SM-liiga |

Suomalaisia NHL-pelaajia uhkaa yli kolmen vuoden verovankeus

Miksi suomalaiset NHL-pelaajat eivät voi pelata koko kautta SM-liigassa? Veroasioihin erikoistunut asianajaja Lauri Lehmusoja ymmärtää täysin NHL-pelaajien halua välttää verotuksen Suomessa.

Mikko Koivu
Mikko Koivu joutui lähtemään Pohjois-Amerikkaan TPS:sta. (Arkistokuva) Kuva: Tomi Hänninen

Suomalaisten NHL-pelaajien lähteminen Pohjois-Amerikkaan kesken jääkiekon SM-liigakauden on puhuttanut. Syynä venkslaamiseen on lähinnä verotus.

Osa suomalaisista on leimannut NHL-pelaajia jopa veronkiertäjiksi, mutta Verohallintokin on ihmeissään, jos suomalaiset NHL-pelaajat tulevat verovelvollisiksi maailmanlaajuisista tuloistaan Suomessa.

Tällöin verovelvollisuus kestäisi nimittäin yli kolme vuotta, kuten selviää alla olevasta veroasioihin erikoistuneen asianajajan Lauri Lehmusojan haastattelusta. Tähän päälle pelaajat joutuvat luonnollisesti maksamaan veroja myös asuinmaahansa, eli Kanadaan tai Yhdysvaltoihin.

Jos olet miettinyt, miksi suomalaiset NHL-pelaajat eivät pelaa koko kautta Suomessa, kannattaa Lehmusojan haastattelu lukea tarkkaan.

***

Veroasioihin erikoistunut asianajaja Lauri Lehmusoja, SM-liigassa on varsinkin tänä syksynä puhuttu paljon ns. verokikkailusta ja paljon puhutaan kuuden kuukauden rajasta. Mitä tämä kuusi kuukautta veroasioiden puolesta tarkoittaa?

- Se tarkoittaa sitä, että lyhyenkin ajan Suomessa viettävä on yleensä verovelvollinen palkasta, jos työ tehdään Suomessa ja maksaja on suomalainen työnantaja. Kuuden kuukauden raja tulee peliin, jos Suomessa oleskellaan jatkuvasti yli kuusi kuukautta. Silloin syntyy Suomeen yleinen verovelvollisuus myös ulkomaisista tuloista.

- Tämä vaikuttaa myös veroprosenttiin, sillä lyhyen ajan Suomessa viettäviltä pelaajilta peritään 15 prosentin vero, josta ei saa mitään vähennyksiä. Yli kuusi kuukautta oleskelevilla verotus on normaali progressiivinen verotus niin kuin meillä kaikilla.

Miten tämä kuusi kuukautta määrittyy. Tuleeko se maassa vietetyistä vuorokausista, vai mikä siinä on logiikka?

- Kuuden kuukauden määrittely on itse asiassa aika tulkinnanvarainen asia, vaikka voisi kuvitella, että se on yksinkertaista. Siinä haetaan yhtäjaksoista kuuden kuukauden kautta. Siinä ei lasketa vuorokausia niin, että esimerkiksi 183 Suomessa vietettyä vuorokautta olisi se raja.

- Yhtäjaksoinen kuuden kuukauden Suomessa vietetty jakso yleensä sen verovelvollisuuden synnyttää. Mutta siinä pitää ottaa huomioon, että siinä voi oleskella aika pitkäänkin välillä ulkomailla - esimerkiksi kuukauden jakson ilman, että katsotaan yhtäjaksoisen oleskelun keskeytyvän.

Missä se raja kulkee? Kuinka kauan pitää olla ulkomailla, jotta laskuri nollaantuu?

- Tästä on vähän erilaisia näkemyksiä - verohallinnolla on varmaan vähän tiukempia kuin ehkä verovelvollisilla. Kyllä varmaan parin kuukauden rajaa voi pitää nyrkkisääntönä. Sen verran olisi ainakin hyvä olla. Kaikissa tilanteissa se ei välttämättä edes riitä.

