MM-jääkiekko 2012 |

Suomalaistoimittajat: Lehtosesta tehtävä selkeä ykkösveskari

Miten Leijonien pitäisi jatkaa maalivahtipeluutustaan MM-kisoissa? Yle Urheilu kysyi asiaa seitsemältä suomalaiselta lehtimieheltä.

Kari Lehtonen Leijonat Suomen jääkiekkomaajoukkue
Kuva: Lehtikuva

Kyselyn luonne oli yksinkertainen: Miten Suomen pitäisi jatkaa maalivahtien peluutusta kahden ottelun jälkeen? Naulataanko selkeä ykkösmaalivahti, ja jos näin, niin kuka? Miksi? Suomen maalivahtikolmikko on siis Valko-Venäjän nollannut Kari Lehtonen, Slovakian nollannut Petri Vehanen ja Karri Rämö.

Seitsemästä toimittajasta vain Länsi-Suomeen kirjoittava Marko Leppänen oli sitä mieltä, että sosiaalipeluutusta on hyvä jatkaa. Leppäsen mukaan olisi syytä katsoa alkusarjan jälkeen, kumpi pelanneista maalivahdeista on kuumempi. Kaikkien muiden mukaan Sveitsiä vastaan aloittavan Kari Lehtosen pitäisi olla ykkönen.

VASTAUKSET KYSELYYN

Niclas Lönnqvist.
Kuva: Yle
Niclas Lönnqvist / Hufvudstadsbladet

- Yksi maalivahti, jota peluutetaan koko kisojen ajan. Äärimmäisessä hätätilanteessa voi peluuttaa toista. Olen sitä mieltä, että ykkönen on Kari Lehtonen. Jo senkin takia, että hän pelasi erittäin hyvän ottelun Valko-Venäjää vastaan.

- On hyvä, että on olemassa selvä jako maalivahtien kesken. Tarvitaan yksi maalivahti, jota peluutetaan alusta loppuun saakka.

Marko Leppänen.
Kuva: Yle
Marko Leppänen / Länsi-Suomi

- Olen sitä mieltä, että tässä vaiheessa ei tarvitse nimetä selkeää ykkösmaalivahtia. Se riippuu vähän siitä tiimin kemiasta. Lähtökohtaisesti nämä kaksi ovat aika tasavertaisia. Katsotaan alkusarja rauhassa, ja katsotaan, kumpi on kuumempi ja laitetaan hänet maaliin ratkaisupeleihin.

- Jos tulee loukkaantumisia tai muuta, sitten on kaksi kuumaa maalivahtia. Pelejä on niin paljon, että pelejä voi hyvin jakaa. Kaksi maalivahtia pysyy ihan hyvin pelirytmissä.

- Nämä ovat sopeutuvaisia jätkiä molemmat. Vehasen tunnen paremmin, ja hän ei ainakaan todellakaan lähde myrkyttämään ilmapiiriä. Se pysyy takuuvarmasti loppuun asti hyvänä, vaikka hän saisi vain yhden pelin.

Vesa Rantanen.
Kuva: Yle
Vesa Rantanen / Veikkaaja

- Alkusarjassa on paljon pelejä ja ne ovat aika hankalia, joten nämä kaksi maalivahtia voivat pelata joka toista peliä. Kuitenkin sillä ajatuksella, että ainakin joukkueen sisällä on päivänselvää, kumpi on ykkönen. Aivan turha laittaa maalivahteja ikään kuin kilpailemaan pelipaikasta näissä höpöhöpöpeleissä, missä voi tulla kaiken maailman pomppumaaleja.

- Pitää tietää, kumpi on ykkönen ja kumpi on kakkonen. Henkinen taakka on pienempi, ja silloin maalivahti voi maksimaalisesti onnistua. Tshekin EHT-turnauksen ja Valko-Venäjä-ottelun perusteella Kari Lehtonen on päivänselvä ykkösmaalivahti, jolla mennään tosipeleissä.

- Kun on kaksi maailmanluokan maalivahtia, on tyhmää istuttaa toista penkillä koko alkusarja. Simppeli peli - ihan turha järjestää ongelmaa, kun sellaista ei ole. Amerikassa on sanonta ”If it ain’t broken, don’t fix it”.

Risto Pakarinen.
Kuva: Yle
Risto Pakarinen / iihf.com, nhl.com

- Suomen pitäisi peluuttaa Kari Lehtosta. Lehtonen pelaa niin paljon kuin haluaa. Vehanen voi tarvittaessa antaa jossakin toisessa ottelussa Lehtoselle huilin, mutta muuten pitäisi mennä Lehtosella.

- Lehtonen on tottunut pelaamaan paljon ja haluaa pelata paljon. Joukkue tietää, kuka siellä on maalissa ja selvästi häneen luotetaan. Ei ole syytä pelata kahdella.

Esko Seppänen.
Kuva: Yle
Esko Seppänen / Urheilulehti

- Se jää Pasi Nurmisen ja Jukka Jalosen käsiin, mutta tärkeintä on mennä Lehtosella niin kauan kuin Lehtonen voittaa. Ihan selkeä ykkösmaalivahti pitää naulata. Lehtonen on selkeä ykkönen, Vehanen selkeä kakkonen ja Rämö loistava kolmonen. Nyt tämä paketti pitää lukita.

- Ensimmäisenä pitää muistaa, että Jari Kurrin ei pidä antaa soittaa yhtään puhelua Pekka Rinteelle. Pekka Rinnettä ei tarvita näissä kisoissa (toim. huom. Rinteen Nashville on yhden tappion päässä kesälomasta NHL:ssä).

- Lehtonen on osoittanut niin jäätäviä otteita ja hän on voittanut puolustuksen luottamuksen itselleen. Se ei ole helppo koskaan ansaita. Siinä on täydellinen harmonia välillä pakit ja Lehtonen, ja sen takia luotan Lehtoseen.

- Näin huippuveskarien kanssa (vuorotellen peluuttamisessa) ei ole suuria riskejä. Vehanen on viime kevään kultamaalivahti ja edessä on paljon tuttuja pakkeja. On tuttu kommunikaatio ja tutut pelilliset osa-alueet. Vehanen on lähinnä loistava backup-maalivahti.

Tapani Salo.
Kuva: Yle
Tapani Salo / Aamulehti

- Kaksi seuraavaa ottelua voitaisiin jatkaa vielä tällä vuorottelutahdilla. Sen jälkeen jatkettaisiin näillä näkymin Lehtosella loppuun asti. On tärkeää, että Vehasella säilyy tuntuma, ja kaksi ottelua riittää siihen.

- Selkeä ykkösmaalivahti luo turvallisuuden tunnetta koko joukkueelle. Lehtonen on näyttänyt, että tämän hetken vireessä häneen kannattaa luottaa.

Ilari Savonen.
Kuva: Yle
Ilari Savonen / jatkoaika.com

- Kari Lehtosesta pitäisi tehdä heti ykkösmaalivahti. Kuvio pitäisi tehdä selkeäksi. Ei tarvitse lähteä siihen 50-50-peluutukseen. Selkeästi Lehtonen heti ykköseksi, koska näytöt ovat vahvat, ja häneen Suomi voi luottaa jatkoturnauksessa.

- Tilanne on selkeä, eikä tarvitse miettiä, onko huomenna maalissa vai ei. Vehasen on varmasti hyvä ottaa vielä yksi peli alle, mutta Kanada- ja USA-peleihin ehdottomasti Lehtonen maaliin.

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Erkon kaveri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onneksi Jukka Jalonen ja Pasi Nurminen päättävät maalivahtien peluutuksesta, eikä toimittajat. Alkusarjan pelit peluutetaan tasaisesti ja pudotusvaiheessa selkeä ykkösmaalivahti, kuten Jalosen alaisuudessa aina on ollutkin.


Hiljaa rivissä!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Täsmälleen samaa mieltä. Eiköhän Jalonen valmennustiiminsä kanssa tiedä aika paljon paremmin mitä tekee kuin joku "toimittajanplanttu"!




Keskushyökkääjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

On se hiton hyvä ettei toimittajat valitse sitä kuka pelaa! Melkomoisia marjanpoimijoita on isoin osa toimittajista tämän kyselyn mukaan:)

Jos tietotaito on tuota luokkaa, niin kenkää heti niille toimittajille jotka halusivat Lehtosen pelaavan kaikki ottelut!

Sitähän ei tiedä vaikka Rämö nousisi toiseksi pelaavaksi maalivahdiksi ja Lehtonen putoaisi kolmoseksi:) Sveitsiä vastaan on molemmat maalit menneet turhan helposti. Vehanen olisi pitänyt luukut kiinni!


pakki

Ilmoita asiattomasta kommentista

Komppaan, Lehtonen on samaan aikaan tosi hyvä ja tosi huono. Välillä tulee kovia pelastuksia mutta yllättävän paljon tuntuu kiekot pomppivan ja meni kyllä se yksi längistä aika helposti(Sveitsihän tuon tiesi ja kokeili enimmäkseen sinne). Sanoisin, että jos Lehtosen kiekot pomppii noin niin usa ja kanada pistää kyllä lehtosen vaihtoon aika äkkiä. Vehanen noista esittänyt tasalaatuisinta ja varminta peliä. Jännä että toimittajat näkee Lehtosen pelit jotenkin ihan erinomaisina vaikka minusta se näyttää hermostuneelta ja hätäiseltä?

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä