Muu urheilu |

Suomalaiset karsiutuivat MM-hallikisoissa

Marko Järvenpään, Erja Järvenpään ja Anne Lanteen taipaleet jousiammunnan MM-hallikisoissa Las Vegasissa katkesivat ensimmäisellä pudotuskierroksella. Suomalaisten lopulliseksi sijoitukseksi jäi jaettu 17. sija.

Kuva: YLE

Maanantaina hyvin ampunut Erja Järvenpää kohtasi ottelussaan Ranskan Pascale Lebecque’n, joka vei voiton 7-1-luvuin.

- Rentous puuttui ja sitä myötä kympit, Järvenpää summasi otteluaan Jousiampujain Liiton tiedotteessa.

Anne Lantee hävisi ottelussaan alkukilpailussa yhdeksänneksi sijoittuneelle britille Nichola Simpsonille 2-6.

- Meillä molemmilla taisi olla ongelmia, mutta loppua kohti Nichola löysi tekniikan, minä en. Samat ongelmat tekniikassa vaivasivat kuin eilenkin, Lantee kertoi.

Miesten puolella Marko Järvenpää puolestaan kärsi 0-6-tappion kanadalaiselle Christopher Perkinsille.

- Ammunta oli ihan yhtä vaikeaa kuin eilen. Tähtäin pysyy hyvin paikallaan, mutta laukaisu ei lähde, Järvenpää harmitteli.

Keskiviikkona MM-hallikisoissa on vuorossa joukkuekilpailun pudotuskierros. Suomen taljanaiset kohtaavat ensimmäisessä ottelussaan Venäjän, kun taas taljamiehet saavat vastaansa Australian.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä