Lentopallo |

Suomeen beach volleyn ammattilaistalli

Ammattilaistallin tavoitteena on saada useita suomalaispareja Rion vuoden 2016 olympialaisiin.

Heikki Vuola
Heikki Vuola on ammattilaistallihankkeessa mukana. Kuva: Yle

Suomeen on perustettu beach volleyn ammattilaistalli, jonka tavoitteena on mahdollistaa lajin päätoiminen harjoittelu. Tallin tavoitteena on saada useita suomalaispareja mukaan Rio de Janeiron vuoden 2016 olympialaisiin.

Beach volley on ollut mukana olympialaisissa vuodesta 1996, mutta suomalaisia ei olympiahiekoilla ole vielä nähty. Nyt perustetun tallin tavoitteena on tukea pelaajia niin, että olympiaunelma on mahdollinen.

- Tallin tarkoitus on auttaa nykyisiä organisaatioita, kuten Olympiakomiteaa ja Lentopalloliittoa lajin kehittämisessä. Lentopalloliitto on jo aloittanut lajiin panostamisen palkkaamalla päätoimisen beach volley -valmentajan, Hannu Vuola kertoi Yle Urheilulle.

- Lisäksi pyrimme rakentamaan jokaiselle urheilijalle suunnitelman, joka mahdollistaa sekä täysipainoisen panostamisen beach volleyhyn että valmistautumisen uran jälkeiseen elämään, hankkeen puuhamies jatkoi.

Tallin takaa löytyy laaja joukko niin beach volleyn kuin muunkin urheilumaailman taustavaikuttajia. Ryhmää yhdistää usko siihen, että suomalainen beach volley voi nousta maailman huipulle, aina mitaleille saakka.

- Lontoossa on mukana pelureita Latviasta, Norjasta ja Tanskasta. Aikaisemmin mukana on ollut joukkueita Ruotsista ja Virosta, joten uskon vahvasti, että Rioon saamme suomalaisväriä, sanoi beach volley -valmentajaksi Lentopalloliittoon palkattu Kai Liukkonen.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

volleyball

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tavoitteet ovat aina kovat ja aina niistä jäädään.Tuskin Riossa nähdään useita suomalaispareja.Toivotaan tietysti parasta.


PessiSuomi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olemmehan me kansaa. Valitamme, kun maassamme ei mitään tehdä, kun pitäisi tehdä. Ja jos jotakin tehdään lytätään kaikki vessanpytystä alas. Kaikki lähtee asenteesta, muuttamalla omat mielipiteemme, voi jotakin saada aikaan. En usko, että tämä uutinen ainakaan huonontaa Beach Volleyn asemaa Suomessa.

Huomaammehan nytten kuinka Lontoon kisat ovat menneet, alakanttiin. Jotakin on hyvä tehdä ja mukava kuulla tämäntapaisia uutisia!


m

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä on juuri sellaista ammattimaista toimintaa, jota suomalaiseen urheiluun kaivataankin. Tavoitteet voivat olla kovat mutta niin pitääkin olla.


Liiton tuet ei toimi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Juuri näin! Hienoa!

Suomesta puuttuu rikkaat ihmiset, jotka ovat valmiita tukemaan eri lajeja omasta rahapussistaan. Lisää tällaisia ammattilaistalleja eri lajeihin, ja täällä ulkomaillakin olisi mahdollista nähdä edes yksi suomalainen kilpailemassa olympialaisissa.

Urheilu on muuttunut. Muuttuuko suomalainen urheilujohtaminen mukana?


Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä