Lentopallo |

Suomelle ja Virolle seuraa EM-hakuun

Italia ja Bulgaria ovat ilmoittaneet hakevansa Suomen ja Viron kanssa lentopallon vuoden 2015 EM-kisoja.

Lentopallotorjunta
Kuva: EPA

Euroopan lentopalloliiton CEV:n hallitus hyväksyi molempien ehdokasparien hakemukset jatkokäsittelyyn Turussa viikonloppuna pitämässään kokouksessa.

- Tämä tarkoittaa sitä, että me menemme Viron liiton edustajien kanssa esittelemään oman hakemuksemme Luxemburgiin CEV:n päämajaan ja sen jälkeen myöhemmin kesällä CEV tekee tarkastuskierroksen kaikille kisapaikoille. Tarkemmat aikataulut eivät vielä ole tiedossa, Lentopalloliiton toimitusjohtaja Hanna Iiskola-Kesonen kertoo liiton tiedotteessa.

Vuoden 2015 EM-kisoissa Helsingissä ja Tallinnassa pelattaisiin kummassakin kaupungissa kaksi alkulohkoa sekä niiden jatkopelit ja puolivälierät. Helsingissä pelattaisiin välierät sekä loppu- ja pronssiottelut. Pelipaikkana olisi Helsingin Areena. Kisat ovat syyskuussa 2015.

Suomi hävisi vuoden 2013 kisahaun Puolalle ja Tanskalle. Muutoksena edelliseen hakuun Suomen pelipaikkana olisi syksyllä 2015 Tampereen sijasta Helsinki.

Päätös kisaisännyydestä tehdään Euroopan lentopalloliiton CEV:n hallituksessa ensi syyskuussa.

Suomessa on aiemmin järjestetty miesten ja naisten EM-kisat 1977 ja miesten EM-kisat 1993 Turussa ja Oulussa.

Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Näkökulma: Puulaakijengille tuli seinä vastaan

Pettyneitä suomalaispelaajia.

Ruotsi hyydytti Suomen aseet totaalisesti MM-välierässä. Suomi kaatui johtaviin pelaajiin suhteessa vastustajiin.

Mitaliottelut, Tukholma

Pronssiottelu

Suomi - USA    klo 17.00

Loppuottelu

Sveitsi  -  Ruotsi  klo 21.30

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä