Suomalaiskuski vakuutti Nascar-testeissä
Markus Niemelä antoi vahvan näytön Nascar-unelmaansa ajatellen Kaliforniassa.
Kilpa-autoilija Markus Niemelä ajoi uransa ensimmäisen Nascar-testin viikonloppuna Kaliforniassa. Niemelä kellotti epävirallisissa testeissä nopeimman ajan yhdeksän kuljettajan joukosta.
- Yllättävän looginen ja hauska tämä auto oli ajaa, vaikka se painaakin kuin virtahepo, kaikki ympärillä oleva pinta on kuumaa ja auton sisälämpötila oli koko ajan 50-60 astetta. Sain testin jälkeen jonkun lämpöhalvauksen ja kotimatka oli aika tuskainen, mutta kokonaisfiilis testistä on todella positiivinen ja toivottavasti pääsen pian ajamaan lisää, Niemelä kommentoi.
Niemelä neuvottelee parhaillaan jatkosta Bill McAnally Racingin kanssa ja ajaa mahdollisesti ensimmäisen Nascar-kilpailunsa jo tällä kaudella.
- Markus teki kaikkiin vaikutuksen nopealla sopeutumisellaan autoon, jollaista hän ei ollut ikinä ennen kokeillut. Hän löysi heti oikeat linjat ja käsitteli autoa kuin olisi ajanut NASCARia jo vuosia. Toivomme saavamme Markuksen ainakin yhteen kilpailuun jo tänä vuonna, että näemme kuinka hän tulee toimeen kilpailutilanteessa. Uskomme että hän on valmis voittamaan kilpailuja hyvinkin pian ja siirtymään Nascarin ylimpiin sarjoihin, McAnally totesi.
Niemelän päätyö on tällä kaudella Amerikan länsirannikon Sprint Car -sarjassa, jossa suomalainen on pisteissä viidennellä sijalla.
Tuoreimmat aiheesta: Moottoriurheilu
Jarno Saarinen saavutti kulttimaineen
Maanantaina 20. toukokuuta on kulunut tasan 40 vuotta siitä, kun ainoa suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari, Jarno Saarinen, kuoli Monzan osakilpailussa.
Seistola paransi asemiaan MM-endurossa
Matti Seistolan kolmas sija oli päivän paras suomalaistulos enduron MM-osakilpailussa Portugalissa.
Mika Kallion tallilla loistava päivä - Redding voittoon, Kallio toiseksi
Mika Kallion tallilla oli upea päivä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Ranskan GP:ssä. Scott Redding juhli Moto2-luokan voittoa ja Mika Kallio porhalsi toiseksi.
Ajon taival päättyi kaatumiseen
Niklas Ajo joutui keskeyttämään ratamoottoripyöräilyn Ranskan GP:n Moto3-luokassa.
MM-enduro: Salminen toiseksi Portugalissa
Juha Salminen taipui ranskalaisen Antoine Meon jälkeen toiseksi enduron MM-osakilpailussa lauantaina Portugalissa.
Sade katkaisi Mika Kallion aika-ajon
Sateinen sää haittasi Moto2-luokan aika-ajoa ratamoottoripyöräilyn Le Mansin MM-osakilpailussa. Mika Kallio oli aika-ajon 10:s.
Niklas Ajo yhdeksänteen lähtöruutuun
Niklas Ajo porhalsi aika-ajon yhdeksänneksi ratamoottoripyöräilyn Le Mansin MM-osakilpailun Moto3-luokassa.
Kallio manasi toimimattomia säätömuutoksia
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan neljäs osakilpailun ajetaan Ranskan Le Mansissa. Moto2-luokan harjoituksissa 13:nneksi ajanut Mika Kallio ei ollut aivan tyytyväinen avauspäivän antiinsa.
Niklas Ajolla mainio päivä Ranskassa - "Ei virheitä"
Niklas Ajo oli tyytyväinen harjoituspäiväänsä ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailussa Le Mansissa.
Kaksi suomalaista jälleen podiumille MM-endurossa
Eero Remes ajoi toiseksi ja Juha Salminen kolmanneksi enduron MM-sarjan osakilpailussa Espanjassa.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
daddymac
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaikka Niemelää ajattanut BMR K&N pro seriesin 5-kertainen mestari onkin, ei tästä nyt kannata ihan hirveästi vielä innostua. K&N Pro Series on vasta Nascarin alueellinen läntisen puoliskon esifarmiliiga. Varsinaisiin NASCAR-kisoihin on tästä vielä pitkä matka. Camping World, Nationwide ja Sprint Cup on vasta niitä "todellisia" NASCAR-sarjoja, joista kahdessa ensinmainitussa Kimikin ajoi kisan viime vuonna. Eittämättä varmasti Markuksellakin tähtäin on noissa sarjoissa, ja toivon mukaan saadaan suomalaisedustusta mukaan - nostaisi varmasti mielenkiintoa lajia kohtaan myös Suomessakin.
Pää pyörälle
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi tuo ovaalin kiertäminen paljon kiinnosta, oli ratin takana kuka tahansa. Mutta sehän onkin amerikkalainen käsitys rata-ajosta.
MikkoHoo
Ilmoita asiattomasta kommentista"Kilpa-autoilija Markus Niemelä ajoi uransa ensimmäisen Nascar-testin viikonloppuna Kaliforniassa. Niemelä kellotti epävirallisissa testeissä nopeimman ajan yhdeksän kuljettajan joukosta."
Ihan tulee "Roopelappalaisen" ameriikan vallotus -80 luvulta mieleen, kun lukee naita Markuksen tiedotteita, kirjoitettu kolmannessa presoonassa "tuppukylan hiekkakuoppakisoista". Saali ettei saanu rahoitusta kuntoon ja maailman talous oli kuralla viitisen vuotta sitten kun miehella oli etsikkoaika rata-autoissa taalla rapakon takana.