Miten se sitten menee - milloin laskuri tavallaan käynnistyy? Kauanko pitää ensimmäisellä stintillä olla Suomessa, jotta kuuden kuukauden laskuri lähtee ylipäätään käyntiin?

- Tähän ei oikeastaan mitään minimirajaa ole. Se lähtee käyntiin periaatteessa ihan lyhyestäkin oleskelusta. Tietenkin jos Suomessa on oleskeltu viikko tai pari ja sitten tulee suhteellisen pitkä poissaolo, ehkä sitä poissaolon riittävyyttä tulkitaan vähän joustavammin sellaisessa tilanteessa. Tähän on vaikea selvää vastausta antaa.

Jos otetaan hypoteettinen tilanne, että suomalaispelaaja olisi tullut toukokuun alussa MM-kisoihin ja ollut täällä sen kolme viikkoa. Sitten hän olisi vaikka puolitoista kuukautta poissa, sen jälkeen tulisi viettämään kesää, taas palannut Pohjois-Amerikkaan vaikka puoleksitoista kuukaudeksi syksyllä ja sitten tullut syksyllä pelaamaan SM-liigaa. Tällöin toukokuun alusta olisi jo se puoli vuotta mennyt - mitä tällaisessa tilanteessa lakikirja sanoisi?

- Tämä olisi aika rajatapaus. Lakikirja ei suoraan sanoisi tähän oikein yhtään mitään. Vähän vaikea ratkaista suuntaan tai toiseen. Tämä on hyvinkin tulkinnanvarainen asia.

Jos esimerkiksi suomalaisella NHL-kiekkoilijalla lipsahtaa yli sen kuuden kuukauden, mitä tapahtuu?

- Suurin ongelma siinä on varmasti se, että ulkomailla pysyvästi asuva henkilö on hyvin todennäköisesti asuinmaassaan koko ajan maailmanlaajuisista tuloistaan verovelvollinen. Jos siihen päälle tulee maailmanlaajuinen verovelvollisuus myös Suomeen, siitä tulee mutkikkaita tilanteita ratkottavaksi.

- Valtiolla on kansainvälisiä verosopimuksia, joita sitten joudutaan soveltamaan. Niiden perusteella yritetään kaksinkertaista verotusta poistaa, mutta näin veroasiantuntijan näkökulmasta tuntuu hyvin ymmärrettävältä, että sitä sotkua on syytä välttää, jos se vain on mahdollista.

Jos todetaan, että joku pelaaja on verovelvollinen Suomeen, kuinka kauan veroja tulee maksaa?

- Suomen kansalaisilla tämä sääntö on itse asiassa aika tiukka. Pääsääntö on se, että jos yleinen verovelvollisuus Suomeen pääsee napsahtamaan päälle, se pysyy päällä koko sen vuoden ja kolme seuraavaa vuotta. Jos esimerkiksi tänä syksynä pääsee vahinko käymään, tammikuussa 2016 pääsee verovelvollisuudesta eroon.

Kun Suomessa on muutama NHL-pelaaja käynyt täällä ja lähtenyt takaisin, hänelle on saattanut tulla tietty veronkierron leima. Mikä on mielipiteesi - onko tämä millään tavalla veronkiertoon rinnasteinen asia?

- Ei tätä minusta veronkiertona voi pitää. Tässä yritetään välttää varsin hankalaa tilannetta, jossa sekä Yhdysvalloissa että Suomessa jouduttaisiin maksamaan maailmanlaajuisia veroja. Lisäksi Suomen verottajalle saattaa olla aika mutkikas prosessi, kuinka Suomen veroilmoitukselle kaikki amerikkalaiset eläkevakuutukset ja urheilijarahastot oikealla tavalla pitää ilmoittaa.

- En näkisi, että tässä veroja koetetaan vältellä, vaan enemmänkin pysyä erossa hyvin sotkuisesta ja vaikeasta tilanteesta, joka tästä voisi syntyä.

Eli tietyllä tavalla se on jopa Suomen valtion etu, että tällaisissa vaa’ankielitapauksissa päädytään pelaajaa paremmin palvelevaan vaihtoehtoon?

- Kyllä tämä varmasti ainakin Verohallinnon työtä säästää aikalailla, jos näitä mutkikkaita setvittelytilanteita ei ihan niin paljon tule setvittäväksi.

Kommentoi aihetta

(94 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Sethy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Noniin, siinä selitys taas kaikille selkäänpuukottajille jotka jo kerkes morkata pelaajat isänmaan pettureiks. Kannattas ottaa selvää ennenku alkaa tuomitsemaan.


Kotimaani onpi Suomi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Minäkin haluaisin vältää vaikeita verojuttuja Suomessa. Asun Suomessa ja työskentelen myös. En halua mitään verojen välttelijän leimaa mutta en halua niitä myöskään maksaa. Joskus olen katsonut sitä peliä missä on ne kepit ja polvihousut ja niille maksetaan paljon jotta niiden ei tartte maksaa veroja.

Apuva



pohjosen mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nimimerkki "Kotimaani onpi Suomi" on kyllä aivan turhaan vetänyt herneen nenään. Tavan pulliainen Suomessa ei joudu verosotkuihin vaikka haluaisi, kyllä tämä verotus on nykyään niin selkeää ja TOIMII. Sitten on nämä ulkomailla tienaavat erikseen, ei ole selkeää eikä helppoa alkuunkaan. Ei ne kierrä veroja, vaan nimenomaan tekevät suomen verottajalle palveluksen.


Pöh ja pah

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pohjoisen mies on ihan vaivaiskoivikossa, eiköhän verottaja tuossa selvitystyössä jäisi plussan puolelle =)


Hyvä kirjoitus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse ainakin katsoisin, että idioottihan pelaaja on, jos tahtoen ottaa amerikkalaisen 5-20 (mikälie) prosentin lisäksi suomalaisen progressiivisen 50% veron tuohon PÄÄLLE. Ja eläkevakuutukset yms tuohon päälle.


Prosentit kuntoon!!!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mikä tämä 5-20% verotus oikein on? Kanadassa vain Alberta on todella veroystävällinen ja siellä Kipper maksaa 43% veroja tuloistaan. Ontariossa ja Quebecissa maksetaan 50%. BC:ssä joku 48%. Siis NHL-tuloista eli yli 500.000 taalan tuloista.

USA:n puolella valtionvero on 35%, minkä päälle tulee osavaltiovero 0-10% ja jopa kaupunkivero. Floridassa ja Texassia päästään tuolla 35 prosentilla joskin ainakin seitsemässä osavaltiossa näiden osavaltioiden pelaajien pitää maksaa veroja vierailupäivien mukaan. Kyllä, vaikka yhdestä päivästä.

Kaliforniassa ja New Yorkin osavaltiossa NHL-pelaajat maksavat 46.9%, eli Saku, Teemu ja Lyde heittää tuon yhteiskunnan apuun omista palkoistaan.

NHL-pelaajat maksavat kollektiivisesti noin 880 miljoonaa taalaa tuloveroina, joista sitten tietysti autetaan vammaisia, sotaveteraaneja, kouluja, sairaaloita jne.

Veronkierroksi tuota on vaikea sanoa...


analysaattori

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ai niillä on NOIN kova valtionvero? :O Mun näkemyksen mukaan, siis maalaisjärjellä sen pitäisi olla huomattavasti pienempi ja osavaltion veron pikkaisen isompi.

Mutta siellähän on niitä "mustia budjetteja" joita ei juurikaan valvota (ainakaan julkisesti) ja joita käytetään kukaan-ei-tiedä-mihin. Ehkä UFO:jen reverse engineering...

Puhumattakaan asevoimien kustannuksista. Jos jenkit ei koko ajan uhois maailmalla aseineen niin tuo valtionvero vois olla vaikka puolet pienempi. Noin hatusta heitettynä.

Kun osavaltioissa asuu jonkin verran erilaista porukkaa niin olisi demokratian kannalta oikeudenmukaisempaa jos suurempi osa veroista menisi oman osavaltionsa hallinnon järkeviksi katsomiin menoihin.


Prosentit

Ilmoita asiattomasta kommentista

Useita vuosia USA:ssa asuneena, ilman mitään offshore-verokikkailuja, en koskaan ole maksanut yli 30% tuloveroja (ml. federal, state jne verot). Siis ihan normikeskiluokkaisilla tuloilla.


vientityöläinen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihan samat säännöt koskee meitä ulkomailla työskenteleviä: ns. Suomi-päiviä lasketaan ja lisätään aikaa sen 6kk päälle. Ja Suomi-päivä on aina kokonainen eli vaikka tulet varttia vaille puoliyön Suomeen niin verottajan mielestä olet ollut koko päivän Suomessa. Ja eri verovirkamiehillä on oikeus antaa toisistaan erilaisia neuvoja (joihin ei voi vedota lopullisessa verotuksessa) ja funtsia mitä sääntöä noudatetaan, esim. viisuminuusiminen ei aina ole "pakollinen" Suomessa käynti, vaikka muualla uusiminen on mahdotonta tai erittäin vaikeaa.

Tässä olisi muuten oiva vientituote Kreikkaan tai muualle, joissa veronkierto on kansallisurheilua...


Ahneita ovat

Ilmoita asiattomasta kommentista

Noilla tuloilla voisi maksaa vaikka viiteen maahan verot! Saisivat hävetä silmät päästänsä, nykyään 40-80 vuotiaat ovat maksaneet näiden koulunkäynnin ja kaikki pienistä tuloistaan ja tämä on kiitos ettei miljoonatuloista heru penniäkään vanhustenhoitoon. Hävetkää!


Jere

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eivät sen ahneempia kuin muutkaan. Monet pelaajista sitäpaitsi tukevat sairaaloita yms., joten turha urputtaa. Tässä tapauksessa ei se ole tyhmä (ja ahne) joka saa, vaan se joka maksaa. Mm. ne rahat mitkä suomalaiset käyttää maksukanaviin jotta näkis änäripelit, voisi käyttää esim. vahustenhuoltoon. Kuka tässä on itsekäs? Ei niin yksinkertaista.



andy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Se ei varmaankaan ole noiden pelaajien vika, ei niillä ollu mielessä veronkierto kun he rupesivat lätkää pelaamaan. Voiko henkilö "Ahneita ovat" vastata seuraaviin kysymyksiin;

1. Pitäisikö rikkailta ottaa eläke pois?

2. Pitäisikö Wahlroosilta ja Ollilalta ottaa maataloustuet pois?


Eveliina

Ilmoita asiattomasta kommentista

No nuo pelaajat maksavat about 30 000 euroa yhden lapsen peruskouluvuodesta siella missa he pelaavat. He maksavat omaa elamaansa, ja heidan lapsensa eivat kay koulua Suomessa. Tuntemani pelaajat ovat maksaneet myos omien vanhempiensa asuntolainat pois ja pitavat huolen etteivat aidit joudu vanhainkotiin tuntemattomien ihmisten armoille. He eivat kayta Suomen sosiaaliturvaa millaan lailla, vaan yksityisia palveluita ulkomailla, jossa ei ole samanlaista turvaverkkoa kuten Suomessa. Jos he maksavat jo jonnekin 49% palkastaan veroa MIKSI heidan pitaisi maksaa Suomeen mitaan?!? Siksi, etta heilla on Suomen kansalaisuus?! Siksi, etta he kayvat valilla Suomessa? Sehan tarkoittaisi etta palkasta menisi heposti yli 70% veroihin eika asianomainen saisi sille mitaan vastinetta. Kateellisuushan tassa taustalla on. Tahtitason pelaajilla on tahtitason palkka. Tahtinayttelijoilla tahtinayttelijoiden palkka. Jokainen saa ryhtya jaakiekkoilijaksi jos siihen kykenee.


en pidä Nhl-vapaamatkustajista

Ilmoita asiattomasta kommentista

Parempi olisi, että eivät tänne tulisi pelailemaan ja nokkaansa näyttämään kun eivät kuukausien oleskelusta tähän valtioon veroja maksa! Mun mielestä verot kuuluu maksaa näidenkin, vähintään siltä ajalta kun tässä valtiossa oleskelevat. Ei voi olla niin, että tavallinen ehkä tiukillakin elävä veronmaksaja maksaa joka kuukausi sievoisen summan veroja, samaan aikaan kun täällä huvikseen Sm-liigaa paukuttavat tähtipelaajat välttävät kaikki verot. Ja älkää vaan nyt selittäkö, että eivät he käytä julkisia palveluja! Käyttävät tämän maan infrastruktuuria, ajelevat maanteillä kuluttaen sitä, tietoliikenneverkkoja käyttävät ja kuormittavat, yleisestä turvallisuudesta nauttivat, mikä sekään ei ole ilmaista. Sitten on tämä Mikko Koivu, joka muiden kiekkoilijoiden tavoin vältti kansalaisvelvollisuuden eli täysimittaisen varusmiespalveluksen! Kävi kuukauden, otti ja häipyi. Tuostakin ajasta sai osan vapautusta MM-juhlinnan takia. Reilua ja oikeudenmukaista muita nuoria kohtaan, eikö totta?



Sethy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hih.. "en pidä nhl-vapaamatkustajista" yrittää provosoida. Tosin taitaa olla vähän liian jyrkkä kommentti että siihen joku lankeis.


Hurskastelua

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs, sen takia lajimme on ylipäätään elossa. Yksikään täällä hurskastelijoista ei 10 miljoonan vuositulojen omalle kohdalle napsahtaessa maksaisi vapaaehtoisesti senttiäkään ylimääräistä veroa. Piste.


omaa lääkettä Nhl-pelaajille!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nimim. hurskastelua, mutta kun meidän on pakko maksaa niitä veroja! Hyvänen aika, ei tämä systeemi pysy pystyssä tuolla sun pohjimmiltaan itsekäs-ajattelulla! Vaikka meillä ei olisi edes sosiaaliturvaa, niin silti tulisi maksaa poliisitoimesta, armeijasta, hallinnosta, tiestöstä sekä ympäristö- ja jätehuollosta tässä ihan mitä tuli nyt mieleen. Nhl-pelaajat joutuvat jo Helsinki-Vantaalle saapuessaan yhteiskunnan verorahoilla ylläpitämien palveluiden piiriin. Kas kun tuokaan lafka ei toimi valitettavasti yksityisellä rahotuksella. Sama veronmaksupakko pitäisi olla Nhl-pelaajilla, jos tänne mielivät töitä tekemään. Hyvänen aika, jopa tämän maan rikkaatkin joutuvat maksamaan veroja täällä työskennellessään. Toivoisinpa, että ahneiden Nhl-pelaajien palkat laskisi kunnolla noissa palkkaneuvotteluissa, niin saisivat maistaa omaa lääkettään.


Veroja olemattomista tuloista?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Täällä kateelliset suomalaiset ovat sitä mieltä, että NHL-pelaajien tulisi maksaa veroja seuraavat 3 vuotta Suomeen, koska kehtaavat tulla työsulun ajaksi kotimaahansa pelaamaan? Vaikka heillä ei olisi tuloja Suomessa?

Kateellisten suomalaisten mielestä on väärin, että joku pärjää heitä paremmin. Nämä kiittämättömät ovat saaneet hurjat sopimukset ja ilmaisen koulutuksen ja tahkoavat nyt rahaa?

Miettikää omalle kohdalle sitä, että olette jatkuvasti töissä (lomaa vuodessa n. 2 viikkoa), ja käytännössä puoli vuotta työmatkoilla. Tätä ennen on pitänyt 15-20 vuotta tehdä tätä samaa duunia palkatta, tai oikeastaan maksaa siitä lystistä 1000-2000 euroa vuodessa, eikä "ammatti" ole mitenkään taattu. Työnantaja laittaa sinut työsulkuun ja tulet ILMAISEKSI pelaamaan omaan kasvattajaseuraasi ja maksat vielä omat vakuutuksesi, joka normaalisti kuuluu seuralle.

Ja suomalaiset kateelliset panettelijat haluavat, että maksat verot suomeen. Vain sen takia, että tienaat enemmän kuin he.


Katsoja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Periaatteessahan NHL-pelaajat tuovat sievoisen summan myös Suomen valtiolle tulemalla pelaamaan. Pelkästään katsojaluvut ja median kiinnostus ovat varmasti lisänneet verotuloja tavallisilta kuluttajilta. Ainakin oma innostus ja mielenkiinto jääkiekkoa kohtaan on vain noussut tähtien tulon myötä. Onhan se hienoa nähdä Jääkiekon Suomi-ikoni elävänä 'tavallisessa' jääkiekko-ottelussa kotipaikkakunnalla! Minkälainen kansanmarssi siitä tulisikaan maamme pääkaupunkiin, jos Selänne saapuisi Jokereihin?!


Ei auennut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eli miten se 6kk lasketaan? Tarkottaako se kalenterivuoden aikana 6kk vai siitä päivästä kun on Suomeen tullut vaikka välillä olisi ulkomailla?


Epämääräiseltä vaikuttaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Artikkelin mukaan asia on tulkinnanvarainen. Saattaa siis olla, että välillä ulkomailla vietetty aika lasketaan mukaan Suomessa oleskeluun. Silloin on paras häipyä täältä varmuuden vuoksi ajoissa. Tuntuisi kyllä paljon järkevämmältä laskea täällä todellisuudessa vietetyt päivät tai sitten laatia ihan yksiselitteiset säännöt.

Mitä veroihin tulee, niin NHL-pelaajat eivät kyllä Amerikassa 5-20 prosentin veroilla selviä. Taitaa olla lähempänä neljääkymmentä prosenttia. Niin että jos viiteen maahan joutuisivat maksamaan, tulisi kyllä melkoiset verovelat.



Ei auennut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miten joku näin selvä verotukseen liittyvä asia voi tulkinnanvarainen. Täysin ymmärrettävää on, että tuskin edes verohallinnon johtaja ei halua maksaa useaan maahan samasta tulosta. Onko tämä poliittinen vai hallinnollinen ratkaisu?


Springfielder

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin sekavaa todellakin tuo verotus että nyt kun asia tuli näinkin laajasti esille niin ei kun KORJAAMAAN!

Eihän tällaisella "systeemillä".... Miksei kukaan TEE mitään? Ajatelkaa lapsia!



Rode67

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihan hyvä artikkeli tää on. Itsekin kun olen jo hoidellut lähisukulaisen veroasioita täällä Suomessa Kanadaan päin jo toistakymmentä vuotta, niin se veroilmoitusten käsittely on paljon sotkuisempaa kuin täällä on yksiarkkinen veroehdotus. Mahdollisesti tätä lukee joku sellainen, joka on samassa asemassa kuin minä, mutta voi ihmiset hyvät, kun tietäisitte sen työmäärän - ja vielä kun tarvitsee sen ja oppaan kanssa varsin laadukasta sanakirjaa, josta ei kuitenkaan kaikkiin sanoihin löydy suomennosta! Netin sanakirja.org ei myöskään ole apuna. Toki ajan kanssa tässä ovat Kanadan viranomaiset hieman huomanneet jo parannuksia tehtäväksi, mutta iso työ on vielä pääsemiseksi Suomen tasolle. No, onhan Kanada myös Suomea isompi kooltaan ja väkiluvultaankin ...


€$

Ilmoita asiattomasta kommentista

Rikas rikastuu ja köyhän pitää köyhtyä, että rikas rikastuisi lisää, rikas ei halua köyhtyä, köyhältä ei kysytä.


Tyhmä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi hellanlettas sentään kun on kurjaa. Kuka pakottaa köyhän köyhtymään ja miten tämä prosessi toimii. Ennen kaikkea miten se liittyy mitenkään näihin NHL-pelaajiin.

Koska Mikko Koivu ei maksa Suomeen veroa niin köyhän pitää köyhtyä? Muutama välivaihe pitäis nyt selventää kun en ihan hetkessä keksi tätä kiertokulkua.


€$ sen tiivisti!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lyhyesti ja ytimekkäästi, noin se menee. Raha puhuu ja porvarit porskuttaa. Samoin kuin kaikki ne joilla on jo matkaan lähtiessä, ts. synnyttäessä tähän maailmaan hyvät lähtökohdat.

Köyhällä on ihan uskomattomasti vastatuulta jos haluaa edes ns. keskiluokkaan.

Tyhmälle vinkiksi että taidat olla juurikin niitä porvareita kun poltit hihasi tuosta yo. kommentista.

Ihan tiedoksi, ei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Siis loogista ja rationaalista. Hyvä keskustelu muodostuu niin että kun kommentoidaan niin muiden jutut synnyttävät assosiaatioita mikä vie taas eteenpäin.

Syntyy teidänkin piireissänne tuttu ns. brainstorm efekti.

Sitäpaitsi kyllä köyhyys vs. rikkaus teema aika läheltä liippaa kun rahasta puhutaan.


köyhästä keskiluokkaiseksi

Ilmoita asiattomasta kommentista

yllä mainitut "hyvät lähtökohdat" ovat ihan jokaisella suomalaisella... itsekin hyvin köyhistä oloista lähtöisin ja nykyisin kouluja käyneenä porskutan ainakin lähellä keskiluokkaa. kovasti on joutunut töitä tekemään, mutta jo pienestä pitäen niin oletinkin asian olevan.


Kateelliset & Saamattomat

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niinpä... Jos olet luonteeltasi varsin yhteistyö kyvytön. Haluton oppimaan uutta , ja mieluummin luumuilet nurkissa , kun teet mitään . Etsit viat ennemmin muista , kuin itsestäsi. NIIN tämä foorumi tuskin on se paikka , jossa pitää itkeä sitä , että joku toinen on pelannut annetut kortit oikein...

Joka ainokaisen suomalaisen NHL_pelaajan takana on kotijoukot , jotka on pojalleen kustantaneet vähintään 13 vuoden ajan , joka vuosi uudet pelivehkeet sun muut jutut. Ja järjestäneet omat asiansa niin , että on ollut mahdollista pelata. Ei ne muuten siellä olisi.

Kannattaa muuten käydä lähibaarin nurkkaa pidemmällä katsomassa , kuinka muualla maailmassa menee.. Tulkaa sitten takaisin . Josko vaikka tekisi mieli vähemmän itkeä omaa ns, kurjuutta. Ehkä jopa se suomalainen perikateus hieman loivenis.


Verottaja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä kannattaa muistaa varsinkin niiden jotka meuhkaavat MM-kisojen aikaan isänmaallisuudesta ja leijonapaidan kutsusta, vaikka todellisuudessa pelaajat välttelevät yhteiskuntavastuutaan.


Orpo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos verojen maksu kahteen eri maahan + mätkyt siihen vielä päälle merkitsee jotakin "yhteiskuntavastuuta", niin pidä hyvänäsi.


Keijomus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä ihmeen yhteiskuntavastuuta täällä osa ihmisistä oikein kannattelee mielessään? Tuntuisiko teiltä noin 90-95% veronkanto oikeudenmukaiselta, eli jokaisesta ansaitsemastaan taalasta/eurosta, pelaaja saisi itselleen noin 5-10% jotka eivät edes riittäisi erinäisiin eläke- ja vakuutusmaksuihin. Eli pelaajan pitäisi siis mennä säästöilleen jotta saisi itselleen ruokaa, että tämä tulisi näiden valittajien mielestä yhteiskuntakelpoiseksi ja vastuunsa kantavaksi henkilöksi?

Uskomaton idiotismia ja ahneutta, puhumattakaan kateudesta. Nautitaan lahjoista semmoisena kuin me ne saamme, eli jos ja kun NHL-miehiä saamme kotimaan kaukaloihin ja esim. leijonapaitaan, niin ollaan iloisia ja kannustetaan heitä. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että niin SM-liigassa kuin maaotteluissakin se rahakas ura voi katketa yhteen taklaukseen ja siinä meni koko loppuelämäksi se ammatin harjoittaminen.



Sethy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sirkka. Lotto on verolla. Se vaan otetaan siitä pois ennen voittajalle luovuttamista. En kyllä ymmärrä miten se tähän uutiseen liittyy?


G

Ilmoita asiattomasta kommentista

Keijomus, pointsit sulle. Olen samaa mielta.

Muille kateellisille holmolaisille: miettikaapa tilannetta etta kaytte siella Thaimaan Phuketissa 2-4 viikon lomamatkalla kerran pari vuodessa...ja joutuisitte maksamaan SUOMEN palkastanne veroja THAIMAAHAN?! Mita ihmetta te nyt sossotatte? Onko Jutta tehnyt teista kaikista tuollaisia verokiskureita? Ajatteletteko te omilla aivoillanne? Miksi olette niin pikkumaisia etteka ylpeita siita etta joku suomalainen on onnistunut luomaan menestyksekkaan uran?

Hohhoijjaa. Onneksi asun maassa jossa verotus on 0%. Taalla markkinat toimii eivatka tue kotona maleksivia sossupummeja.



AinaIlves

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllähän nämä nhl-tähdet tekevät paljon hyvää, Lauri Korpikoski lahjoitti juuri Tps palkkansa hyväntekeväisyyteen. Mikko Koivu on lumenen kampanjoissa mainoskasvona, josta saadun maallisen hyvän lahjoittas kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Ja puhutaan kuusinumeroisista rahoista Mikon kohdalla.


V:mäinen Karhu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei sillä ole väliä, vain VEROT ratkaisee!!! PYHÄT VEROT!!! Niillä tehdään hyvää, ei hyväntekeväisyydellä! Verojen avulla voidaan vaikka antaa lisäaikaa Kreikan kaatumiselle tai sitten pitää ylipöhöttynyttä byrokratiaa pystyssä.


Hyväntekeväisyys laittomaksi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyväntekeväisyyden ongelma on siinä, että tuetaan vain yhtä hyvää, eikä yhteistä hyvää.


veroa myös tänne

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä nhl pelaajien pitäisi maksaa veroa myös Suomeen koska muut veronmaksajat on kustantaneet heidän koulut ja muut


Leikkaa talteen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Käsittämätöntä ajattelua kertakaikkiaan. En yhtään ihmettele että tämä "hyvinvointivaltio" on korviaan myöten liemessä kun äänestävien kansalaisten joukossa vallitsee näin rajoittunut katsantokanta.

NHL pelaajat eivät nosta palkaansa suomen veronmaksajien kassasta (kuten 400 000 suomalaista) vaan hankkivat sen omalla työllä ja itse kustannetulla koulutuksellaan.

Miksi NHL pelaajien sijaa kukaan ei kyseenalasita EU virkamiesten ja virastojen (esim kemikaalivirastao hesassa) virkailijoiden erityisverostatusta. Tulot ovat 3-4 kertaiset mitä Suomalaisiin verrattuna ja vero % vain murto-osa (eivät maksa veroa suomeen). Ja kaiken lisäksi - nämä nostavat palkkansa julkisista verovaroista.




Rikkaatkin joutavat maksamaan!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Leikkaa talteen, turhaa mussutat kemikaaliviraston EU-virkamiesten erityisverostatuksesta! Noita virastoja on melkein jokaisessa EU-maassa, ja ihan jokaisessa samat käytännöt. Suomi on halunnut oman viraston ja myös, ottajia olisi ollut varmaan muitakin, mutta me sen halusimme! Yhtä hyvin olisi halunnut tuon vaikutusvaltaisen viraston joku muu valtio. Ja ehkäpä siellä saattaa olla joku suomalainenkin työsuhteessa, tiedä häntä. Varakkaiden Nhl-pelaajien veronmaksuvapautta en hyväksy, he kun ovat täällä ollessaan töissä suomalaisessa joukkueessa, eivät muiden maiden työnantajilla kuten kemikaaliväki.


kateellisille!!

Ilmoita asiattomasta kommentista

En voi ymmärtää kuinka kateellisia suomalaiset ihmiset on, Ehdottaisin täällä kaikille kateellisille köyhille, ruvetkaa pelaamaan lätkää, ja elekää lässyttäkö täällä.. nonii aluksi vaikka ulkojäille ja siitä sitte pikkuhiljaa ylöspäin..

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä