmasti vaikea"
Nico Rosbergin isä Keke Rosberg voitti Monacossa 30 vuotta sitten. Pystyykö poika samaan sunnuntaina?
Räikkönen: Vasta kisa kertoo
Kimi Räikkösen mukaan sunnuntain kilpailussa paljon riippuu siitä, miten Lotus saa renkaansa toimimaan.
Vettel: Jos pitää etsiä syyllistä, se olen minä
Sebastian Vettelin mukaan Red Bullin vauhti olisi riittänyt paalupaikalle. Kolmaskin lähtöruutu oli kuitenkin hänen mieleensä.
Rosberg kotikatujensa nopein - Räikkönen iskuasemissa
Mercedeksen loistava vauhti aika-ajoissa sai jatkoa Monacon katuradalla. Nico Rosberg lähtee paalulta kolmannen kerran peräkkäin tällä kaudella.
Rosbergin loistovire jatkuu, Räikkönen kuudenneksi nopein
Nico Rosberg on ajanut kaikissa kolmessa Monacon GP:n harjoituksessa pohja-ajan. Lauantain viimeisiä harjoituksia värittivät ulosajot.
Leuhkoja eväitä etsimässä
Yle Urheilu kävi Monacon GP:n yhteydessä kurkistelemassa, millaisin eväin F1-tallien edustustiloissa päivään startataan.
Hikinen ja kuuma viikonloppu
F1-sarjan tunnetuin osakilpailu on ahdettu täyteen glamouria ja pintakiiltoa, mutta kulissien takana vaikuttavat myös poikkeuksellisen kovat paineet.
